Ella Kanninen saapui Hevisaurus – salainen tehtävä -musikaalin ensi-iltaan poikiensa Rafaelin, 1,5, ja Leonardon, 4,5, kanssa. Italiassa perheineen asuva juontaja sädehti tuttuun tapaan, eikä väsymyksestä näkynyt merkkiäkään. Ella myönsi viime syksynä julkisesti, että kahden pienen lapsen äitinä hän on ollut välillä todella väsynyt.
– Ensimmäinen vuosi vauvan kanssa on vaikein. Ainakin meillä, koska molemmat pojat ovat nukkuneet vähän ja huonosti. Tietysti silloin olen ollut piipussa ja töötissä, kun on pitänyt hoitaa samalla vielä työasioita. Mutta väsymys kuuluu lapsiperheen elämään.
Ella saapui nyt Suomeen pariksi viikoksi hoitamaan Yle Teemalle juhannuksena juontamansa ohjelman kuvioita. Samalla hän tekee muutaman juontokeikan.
– Hauska nähdä myös tämä Hevisaurus-musikaali. Ilmiö kun on pojilleni tuttu vain satunnaisista YouTube-pätkistä.
Ellan perhe viettää Suomessa pidemmän ajan kesäkuussa, jolloin hänen insinöörimiehensä Valerio Chinca ehtii myös perheen mukaan.
Ella Kannisen poikien Rafaelin, 1,5, ja Leonardon, 4,5, musikaaliseurana olivat Urho sekä Ellan kummityttö Hertta.
Kuva: Jaakko Jaskari