Apu

Punaisen tuvan raju emäntä: Enni Idin upeassa taiteilijakodissa maalauksia löytyy ovia myöten

Punaisen tuvan raju emäntä: Enni Idin upeassa taiteilijakodissa maalauksia löytyy ovia myöten
Naivisti- ja itetaiteilija Enni Id aloitti uransa vasta 62-vuotiaana jäätyään leskeksi. Ristiriitainen persoona maalasi enkeleillekin pirun punaiset kasvot. Hänen kuolemansa jälkeen Ennin mökistä tehtiin taiteilijakoti, johon on maalattu emäntänsä elämä. Tämä on upeat taiteilijakodit -sarjan osa 2/8.
Julkaistu: 15.7.2021

Padasjoen Kellosalmentiellä kolisivat hevoskärryt. Kyydissä oli isä ja poika, lastina sontaa. Enni Id huomasi kulkijat pienen punainen tupansa pihamaalta ja näki heti, mitä tästä saisi.

– Pysähtykää siihen. Painan teidät mieleeni, hän sanoi.

Kohta kulkijat jatkoivat matkaansa. Enni Id meni sisälle, sulki silmänsä ja katseli yksityiskohtaisesti mieleensä tallentunutta kuvaa. Sitten hän maalasi sen, todennäköisesti keinutuolissa istuen, kuten hänellä tapana oli.

Paikallisesta rautakaupasta ostetulle kovalevypohjalle tallentui kesäinen maalaismaisema, hevonen, kärryt ja miehet.

Oman kodin kauniilla kuistilla taiteilija vaihtoi kuulumisia kylän naisten kanssa.

Yksinkertainen, mutta samaan aikaan tarkka ja tunnelmallinen maalaus kertoo paljon taiteilijasta ja hänen elämästään. Se on esimerkki itseoppineen Enni Idin kyvystä nähdä teostensa aiheet ensin täydellisinä mielessään. Se on esimerkki myös siitä, miten jatkuvaa ja arkista hänen työskentelynsä oli, ja miten suoraan ja itsevarmasti hän suhtautui muihin kyläläisiin.

Kesäinen hevoskärrymaalaus sijaitsee nykyään Enni Idin taiteilijakodin takaoven yläpuolella. Se voi jäädä huomaamatta, sillä vuonna 1992 menehtyneen Idin koti on pakahduttavan täynnä taidetta ja suurin osa siitä on värikkäämpää ja erikoisempaa kuin uran alkuaikojen maisemakuvat.

Enni Id koristeli kotonaan kaiken, myös lasipurkit.

Yksi ovi on maalattu täyteen Idille ominaisia kissoja. Eteisen maalauksessa marssivat kuolemaansa Nuijasodan talonpojat. Makuuhuoneen seinällä on piru, jolla on sekä miehen ja naisen sukuelimet.

Kaikkialla kodin, huonekalujen ja jopa käyttötavaroiden pinnoilla on erivärisinä levittäytyviä kukkia ja köynnöksiä. Vain katto on jätetty vapaaksi.

– Piti olla yhteys taivaaseen, perustelee Pirjo Rinne, Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksen sihteeri.

On hänen ja kyläyhdistyksen aktiivisuuden ansiota, että naivistitaiteilija Enni Idin koti on yhä pystyssä ja suosittu vierailukohde. Varsinainen ihme on kuitenkin ura, jonka poikkeuksellinen nainen pienestä tuvastaan käsin loi yhteiskunnan ja ympäristön rajoitteista huolimatta.

Huonot lähtökohdat elämälle ja uralle

Lähtökohdat taiteilijanuralle ja koko elämälle olivat huonoimmat mahdolliset. Enni Vilhelmiina Id, tyttönimeltään Nieminen, syntyi vuonna 1904 Padasjoella kartanon torpparin aviottomaksi tyttölapseksi, jonka isästä ei ole tietoa.

Se tarkoitti köyhyyttä ja kyläläisten paheksuntaa.

Perheen kesken ei ollut juuri sen helpompaa, sillä Enni Idin äiti avioitui ja sai lisää lapsia. Kuri äidin ja isäpuolen kotona oli kova.

