Inhottavaa, märkää mutaa. Poni tekee kertakaikkisen stopin pihaton portilla eikä suostu ottamaan askeltakaan. Se luimistelee korviaan ja jarruttaa. Susanna Koivunen, 32, yrittää ensin vetää, sitten maanitella ja lopulta huijata: sujauttaa käden taskuun ja on antavinaan jotain.
– Mitäs täällä, tule katsomaan.
Poni jahkaa vielä hetken ja suostuu sitten kulkemaan portista läpi.
– Ella on vähän hienohelma. Se inhoaa mutaa, Susanna sanoo.
Vaan onhan se ymmärrettävää, sillä ponin virallinen nimi on S. W. Glamour Girl. Mutaisessa maassa ei ole mitään glamouria.
Ella on luonteeltaan hyvin ponimainen, mutta myös säpäkkyyttä löytyy.
Suomen söpöin lemmikki -kisaan osallistunut Ella valittiin lukijaäänestyksellä hevossarjan voittajaksi. Ella on rodultaan walesincob ja asuu Valkeakoskella. Susanna Koivunen osti 4-vuotiaan ponin huhtikuussa.
Päiväkodissa työskentelevä Susanna on sairaanhoitoon ja huolenpitoon sekä lasten ja nuorten kasvatukseen ja hoitoon erikoistunut lähihoitaja, joka on tällä hetkellä hoitovapaalla. Perheeseen kuuluu myös kolmevuotias Hilla, vuoden ikäinen Helmi, Susannan aviomies, insinöörinä työskentelevä Vesa, kissa Sinna, koira Selma sekä viisi kanaa ja kukko.
Susanna on haaveillut omasta hevosesta pienestä tytöstä lähtien. Vuonna 2011 hän hankki ensimmäisen hevosen, vieroitusikäisen varsan, mutta kolme vuotta myöhemmin se jouduttiin lopettamaan kasvaimen takia.
Lohtua toi talleilla käynti ja ystävän hevosen hoitaminen, mutta omaa teki mieli.
Lopella 19. huhtikuuta 2013 syntynyt Ella oli myynnissä kasvattajallaan Silja Vihavaisella.
– Kysyin Siljalta, suostuisiko hän liisaamaan Ellan emäksi, jos astuttaisin sen ja ottaisin sitten varsan, mutta Silja sanoi, että siinä on aina riskinsä. Kannattaa mieluummin ostaa valmis hevonen – ja Ellahan oli myynnissä.
Susanna ihastui ensin Ellan kuvaan.
– Kun tapasin Ellan ensimmäisen kerran, kyllä se itse itsensä myi.
Ella oli kuukauden ratsuttajalla eli hevostenvalmentajan ammattitutkinnon suorittaneella henkilöllä opiskelemassa ratsuna olemista, sitten Susanna sai ponin luokseen.
Ensimmäisessä tallipaikassa tamma oli rauhaton, sitten koti löytyi 20 minuutin ajomatkan päästä Susannan kotitalosta, Mervi Turusen tallista.
Ellan isä on ori Carneddau Deryn Du ja emä Tyrpentre New Model.
– Ella elää onnellista hevosen elämää, Susanna Koivunen sanoo.
Ison-Britannian Walesin vuorilla on laiduntanut vuoristoponeja vuosituhansien ajan. Karuilla laitumilla niistä on muovautunut vahvoja, älykkäitä ja terveitä.
Walesincobit ovat rakenteeltaan matalajalkaisia, vankkoja ja tasaluonteisia mutta myös hyvin monikäyttöisiä hevosia, jotka ovat historiansa aikana toimineet esimerkiksi vaunuhevosina, kuormajuhtina, metsätöissä, ravureina, ratsuina, metsästyshevosina ja jopa armeijan ratsuina.
Ne tunnetaan rohkeudestaan ja kestävyydestään, vahvuudesta, sitkeydestä ja ketteryydestään, mutta poneista löytyy myös persoonallista temperamenttia. Koska ponin säkäkorkeus on yli 137 cm, se sopii aikuisellekin ratsastajalle. Suomessa cobeja käytetään ennen kaikkea ratsuina.
Silkkiturkkinen Ella on ihana. Se rouskuttaa tuliaisporkkanat sekunnissa ja alkaa sitten tutkia taskuja, josko niissä olisi lisää. Tökkii turvallaan, maistelee kaulaliinaa, haastattelulehtiön reunaa, taskun lippaa. Kun mitään ei löydy, se alkaa kuopia.
– Yrittää kerjätä. Kuulehan Ella, kerjäämällä et saa mitään, Susanna naurahtaa.
Ella on luonteeltaan hyvin ponimainen, mutta myös säpäkkyyttä löytyy.
