Apu

Ellen Jokikunnas ei pidättele tunteitaan: "Itkin työkseni puoli vuotta"



Ellen Jokikunnas ei pidättele tunteitaan: "Itkin työkseni puoli vuotta"

Juontaja Ellen Jokikunnas jännittää edelleen lähetyksiä vuosien kokemuksesta huolimatta.
Teksti Annika Vuorensola
Kuvat Timo Pyykkö

Kun muut ihmiset viiden aikaan aamulla vielä kääntävät kylkeään lämpimässä sängyssä, Nurmijärvellä asuva juontaja Ellen Jokikunnas, 41, on jo hereillä. Mikäli on kesä, hän hiipii kanalaan ja herättää uneliaan kukkonsa. Näin kevättalvella siivekkäät ovat läheisellä tilalla hoidossa.

– Olen tehnyt aamuradiota nyt kaksi vuotta. Se sopii minulle täydellisesti, nykyään Helmiradiossa juontava Ellen iloitsee.

Vaihdos iltapäivästä aamuun tuntui luonnolliselta, sillä Ellen on tottunut aina heräämään aikaisin.

– Radio Aallon aikoina menin kukonlaulun aikaan töihin odottamaan oman työvuoroni alkua, hengailin siellä aamuihmisten kanssa. Siitä huolimatta, ettei minulla ollut tuntikausiin tekemistä ennen lähetyksen alkua.

Nukkumaan Ellen kävi pitkään vasta puolenyön aikaan, mutta nykyään hän unettaa itseään lukemalla kirjaa ja pyrkii nukahtamaan kymmenen maissa. Iltaisin sulkeutuvat ajoissa myös televisio ja kännykkä.

– En nuku pidempään edes viikonloppuisin, koska niin se on, että rytmin pitäminen on terveellistä. Pärjään ehkä vähemmällä unella kuin joku muu.

Iltamenoista Ellen luopui jo kymmenen vuotta sitten, kun unelmien talo tuli vastaan Nurmijärvellä. Vuosien remontoinnin jälkeen kodista on tullut paras paikka hengailla.

– Ei minulla ollut aikomustakaan ostaa mitään vanhaa asemarakennusta, mutta ihastuin paikkaan täydellisesti. Nykyään tulee lähdettyä hirveän harvoin mihinkään, koska kotona on niin kivaa. Se on vähän harmi, koska haluaisin käydä kulttuuririennoissa ja nähdä ystäviäni. Olen pistänyt listalleni, että ryhdistäydyn tässä asiassa ja olisin parempi ihminen.

Tähän aikaan ensi vuonna -ohjelma

Ellen on tuttu lukemattomista ohjelmista Idolsista euroviisuihin. Parhaillaan hän juontaa kiinnostavaa tv-sarjaa, jota esitetään omina versioinaan myös lukuisissa muissa Euroopan maissa. Tähän aikaan ensi vuonna kertoo suurista unelmista ja elämänmuutoksista, jotka esitetään katsojille tavalla, jollaista ei aiemmin ole Suomessa nähty. Ohjelman idea on siinä, että vuoden aikana tapahtunut edistys nähdään silmänräpäyksessä.

– Kun lähetän ihmisen tekemään muutosta, kävelen vain lavan läpi, ja siinä ajassa kuluu vuosi aikaa. Vaikka olen tehnyt sen kahden vuoden aikana, kyseessä on yksi kohtaus.

Ellenin oma haaste oli pysyä vuoden ajan tismalleen samannäköisenä – hiuksia ja kokoa myöten.

– Viimeiset viikot stressasin sitä, että liukastun ja katkaisen käden tai jalan. Silloin sadan ihmisen kuvaukset menevät pieleen. Pelkäsin myös, että mitä jos törmään autolla peuraan.

Ellen tapasi studiossa tavallisia suomalaisia, jotka olivat päättäneet, että vuoden päästä he ovat toteuttaneet unelmansa. Tavoitteita olivat esimerkiksi raskaaksi tuleminen, rakkauden löytyminen, pelon voittaminen, painon pudottaminen tai jonkin taidon tai ennätyksen saavuttaminen.

– Jonkin verran nähdään muodonmuutoksia, mutta tarinoita on ihan laidasta laitaan. Ikäjakauma oli pikkulapsista sotaveteraaneihin. Isoja tragedioitakin nähdään.

Suomalaiset eivät luovuttaneet

Vuodessa elämä voi yllättää, joten katsojalle jää jännitettäväksi, onko tavoite karannut käsistä, osoittautunut liian vaikeaksi vai onko sen saavuttaminen kenties tuonut elämään jotain aivan uutta.

– Monen tyypin kohdalla ajattelin, ettei tavoite voi millään onnistua. Mutta sieltä niitä vain tuli takaisin vuoden päästä tavoite saavutettuna, tai enemmänkin! Me suomalaiset olemme sisukasta kansaa, koska muissa maissa lähes puolet on jättänyt ohjelman kesken.

Moni osallistuja sanoi jälkikäteen Ellenille, että ilman tälle tehtyä henkilökohtaista lupausta homma olisikin saattanut keskeytyä.

– Mutta meillä ei tapahtunut luovuttamista.

Siitäkin Ellen iloitsee, että sarjassa nähdään tavallisia ihmisiä.

– Nykyään tehdään paljon televisio-ohjelmia, joissa julkkikset opettelevat jotain. Katsojan on helpompi samastua tähän. Pidän myös laadukkaita viihdeohjelmia arvossaan. Tässäkin näiden ihmisten elämä muuttuu kokonaan. Tuntuu etuoikeutetulta saada olla lähellä todistamassa sitä ja auttamassa heitä.

Onni löytyi kanoista

Alkuvuonna nähty koskettava Kadonneen jäljillä puolestaan nostatti myös Ellenin tunteet jatkuvasti pintaan.

– Itkin työkseni puoli vuotta. Mutta se oli sen arvoista!

Entä Ellenin omat unelmat?

– Itse unelmoin pitkään niistä kanoista ja kukosta, joten olen onnellinen, että se on toteutunut. Elämä on niin paljon siistimpää kun on omia kanoja! Muuten olen aina elänyt aika spontaanisti, mutta Tähän aikaan ensi vuonna kieltämättä inspiroi minuakin, ja olen varma, että se inspiroi myös katsojia.

"Olen aina varma ennen suoria lähetyksiä, etten pysty tähän"

Vaikka Ellen on tehnyt juontotöitä jo 20 vuoden ajan radiossa ja televisiossa, hän ei nauti huomion keskipisteenä olemisesta.

– Ei siitä tarvitse tykätä. Esiintyminen on aina ollut juttuni, tein nuorempana teatteriakin. Tykkään työstäni niin paljon, että siedän sen mukana tulevan kaiken muun. Ujous ja juontaminen eivät mielestäni ole keskenään ristiriidassa.

Jännitystä vankka kokemus ei ole saanut vieläkään hälvenemään.

– Olen kova jännittämään, se ei mene koskaan ohi. Olen aina varma ennen suoria lähetyksiä, että oksennan, en pysty tähän. Annan aina itse itselleni potkut juuri ennen kuvauksia. Valitan Idalle, että muistuta etten lähde enää mihinkään tällaiseen – ja sitten kun tulen lavalta takaisin, hehkutan miten siistiä oli! Sitä tunnetta ei voita mikään, kun et alakaan änkyttää ensimmäisessä lauseessa, pyörry, oksenna ja kakkaa allesi.

Julkaistu: 20.5.2018