Tuulilasi

Elon Musk puhuu taas hurjia: "Miljoona robottitaksia liikenteessä ensi vuonna"

2

Teslan pääjohtaja Elon Musk väittää, että Teslalla tulee olemaan jo ensi vuonna miljoona robottitaksia liikenteessä.
Kuvat Tesla

Musk on tunnettu kovista puheistaan, mutta myös tekoja on matkan varrella kertynyt. Ei tosin aina ihan luvatussa aikataulussa.

”Olen erittäin luottavainen, että saamme autonomiset robottitaksit liikenteeseen ensi vuonna”, Musk sanoi Teslan Autonomy Investor -päivillä Kaliforniassa CNBC:n mukaan.

”Emme varmasti saa joka puolella hyväksyntää niille, mutta olen varma, että nämä tullaan hyväksymään jo ensi vuonna joissakin osavaltioissa.”

Musk perustelee optimismiaan sillä, että he ovat keränneet Teslan autoista viime vuosien aikana valtavan määrän dataa, jota he tulevat hyödyntämään yhä parempien ohjelmistojen kehitystyössä.

”Ei tämä vaadi kuin ohjelmistojen parantamista.”

Musk kertoi myös uskovansa, että jo kahden vuoden päästä Tesla tekee täysautonomisia autoja ilman rattia ja polkimia.

”Olen joskus ennenkin ollut hiukan epätarkka ennustaessani kehityksemme aikatauluja, mutta olen silti saanut ajan kanssa tehtyä kaiken.”

Teslalta kesti kaksi vuotta Muskin arviota pidempään saada valmiiksi ensimmäinen täyssähköinen SUV Model X, myös semiautonomisten järjestelmien tuominen autoihin kesti kaksi vuotta Muskin arviota pidempään. Musk lupasi myös, että Teslan auto tulee ajamaan autonomisesti läpi Yhdysvaltojen vuonna 2017, mutta vielä se ei ole toteutunut.

Musk ja Teslan johtaja Pete Bannon, joka on entinen Applen johtoportaan jäsen, esittelivät myös uuden sirun, joka heidän mukaansa pystyy prosessoimaan valtavan määrän dataa erittäin nopeasti ilman ylikuumenemista tai auton akkujen tyhjenemistä. Bannonin mukaan siru on seitsemän kertaa parempi kuin kilpailija Nvidian vastaava.

Uutta sirua kehitetään parhaillaan Samsungin kanssa Austinissa. Sen pitäisi olla valmis kahdessa vuodessa.

Tällä hetkellä Tesla myy asiakkailleen Autopilotinsa oheen FSD eli ”Full Self Driving” -pakettia noin 5000 eurolla. Sen avulla Teslan auto pystyy parkkeeraamaan itsensä, vaikka kuljettaja ei olisi autossa. Sillä auton pitäisi myös pystyä vaihtamaan kaistoja ja esimerkiksi ajamaan liittymään ja pois liittymästä autonomisesti.

Teslan mukaan sen avulla auto myös tunnistaa liikennevalot, STOP-liikennemerkit ja pystyy suoriutumaan ajamisesta ilman kuljettajaa kaupunkioloissa. FSD:n kanssakaan Teslan autot eivät silti täytä SAE Level 4 -standardeja, mikä tarkoittaa, että autot suoriutuisivat itsekseen kaikista tilanteista tietyissä olosuhteissa ilman kuljettajan puuttumista ohjaukseen.

Tesla on itsekin varoittanut asiakkaitaan luottamasta liikaa autonomisiin ominaisuuksiin ja kehottaa kuljettajia pitämään kädet ratissa koko ajan, vaikka ajaisivat FSD-tilassa.

Musk on myös väittänyt, että Teslan autot ovat 40 % turvallisempia kuin muut, kun Autopilot on päällä, mutta riippumaton tutkimuslaitos Quality Control Systems on jo tyrmännyt väitteen. Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto NHTSA tutkii parhaillaan tutkimuslaitoksen raportteja asiasta.

Teslan autoille on tapahtunut Yhdysvalloissa ainakin kolme kuolemaan johtanutta onnettomuutta, kun kuljettaja on kytkenyt Autopilotin päälle.

Julkaistu: 23.4.2019