"Varmaan siitä syystä, kun hän ei ole koskaan saanut tehdä, mitä hän olisi halunnut, hänellä on ollut pakottava tarve maalaamiseen myöhemmin."
Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksen sihteeri Pirjo Rinne

Nuori tyttö koki tarvetta piirtää, mutta paperia ei ollut, eikä minkäänlaista huvia leikkimisestä maalaamiseen sallittu. Enni Id maalasi silti kaarnapalasille ja seiniin. Välillä siitä seurasi isäpuolen antama selkäsauna.

– Varmaan siitä syystä, kun hän ei ole koskaan saanut tehdä, mitä hän olisi halunnut, hänellä on ollut pakottava tarve maalaamiseen myöhemmin, Rinne pohtii.

Jo nuorena Enni Id oli omapäinen ja uskalsi kapinoida sitä muottia vastaan, millainen naisen olisi 1900-luvun alkupuolella pitänyt olla. Hänen kerrotaan polttaneen salaa pirtua ja joutuneen sen myynnistä vankilaan.

Hän karkasi Helsinkiin ja työskenteli siellä sekä ratatöissä että tätinsä ompeluliikkeessä.

Vuonna 1929 Enni Id avioitui, mutta puoliso Kaarlo Hiekkarinne menehtyi vain seitsemän avioliittovuoden jälkeen, pian sen jälkeen, kun pari oli palannut Padasjoelle. Nuori leski solmi uuden avioliiton vuonna 1939 paikallisen muurarin Edvard “Eetu” Idin kanssa, joka asui Kellosalmentiellä.

Pirjo Rinne on siinä käsityksessä, että parin suhde alkoi oikeasti hyvin lähellä ensimmäisen puolison poismenoa ja kyläläiset saivat taas syyn kauhistella kotipaikkakunnalle palanneen naisen valintoja.

"Osaan kyllä itse maalata parempia."
Enni Id taulukauppiaan tauluista.

– Eetu asui tässä talossa äitinsä kanssa ja tänne Enni muutti. Sanottiin, että hän saapui jo ennen kuin edellinen aviomies oli laskettu arkkuun, Idin elämään perehtynyt, hänet tunteneita naapureita haastatellut Rinne kertoo.

Pirjo Rinne ja muut kyläläiset tekivät ison työn, että taiteilijakoti pelastui.

Samana vuonna, kun Enni ja Eetu Id menivät naimisiin, Kellosalmentietä pitkin kolisteli taulukauppias. Vaimo sanoi välittömästi miehelleen, että noita ei osteta.

– Osaan kyllä itse maalata parempia.

Enni Id aloitti maalaamaan jo 1940-luvun vaihteessa, mutta pienesti. Aikuisena, avioituneena naisena hän oli itsenäisemmässä asemassa kuin aviottomana tytärpuolena, mutta silti aika ja aviomies rajoittivat tekemistä.

Maalaamista ei katsottu järkeväksi tekemiseksi pienen maalaistalon emännälle. Idiä ei emännöinti kuitenkaan kiinnostanut. Hän maalasi sen, minkä pystyi. Hänen ensimmäiset teoksensa on tehty vahakankaille ja ne kuvaavat maisemia, arjen askareita ja luonnoneläimiä. Rinne löysi ne tallesta Enni Idin kodin saunasta.

– Sellaisia aiheita Eetu ehkä antoi maalata, Rinne miettii.

Kun puoliso lähti Helsinkiin muurareiden kokoukseen, Enni Id näki tilaisuutensa koittaneen.

Hän meni paikalliseen rautakauppaan, osti maaleja ja kovalevyjä ja sahautti jälkimmäiset sopiviksi naapurinmiehillä.

Rautakaupan maalit ovat kestäneet vuosikymmeniä kodin, huonekalujen ja tavaroiden pinnoilla.

Koko loppu-uransa ajan pienen mökin taiteilija pitäytyi miranoleissa ja sadoluxeissa, vaikka myöhemmin hän sai ja hänellä olisi ollut varaa ostaa myös taiteilijavärejä.

Jälkipolville Enni Idin itsepäinen ja suoraviivainen suhtautuminen on onni. Rautakaupan maalit ovat kestäneet vuosikymmeniä kodin, huonekalujen ja tavaroiden pinnoilla.

Vapaus koitti vasta 62-vuotiaana

Enni Idistä tuli ensimmäistä kertaa elämässään oikeasti vapaa vasta 62-vuotiaana vuonna 1966. Silloin Eetu Id tuupertui kesken perunannoston yhteisen kodin pihamaalle.

Rinteen mukaan leski aloitti “suru- ja ilotyön”. Pienestä asti piirtämisen ja maalaamisen halua kokenut nainen pääsi vihdoin maalaamaan niin paljon ja kaikkea, mitä oli koskaan halunnut.

Pari vuotta siinä meni. Enni Id halusi oman pienen tonttinsa kukkien, kasvien ja omenapuiden tulevan myös sisälle, mutta jotenkin ympäristön vihreys kääntyi sisällä punaisen ja oranssin sävyisiksi köynnöksiksi.

Niitä Id maalasi kaikkialle lattioihin, seiniin, oviin ja tavaroihin.

Jossain vaiheessa oli myös kukkien aika. Niitä piti saada myös pöytäliinoihin, lakanoihin ja vaatteisiin.

Valkoista tai muuten tyhjää pintaa ei ole, ei edes kaapeissa olevissa keittiötarvikkeissa.

Tänä päivänä Idin muutaman kymmenen neliömetrin ja muutaman huoneen koti on melko lailla sellainen kuin miksi hän sen jätti 1990-luvun vaiheessa muuttaessaan vanhainkotiin. Visuaalinen ilme on poikkeuksellinen. Valkoista tai muuten tyhjää pintaa ei ole, ei edes kaapeissa olevissa keittiötarvikkeissa.

– Hän maalasi muovikanisteritkin, Rinne kertoo.

Enni Idin pieni, punainen mökki sijaitsee lähellä Padasjoen kirkonkylää. Puuta vasten nojaa polkupyörä, jolla hän hurautti kylille.

Maisemien ja köynnösten lisäksi tärkeitä aiheita olivat ainakin nuijasota ja kissat.

Nuijasodasta Enni Id kuuli nuorena jatkuvasti kyläläisten tarinoita. Vuonna 1597 Padasjoen Nyystölässä käytiin Nyystölän taistelu, jossa kapinalliset talonpojat eli nuijamiehet houkuteltiin antautumaan, minkä jälkeen heidät surmattiin.

Enni Idin mielessä tarinat muuttuivat kuviksi pelloista, joilla talonpojat taivalsivat ja puroista, joissa heidän verensä sittemmin virtasi. Hän on käsitellyt aihetta monissa maalauksissaan.

Kissat antoivat arkisemman inspiraation. Hänellä oli niitä monta ja ihmiset pitivät kissatöistä. Nykyään ne ovat hänen tauluistaan ehkä tunnetuimpia.

Sitten on vielä pirut ja enkelit, joista jälkimmäisillekin Enni Id maalasi pirun kaltaisen, punaisen, verestävän naaman.

Se oli ristiriitaista, mutta niin oli Enni Id itsekin. Hän oli piruileva ja kaksijakoinen, mikä tuli parhaiten esiin suhteessa muihin kyläläisiin.

"Te perkeleen perkeleen pojat! Te olette tappaneet kissani! Minä noidun teidät!"

Näin Enni Id kirosi Kellosalmentiellä ohi kulkeneet teinipojat, kun yksi hänen kissoistaan oli kuollut. Naapurinlapsilla ei ollut mitään tekemistä kuoleman kanssa ja he olivat tulistuneesta naisesta kauhuissaan. Pelkoa herätti myös jutut siitä, että Enni Idin kissat olivat hännättömiä siksi, että tämä oli itse leikannut ne pois.

Enni Id oli rivo ja pahasuinen. Hän haukkui miehet ja huoritteli naiset. Pirjo Rinteelle moni nainen on sanonut, että he oikein säikähtivät yksin asuneen naisen rajua kielenkäyttöä.

Enni Idillä oli muitakin etenkin sen ajan naiselle poikkeuksellisia piirteitä. Hän keitti sahtia ja kiljua, ja lorotteli sinne viinaa mukaan sellaisia määriä, että juomarit menivät nopeasti ripulille.

