Olen vapautunut viimeisen tuomion pelosta.  On hyvä muistaa, että meillä on elettävänä vain tämä yksi elämä eikä tule vain odottaa perillepääsyä taivaaseen. Eletään nyt. Se, ettei tarvitse pelätä tai ruveta keräämään bonuksia, on tavattoman vapauttavaa.  Lapsuudenkotini Kuopion laitamilla oli köyhä, mutta turvallinen. Hengellisyys oli kursailematonta, ja minuun tarttui optimistinen elämänasenne.   Minusta tuli oppikouluaikana neljäs poika Rolf ja Joan Arnkilin kansainväliseen perheeseen. Maalaispojalle avautui toinen maailma. Rolf laittoi pohtimaan asioita, ja teologiasta tuli elämänurani.   Olen tehnyt elämässäni paljon työtä, ja se on tietysti ollut poissa perheeltä. Kovin paikka elämässäni oli tyttäreni esikoisen kuolema. Vauva oli kaksi viikkoa yliaikainen ja kuoli kohtuun. Miksi, miksi, kysyin pitkään. Se oli voimakkaampi kysymys kuin silloin, kun minulla todettiin ensimmäisen kerran syöpä. En pystynyt siunaamaan itse lasta, sen teki vaimoni.  Kuollut lapsenlapsi Veikko kasvatti ymmärrystä siitä, että elämä on lahja. Kiitetään siitä, edistetään elämää ja yritetään vaikuttaa siihen, että mahdollisimman monen elämä voisi olla elämisen arvoista.  Rakkaus on kuin hienoa hiekkaa kämmenellä: jos oikein tiukasti haluan puristaa kämmentä ja pitää siitä kiinni, valuvat hiekansirut sormien välistä. Se säilyy vain, jos rakkaus saa hengittää vapauden ja luottamuksen ilmapiirissä. Tämän sanon siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi, että olen kerran eronnut.  Jokaisella miehellä on omat vaikeutensa ymmärtää naista, ja päinvastoin. Me ihmiset olemme erilaisia. Näköalamme kapeutuu, jos ajatellemme, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia kuin minä.  Sukupuolisuus on kaari, joiden päässä on miehisyys ja naiseus. Kaarelle mahtuu transsukupuolisuus ja homoseksuaalisuus. Me ihmiset sijoitumme tuolle kaarelle eri lailla, ja kaikki kuuluu ihmisyyteen.  Jos joku piirre ärsyttää omassa jälkeläisessä, syy löytyy läheltä: sitä katsoo kuin peiliin ja näkee oman piirteensä.  Toivon, että naimattomat lapseni tutustuisivat erilaisiin ihmisiin ennen kuin tekevät parisuhderatkaisuja. Toivon myös, että samaa sukupuolta olevien puolesta voisi rukoilla ja heidät voisi siunata. Tämän sanominen on nostattanut viha­puhetta ja jopa tappouhkauksia, jotka tietysti satuttavat.   Viime aikoina olen oppinut tekemään riistasta ruokaa ja tarjoilemaan sitä perheelle. Se on kunnia-asia.  Suomenpystykorva Filo liikuttaa minua: hyötyliikuntaa tulee toistakymmentä kilometriä päivässä. Olen kiitollinen eläkepäivistä. Olen saanut valita, mitä teen.  Vasta nyt olen oppimassa peruslinjoja elämästä, Raamatusta, uskosta ja Jumalasta.  Elämässä voi kulkea vain eteenpäin ja ymmärtää taaksepäin katsomalla. 

Teksti Riitta Heimonen, kuva Timo Pyykkö