Tuulilasi

Ennuste: Saksan automyynti kääntyy laskuun ensi vuonna

Ennuste: Saksan automyynti kääntyy laskuun ensi vuonna

Vaikka Saksassa tehdäänkin tänä vuonna kovaa jälkeä autojen ensirekisteröinnissä, maan autoteollisuusyhdistys VDA ennustaa kasvun kääntyvän laskuun ensi vuonna. Syynä on dieselautojen kysynnän lasku.
Kuvat All Over Press
Mainos

Vahva talous ja vähäpäästöisten autojen kannustinpalkkiot kasvattavat tänä vuonna rekisteröintejä noin 3 %. Lukumääränä se tarkoittaa 3,4 – 3,5 miljoonaa autoa. Kaikkien aikojen ennätys 3,8 miljoonaa autoa on vuodelta 2009, jolloin Saksassa oli voimassa erityinen romutuspalkkiojärjestelmä uusien autojen myynnin kiihdyttämiseksi.

Ensi vuodelle VDA ennustaa kuitenkin rekisteröinteihin 2 % laskua.

”Dieselautojen kysyntä laskee ja niiden osuus Saksassa myydyistä autoista on suuri. Julkinen keskustelu dieselautojen kieltämisestä suurkaupungeissa vaikuttaa väistämättä kuluttajien käyttäytymiseen”, sanoo VDA:n johtaja Matthias Wissmann.

”Jo tänä vuonna dieselien markkinaosuus laskee 45 prosentista noin 40 prosenttiin. Ennusteemme mukaan lasku jatkuu ensi vuonna.”

Paineet puhtaammasta ilmasta kasvavat Saksassa koko ajan. Monet kaupungit saattavat joutua maksamaan korvauksia, jos ne eivät pysty laskemaan hiilidioksidipäästöjensä lukemia EU:n vaatimusten mukaiseksi.

Julkaistu: 7.12.2017