Enni Id ei juonut itse silloin, kun hänen vieraansa joivat. Hän nautti sen katselusta, että muut humaltuivat ja piirsi luonaan juhlineita kylän miehiä tauluihinsa.

– Jälkikäteen miehet saattoivat tulla ja pyytää tauluja hävitettäväksi, koska pelkäsivät, että heidät tunnistetaan niistä, Pirjo Rinne kertoo.

Taulussa pastorikin sai punaisen naaman.

Taiteilijan luona humaltuivat naapurin lapsetkin. Heidät Enni Id kyytsäsi maitokärryllä takaisin kotiinsa.

Kun pastori pyysi Enni Idiltä kuvaa itsestään, taiteilija otti vapaudekseen piirtää hänellekin punertavan naaman.

– Se oli sitä Ennin piruilua, Rinne sanoo.

Makuuhuoneen seinälle on taltioitu Enni Id yhdessä puolisonsa kanssa.

Enni Idin suhde uskontoon oli poikkeuksellinen. Yhdessä toisen puolisonsa kanssa hän oli kirkoton kommunisti.

Kun Eetu Id kuoli, Enni Idin tiedetään harjoittaneen jonkinlaista noituutta. Hän myös liittyi kirkkoon ja oli elämänsä loppupuolella moralisti, joka ei enää hyväksynyt esimerkiksi avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Enni Idin tiedetään harjoittaneen jonkinlaista noituutta, mutta elämänsä loppupuolella hänestä tuli moralisti.

Pirjo Rinne pitää saamiensa tietojen perusteella todennäköisenä, että Enni Idillä oli ainakin vanhemmiten jonkinlaisia mielenterveysongelmia.

Hänestä tuli varautunut ja vainoharhainen toisia ihmisiä kohtaan.

Toisaalta kärjekkäästä persoonallisuudesta ja elämänmittaisesta, kiistanalaisesta asemastaan huolimatta Enni Id sai kyläläisiltä myös hyväksyntää.

Taiteilijan kodin kuistille kylän naiset kerääntyivät vaihtamaan kuulumisia. Enni Id tunsi arvonsa ja pukeutui hattuun, muilla naisilla oli huivit.

Hän myi kyläläisille niin kananmunia kuin tilaustöitä, eikä välittänyt siitä, että ihmiset huolestuivat muiden käyttävän häntä hyväkseen.

– Minulle riittää se, että saan yhä ostettua rautakaupasta maaleja, Pirjo Rinne kertoo naisen vastanneen.

Kyläläiset pelkäsivät ja karttoivat taiteilijaansa, mutta toisaalta myös välittivät hänestä, etenkin tämän ikääntyessä. Enni Id sai apua paikalliselta Lions-klubilta mökkinsä töihin ja naapurinmies pelasti hänen kotinsa keittiön ikkunalaudalla olleen kynttilän aloittamalta tulipalolta.

Enni Idin taiteen arvoa kyläläiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet. Helsingissä sille oli silmää.

Taiteilijana Enni Idin löysivät helsinkiläiset taidekauppiaat, joille vinkattiin Idin töistä.

Omassa ­kodissaan Enni Id rakasti värejä ja koristeellisuutta. Se näkyy myös ovissa.

Ensimmäisen kerran padasjokelaisen naivistin töitä oli esillä vuonna 1973 Helsingin Taidehallissa pidetyssä naivistisen taiteen näyttelyssä.

Sen jälkeen Enni Id osallistui erilaisiin näyttelyihin Suomessa ja tuli valituksia 11 suomalaistaiteilijan joukkoon, joiden töitä vietiin vuonna 1974 Tanskaan pohjoismaisten naivistien näyttelyyn. 1970-luvulla Enni Id piti myös yksityisnäyttelyitä.

Enni Id maalasi myös olohuoneen nurkassa olevan urkuharmonin. Katon hän jätti ennalleen, jotta olisi yhteys taivaaseen.

Vaikka Padasjoen Kellosalmen pienen punaisen tuvan emäntä pääsi töineen maailmalle, se ei muuttanut häntä. Enni Id kyllä vilkaisi kulttuuripiireistä lahjaksi saamiaan taidekirjoja ja leikkasi lehdistä naivismia käsitteleviä lehtijuttuja, mutta ei lähtenyt muuttamaan omaa, itse opittua tapaansa tehdä.

– Minä en muita kumartele, enkä kommentoi muiden taidetta, Rinne siteeraa taiteilijaa.

Enni Idille kertyi eri puolilta Suomea ystäviä, jotka ymmärsivät ja tukivat häntä. Hän nautti huomiosta ja arvostuksesta, mutta ei piitannut siitä, ettei sitä tullut kotipaikkakunnalta.

Vielä hänen kuolemansa jälkeen meni vuosia, ennen kuin paikalliset saivat hänen kotinsa kunnostettua ja ennen kuin myös kyläläiset kiinnostuivat tulemaan katsomaan sitä.

Vanhainkoti oli lopulta Enni Idille taivas

Mentiin 1990-luvun vaihteessa Kellosalmentietä, Enni Idin punaisen tuvan ohi, huristeli posti. Tuttu kuljettaja toi postin sisälle asti ja huomasi, että nyt ei rouva enää pärjää.

Kotia leimaavat mielenkiintoiset yksityiskohdat. Seinälle taltioitiin suoraan esimerkiksi puhelinnumeroita.

Enni Idin pieni mökki oli kylmä. Vaikka hän peitti ovia ja ikkunoita, kääri itsensä huopiin ja istui keinutuolissa suuret saappaat ja useat villasukat jalassa, mikään ei estänyt pakkasen purevuutta.

Postinkuljettaja löysi vanhuksen värjöttelemästä muutaman asteen lämpötilasta.

1900-luvun alussa syntyneen Idin mielessä siinsivät “vaivaistalojen” kauhut. Kävi kuitenkin niin, että nykyaikainen vanhainkoti oli hänestä kuin taivas. Enni Id valikoi yhdessä omahoitajansa kanssa omaa taidettaan mukaan uuteen kotiinsa ja maalasi ja askarteli kykyjensä mukaan elämänsä loppuun asti.

Yksi Enni Idin lempiaihe oli kissat.

Enni Id kuoli keuhkokuumeeseen 88-vuotiaana vuonna 1992. Kuoleman jälkeenkin hänen asiansa olivat hieman sekaisin ja niistä oltiin montaa mieltä.

Lapseton Enni Id testamenttasi kotinsa paikalliselle vanhainkodille eli Padasjoen kunnalle ja aineelliset oikeutensa Lions-klubille.

Kodin värimaailma näkyy hyvin taiteilijan makuuhuoneessa.

Jäämistö huutokaupattiin eli hänen taidettaan ja tavaroitaan meni sinne tänne Padasjoen seutua.

Myöhemmin punainen, ränsistyvä tupa siirtyi kunnalta Padasjoki-seuralle, joka 2000-luvun lopussa halusi luopua siitä. Helsingistä mökkipaikkakunnalleen eläkepäiviksi muuttanut Pirjo Rinne oli tutustunut Enni Idin taiteeseen ja piti tärkeänä taiteilijan kodin kunnostamista.

Vuonna 2010 Enni Idin koti siirtyi kyläyhdistyksen ja erityisesti sen sihteerin Rinteen vastuulle. Viimeisen vuosikymmenen aikana taloa ja sen pihapiiriä on kunnostettu etenkin EU-rahalla.

”Hän on ollut niin erikoinen persoona ja vahva nainen. Tällaisia naisia ei 50–60-luvuilla ollut.”
Pirjo Rinne

Pirjo Rinteen mukaan Enni Idille kävi kuten niin monelle taiteilijalle ennen häntä. Hänen elämäänsä ja uraansa on arvostettu etenkin kotipaikkakunnalla vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Rinne on iloinen, että Enni Idin koti ja sen taide saatiin pelastettua edes näin.

– Hänen elämällään on oikeasti merkitystä. Kyse ei ole vain taiteesta, vaan siitä, että hän on ollut niin erikoinen persoona ja vahva nainen. Tällaisia naisia ei 50–60-luvuilla ollut.

Muut lähteet: Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksen nettisivut.

Kommentoi »