Tuulilasi

Elon Muskilta jälleen hurja idea - Tesla alkaa rakentaa omia autonkuljetusautoja

Elon Muskilta jälleen hurja idea - Tesla alkaa rakentaa omia autonkuljetusautoja
Tesla alkaa rakentaa omia autonkuljetusautoja, koska pääjohtaja Elon Muskin mukaan sellaisia ei ole tarjolla tarpeeksi, että Tesla saisi toimitettua autojaan asiakkaille riittävästi.
Julkaistu: 25.9.2018

Uutinen on hiukan yllättävä, sillä Teslalla on samaan aikaan kova kiire kiristää edelleen Model 3:n tuotantotahtia.

Hieman aikaisemmin Musk oli pyytänyt vapaaehtoisia auttamaan autojen toimituksissa asiakkaille. Sen lisäksi Tesla on lanseerannut Tesla Direct -kotiinkuljetuspalvelun päästäkseen irti tilanteesta, jota Musk kuvaa sanoilla ”kuljetuslogistinen helvetti”.

”Pyydän anteeksi odottamaan joutuville asiakkaillemme. Olemme nyt uudistamassa logistiikkasysteemiämme. Autonkuljetusautoja on yksinkertaisesti liian vähän, joten aloitimme viikonloppuna omien kuljetusautojen rakentamisen poistaaksemme ongelman”, Musk sanoo.

Kuljetusautojen rakentaminen itse kuljetusongelmaa helpottamaan kuulostaa hiukan suuruudenhullulta muiden kiireiden keskellä. Tosin Tesla on tottunut moiseen työkulttuuriin, sillä se on ennenkin rakentanut itse paljon komponentteja, joita muut autonvalmistajat tilaavat tavarantoimittajilta, kuten autojen istuimet.

Ei ole tietoa siitä, kuinka monta kuljetusautoa Tesla aikoo rakentaa ja missä.

1 kommentti