Toisinaan esittelen luontokuviani työpaikalla ja kotona. Kuvaan mielelläni hyönteisiä lähietäisyydeltä, sillä ne näyttävät minusta hienoilta. Vaimoni ja monet työkaverini eivät ole samaa mieltä. 

Kun näytän kuvan ihan tavallisen kovakuoriaisen naamavärkistä, väki juoksee kirkuen pois. Mikä oivallinen tapa karkottaa joskus liian pitkäsanaiseksi äityvä toimistokuukkeli.

Ovathan useimmat hyönteiset ja muut selkärangattomat eläimet kieltämättä hurjan näköisiä parin sentin päästä katsottuina. Niiden ruumis on erimuotoisten kitiinipanssarien peittämä,  leuat ovat kuin murskaimet  ja verkkosilmien vierestä sojottaa jos jonkinlaisia tuntosarvia ja muita ulokkeita.

Monella eläimellä on lisäksi suuret verkkosilmät, joilla ne mulkoilevat ympäristöään androidimaisen jähmeästi liikkuen. Ei ihme, että mielikuvitus laukkaa.

Vuonna 1979 ilmestyi Ridley Scottin ohjaama tieteiskauhuelokuvien klassikko Alien – kahdeksas matkustaja. Siinä avaruusalukseen pääsee vieraalta planeetalta otus, joka on elokuvahistorian pelottavimpia ja samalla onnistuneimpia hirviöhahmoja.

Alien on hieman ihmismäisesti liikkuva, liskomainen otus, jossa on myös hyönteisten ja hämähäkkien piirteitä. Sillä on terävä pyrstö, jolla se sivaltaa uhrejaan. 

Alien-hahmon loi viime vuonna edesmennyt sveitsiläinen taiteilija H. R. Giger. Ei ole sattumaa, että Gigerin lukuisten maalausten ja veistosten tyylisuuntana oli surrealismi – sehän ammentaa inspiraationsa muun muassa unien ja alitajunnan kummallisuuksista.

Alien on todellakin surrealistinen luomus: se on niin lähellä täydellistä hirviötä kuin voi olla, pahimpien painajaisten ilmentymä. Otusta ei tee yhtään hempeämmäksi sen tapa loisia ihmisen mahassa. Tätähän tosin tapahtuu luonnossakin, ajatellaan vaikkapa heisimatoja.

Alien muistuttaa jättiläismäistä hyönteistä, mikä olisi jo sinänsä karmivaa. Se myös munii matelijoiden tapaan nahkapintaisia munia, ja kasvaessaan sen iho tuo mieleen käärmeen. 

Se kävelee neljällä, välillä myös kahdella jalalla. Sen häntä on kuin dinosauruksella, paitsi että luita ei peitä iho, vaan se on yhtä mustaa luurankoa.

Ehkä pelottavin yksityiskohta on Alienin pitkulainen, humanoidimainen pää, jossa on syvänmeren kalan kitaa muistuttava, teräviä hampaita täynnä oleva suu ja silmät tuskin havaittavissa. Minkäänlaista tunteenomaista samaistumista sieluttomalta vaikuttavaan Alieniin ei pääse syntymään. 

Siinäpä onkin Alienin kauhistuttavuus: se ei sovi mihinkään mielessämme olevaan valmiiseen kategoriaan – se ei ole puhtaasti hyönteinen, äyriäinen, hämähäkki tai lisko, vaan jokin hämärä yhdistelmä niistä kaikista. Ja päälle päätteeksi se tulee ulko-avaruudesta!

Pelottavankaan näköinen eläin ei tietenkään ole hirviö, mutta luontokappaleet tarjoavat taiteilijoille inspiraatiota – usein jopa suoran mallin – hirviön suunnittelemiseen. Valinnanvaraa riittää, tunnetaanhan maailmasta pelkästään hyönteisiä jopa miljoona lajia.

Luontokuvaajana pidän sarvijääriä ehkä hurjimman näköisinä hyönteisinä, joihin voi törmätä vaikka kesämökin pihalla. 

Suomessa elää jopa noin 80 sarvijäärälajia, joista tunnetuimpia ovat sarvijaakko ja suutari. Ne ovat läheltä katsottuna kuin elokuvien hirviöitä.

Suorastaan avaruusolentoa muistuttavia hyönteisiä ovat monet toukat ja rukoilijasirkat. 

Ensimmäisen Alien-leffan jälkeen hahmo on seikkaillut useissa elokuvissa. Vuonna 2004 ilmestyneessä filmissä Alien vs. Predator se kohtaa vertaisensa. Predator on ruumiiltaan selvästi Alienia ihmismäisempi, mutta sen naaman piirteet ovat suoraan eläinmaailmasta.

Kävellessäni viime kesänä suolla pitkospuilla tuli vastaan reilun senttimetrin mittainen, kuparinruskea hyönteinen. Kyseessä oli ihan tavallinen ja yleinen metsälude, mutta kun katsoin otusta voimakkaasti suurentavan makro-objektiivin läpi, mieleeni tuli hakematta elokuvan hirviöhahmo Predator.

Metsäluteella on vahvasti muotoiltu kitiinipanssari, joka näyttää haarniskalta. Kun elokuvan Predator ottaa ludemaisen haarniskansa pois, sen alta paljastuu lähinnä rapua tai jotain muuta äyriäistä muistuttava naamataulu! 

Ravuilla on hurjannäköinen, ihonvärinen naama, josta lähtee monenlaisia tuntosarvia ja karvaisia raajoja. Predatorin päässä on hiusten paikalla lonkeromaisia ulokkeita. 

Kun kesällä sukelsin metsälammessa ja tuijotin kamerani läpi täplärapua silmästä silmään, ravun tuntosarvet muistuttivat minua Predatorin ”hiuksista”. Todennäköisimmin niihin on kuitenkin otettu mallia mustekalan lonkeroista tai kreikkalaisesta mytologiasta tutusta Medusa-hahmosta, jolla on hiusten paikalla käärmeitä.

Predator-hahmon luoja Stan Winston kertoo, että hän oli aina halunnut nähdä jotain, jolla on näyttävät leukaperät. Komeita leukoja luonnosta löytyy etenkin hyönteisiltä, niin muurahaisilta kuin monilta kovakuoriaisiltakin. Niinpä Predatorin naamaan otettiin malli selkärangattomista eläimistä.

Predator tarkoittaa suomeksi saalistajaa, ja melkoisen väkivaltaista porukkaa nuo ulkoavaruuden elokuvahirviöt ovatkin.

Hyönteisten hurjannäköiset leuat antavat kuitenkin väärän kuvan niiden luonteesta: monilla eläimillä leuat ovat kehittyneet kasviravinnon hienontamiseen. Mutta elokuvanteossahan pätee taiteilijan vapaus. 

Vain mielikuvitus on rajana, kun pienten luontokappaleiden viattomia piirteitä jalostetaan valkokankaalle katsojien säikyttelemiseksi.