Emma Gaalan juontava Elina Kottonen: "Haaveilen perheestä"
Puheenaiheet
Emma Gaalan juontava Elina Kottonen: "Haaveilen perheestä"
Viime kesänä avioitunut juontaja Elina Kottonen jakaa radiojuontaja-puolisonsa kanssa myös työasiat.
24.2.2015
 |
Apu

Jatkat uudistetun Radio Novan juontajana, mutta juonnat helmikuun lopussa myös Emma Gaalan. Miten valitset työsi?

– Minulla on Novalla ihana leipätyö, joten mietin televisiojuttuja tarkasti. Olen kieltäytynytkin muutamista tv-jutuista, jotka eivät ole tuntuneet omilta. Emma Gaalan juontaminen oli ilouutinen. Gaalan juontaminen on erityisen hienoa tällaisena aikana, kun eletään kotimaisen musiikin hurmoskautta. 

Olet toiminut juontajana seitsemän vuotta. Miten olet muuttunut tänä aikana?

– Juonsin ihan ensimmäisiä radiolähetyksiä, kun kävin Tampereella ilmaisutaidon lukiota. Se oli kuitenkin sellaista harjoittelua. Uskon, että olen rauhoittunut iän myötä. Radio on välineenä tutumpi ja olen kasvanut sen äärellä omaksi persoonaksi. Siitä on helppo ammentaa tarinoita radioonkin.

Kuka tai ketkä ovat tärkeimiä tukijoita arjessasi?

– Tietenkin aviopuolisono Lauri. Hän juontaa myös radiolähetyksiä, mutta eri kanavalla. Elämme todella symbioottisesti. Kerromme toisillemme työpäivän jälkeen vitsit, mutta käyme myös syvällisiä asioita läpi.

Kolme asiaa, jotka haluat vielä tehdä elämässäsi?

- Haluaisin tehdä hienon ja pitkän uran. Haluaisin myös matkustella ja elää perhe-elämää. Olemme puhuneet Laurin kanssa lapsista, mutta ihan vielä ei ole ollut ajankohtaista. 

Elina Kottonen, 30, aloitti viime viikolla Radio Novalla uudistetun ohjelmansa. Hän juontaa Emma Gaalan 2015, joka nähdään MTV3-kanavalla 27.2 perjantaina kello 20.05 alkaen. 

Kommentoi »