– Jos sillä on tylsää, se viihdyttää itse itseään. Siirtelee heinähäkkejä, antaa vesikupeille kyytiä. Ella on myös utelias. Jos eteen tulee joku jännä asia, se ei mene karkuun vaan pysähtyy niille sijoilleen ja menee sitten tutkimaan. Ja mitähän muuta? Ella on kiltti, ahmatti, hoksaavainen.
Vain yhdestä asiasta Ella ei pidä. Ystävyyden alussa se vierasti satulaa, mutta on nyttemmin alkanut tottua siihen.
– Ella on aika nuori vielä. Kun ratsuttaja käy, Ella ei aina jaksa tehdä tosissaan ja joskus puoli tuntia saattaa olla maksimi. Mutta kun ikää tulee lisää, sekin piirre muuttuu.
Tällä hetkellä Susanna ja Ella opettelevat ennen kaikkea yhdessäoloa.
– Hevosen on luettava ihmisen liikkeitä, sen täytyy olla kuulolla. Sen pitää liikkua, pysähtyä ja kääntyä silloin kuin ihminenkin, tai kun ihminen niitä hevoselta pyytää. Hevonen ei voi mennä oman mielensä mukaan sinne minne turpa osoittaa, jos ihminen työskentelee sen kanssa. Ihmisen seuraaminen on hevoselle luonnollista, sillä ihminen on sille johtaja. Joskus hevonen on voinut ottaa tai yrittää ottaa johtajan paikan, mutta silloin täytyy harjoitella arkisia asioita niin että ihminen siirtyy johtajaksi.
Tätä maastakäsittelyä tehdään Ellan kanssa lähes päivittäin.
– Ei sen vuoksi, ettei se osaisi asioita, vaan siksi että luottamus ja arvojärjestys pysyy ennallaan Ellan ja minun välillä. Tärkeintä on oppia, että Ella voi luottaa minuun ja minä Ellaan, vaikka millainen mörkö hyppäisi eteen puskasta, Susanna sanoo.
Hevoset säikähtävät helposti, sillä ne ovat luontaisesti pakoeläimiä.
– On siis parempi, että opettaa hevosen pysähtymään pelottavassa tilanteessa kuin antaa sen lähteä jouhet liehuen karkuun.
Joka päivä Susanna ajaa talleille ja pimeänä iltapäivänä vie Ellan otsalampun valossa pitkälle kävelylle.
– Sitten ihmetellään yhdessä niitä pimeässä olevia mörköjä. Mies pärjää lasten kanssa hyvin sillä aikaa kotona.
Susanna Koivunen osti neljävuotiaan Ellan huhtikuussa, kolmevuotias Hilla kulkee mielellään äidin mukana tallilla.
Poni asuu ulkona kesät talvet. Se kasvattaa talveksi paksun turkin, joka pitää kylmyyden loitolla. Vain kostealla, tuulisella säällä Ella saa loimen niskaansa, kylmä ja kuiva pakkassää ei sitä hetkauta.
Ellan pihattolaumaan kuuluu kaksi tammaa, Lexi ja Riina. Reilussa neljässä kuukaudessa Ella on ottanut oman paikkansa laumassa ja kivunnut nokkimisjärjestyksessä Lexin ohi, Riina on lauman pomo. Yöt ne nukkuvat suojassa, lämpimällä turvepedillä.
– Ella elää onnellista hevosen elämää. Se saa nukkua ja oleskella ulkona, liikkua niin paljon kuin haluaa. Jonain päivänä siitä tulee minun maastomoponi, sillä täällä näitä metsäteitä ja peltoja riittää.
Kilparadoilla Ellaa tuskin nähdään, sillä Susanna hakee hevosesta enemmän mielenrauhaa kuin palkintopokaaleja.
– Saatan jossain vaiheessa käydä rotunäyttelyissä näyttämässä Ellaa tuomareille. Se siis lisänä tuohon maastomopoiluun harrasteena: ei veren maku suussa siinäkään, vaan mukavana ajanviettona muiden hevosihmisten seurassa.
Susannan mukaan hevonen opettaa vastuuta, rauhallisuutta ja luottamusta.
– Hevoselta ihminen voi oppia ennen kaikkea sitä, miten elää tässä hetkessä. Ne eivät murehdi tätä elämää, ne vaan olla möllöttää ja elävät hetken kerrallaan.
Haaveena olisi, että jonain päivänä kotitalon pihaan rakennetaan pihatto ja Ella pääsee muuttamaan sinne.
– Koska poni on laumaeläin, se tarvitsee myös kaverin eli Hillalle pitäisi ostaa joku pieni oma poni.
Tietääkö mies näistä suunnitelmista?
– Juu, mutta ei ole suostunut… vielä, Susanna hymyilee leveästi. Ella ravistelee harjaansa. Aivan kuin hevonenkin nauraisi.
Teksti Eve Hietamies, kuvat Petri Mulari
Lue Myös:
