Eeva

Ella Kanninen: ”Olen hyvä sietämään epävarmuutta”

Ella Kanninen: ”Olen hyvä sietämään epävarmuutta”
Ella Kanninen on elänyt hämmentävää muutosten vuotta kahden kulttuurin ristipaineessa. Suomessa voimaa on antanut turvallinen arki oman perheen kanssa, mutta mukana on kulkenut myös huoli Italiassa asuvista läheisistä.

Hetki on aina yhtä maaginen. Usva leijuu vielä laakson yllä, mutta kullankeltaiset valonsäteet kurkkivat oliivipuiden lehvästön lomasta. Aamun kävelylenkillä hiekka rapisee kengän alla ja kukot kiekuvat. Kiireetön tunnelma ympäröi kulkijan.

Jos maailma olisi ennallaan, toimittaja Ella Kanninen ihastelisi auringonnousua tuhannen asukkaan toscanalaiskylässä miehensä Valerio Chincan sekä poikiensa Leonardon, 12, ja Raffaelen, 9, kanssa. Nelihenkisellä perheellä on ollut tapana viettää osa vuodesta Italian-kodissaan.

Hyökynä keväällä 2020 levinnyt koronavirus sotki kuitenkin suunnitelmat. Perhe ei ole nähnyt Italiassa asuvia sukulaisiaan ja ystäviään moneen kuukauteen.

”Meillä ei ole vielä aavistustakaan, milloin pääsemme toiseen kotiimme. Pahimman skenaarion mukaan matka voi siirtyä jopa ensi vuoteen. Pelkkä ajatus hirvittää, sillä vaikka olemme asuneet viimeiset pari vuotta Vantaalla, elämämme on yhä puoliksi Italiassa”, Ella Kanninen sanoo.

"Ennusteet Italiassakin ovat synkät ja moni potee ahdistusta tulevasta. Ihmiset ovat menettäneet työpaikkojaan ja pinnan alla kuplii monenlaisia ongelmia, joista selviäminen vie vuosia.”

Yhtä epätodellisilta ovat tuntuneet kuluneen kevään uutiset. Ella on seurannut Pohjois-Italian uhrilukuja järkyttyneenä ja pelännyt, että pandemia ryöpsähtää yhtä pahaksi Suomessa.

”Onni on, että perhepiirissämme kaikki ovat pysyneet terveinä, mutta arki Italiassa on ollut totaalikaranteenin vuoksi raskasta. Me olemme Suomessa päässeet sentään hieman liikkumaan, mutta italialaiset joutuivat olemaan kaksi kuukautta lukittuina koteihinsa ja pääsivät hoitamaan vain pakolliset ruokaostokset.”

Huoli on kaivertanut sydäntä myös Valerion 71-vuotiaan äidin vuoksi, sillä tämä asuu yksin Livornon rantakaupungissa sijaitsevassa kodissaan.

”Anoppini on tehnyt töitä koko ikänsä ja pitää yhä kultasepänliikettä. Kun putiikki oli koronan vuoksi suljettava, hän oli ensin siivonnut sekä liikkeen että kotinsa. Sitten aika oli kuitenkin käynyt pitkäksi.”

Ella arvelee, että Italiassa ihmiset selviävät toinen toistaan tukien. Pienissä kylissä kaikki tuntevat toisensa ja apteekkarit kuljettavat lääkkeitä tarvittaessa kotiovelle saakka. Yhteisöllisyys näkyy käytännön tekoina tavallisessa arjessa.

”Tosin totta on, että ennusteet Italiassakin ovat synkät ja moni potee ahdistusta tulevasta. Ihmiset ovat menettäneet työpaikkojaan ja pinnan alla kuplii monenlaisia ongelmia, joista selviäminen vie vuosia.”

Suomessa monella on Italiasta vääriä mielikuvia. ”Tiedon puute lisää ennakkoluuloja.”

Syyllistäminen harmittaa

Kun Ella Kanninen helmikuussa matkusti perheensä kanssa laskettelulomalle Pohjois-Italian Dolomiiteille, korona putkahteli uutisiin vasta satunnaisina otsikkoina. Viikon aikana tautitilanne kuitenkin kiihtyi Italiassa ja lomalaisilta alettiin mitata kuumetta lentokentillä.

”Palatessamme Suomeen huomasin, että ihmiset karttoivat meitä. Pojille oli puhuttu koulussa koronajuttuja, ja Italiaa pidettiin yhtäkkiä kuin ruttoalueena. Aloin itsekin pelätä, että olemme taudin oireettomia kantajia, mutta onneksi huoli oli turha”, Ella Kanninen kertoo.

Ella on huomannut, että monet suomalaiset epäilevät italialaista terveydenhuoltojärjestelmää, vaikka se on arvioitu WHO:n listauksissa usein maailman kärkikastiin. Tiedon puute on omiaan lisäämään ennakkoluuloja.

”Pohjois-Italian Lombardia on vaurasta teollisuusaluetta, ja sen bruttokansantuote on suurempi kuin koko Suomessa. Julkiset terveydenhuoltopalvelut ovat Lombardiassa huippuluokkaa. Tiedän, sillä olen niitä itsekin kokeillut.”

Ella myöntää, että italialaisten syyllistäminen osui varsinkin pandemian alkuaikoina sydämeen. Yleistämiset ja väärinkäsitykset harmittivat.

”Jokainen maa on tehnyt virheensä. Suomessakin tilannetta vähäteltiin aluksi ja vakuuteltiin, että varastossa on riittävästi hoitotarvikkeita, kunnes huomattiin, ettei niin ollutkaan. Vastakkainasettelu ja jälkiviisastelu on turhaa, sillä kenelläkään ei ole tässä asiassa oikeita vastauksia.”

Syyttelyn sijaan Ella toivoisi eri maiden ja kulttuurien välille lisää yhteisöllisyyttä.

”Juttelin taannoin erään italialaisen ystäväni kanssa, ja olimme yhtä mieltä siitä, että jokainen maa on toiminut pandemian aikana itsekkäästi omassa poterossaan. En ihan heti keksi, mikä esimerkiksi EU:n rooli on tämän kriisin hoidossa ollut. Toivottavasti näitä asioita mietitään jatkossa enemmän.”

Kulttuurierot ovat kiehtoneet Ella Kannista erityisesti viime aikoina, sillä hän on kirjoittanut kirjaa Minun Italiani – Pieniä tarinoita amoresta zuccheroon, joka pureutuu saapasmaan värikkäisiin tarinoihin. Elokuussa ilmestyvän kirjan pohjana ovat Ellan omat kokemukset Italiasta kahdenkymmenen vuoden ajalta.

”Halusin kertoa kohtaamistani ihmisistä ja tilanteista, joihin olen vuosien aikana joutunut. Toivon, että kirja toimii lohtulukemisena kaikille Italiaa rakastaville.”

”Kaverini totesi, että nyt jätämme puolikuolleen kaupungin ja nostamme kytkintä. Pakkasimme mukaan vain parin päivän vaihtovaatteet ja matkustimme rannikolle.”

Puolivahingossa Italiaan

Ella päätyi Italiaan 26-vuotiaana puoliksi vahingossa, kun hän kohtasi helsinkiläisellä pankkiautomaatilla italialaisen miehen. Tämä kertoi olevansa Bolognasta ja toivotti Ellan tervetulleeksi kotikaupunkiinsa.

Yllättävästä kohtaamisesta ei syttynyt romanssia, mutta sen ansiosta Ella lähti kielikurssille Bolognaan ja keskelle kaikkien aikojen kesäseikkailua. Opiskelu sai jäädä, kun nuoruudenystävä lennähti Suomesta paikalle.

”Kaverini totesi, että nyt jätämme puolikuolleen kaupungin ja nostamme kytkintä. Pakkasimme mukaan vain parin päivän vaihtovaatteet ja matkustimme rannikolle.”

Ella muistelee nuoruuden kesäänsä huvittuneena ja myöntää, että ilman ystävää moni elämys olisi jäänyt kokematta.

”Olin varsinkin nuorena hyvin vastuuntuntoinen, suorittamiseen taipuvainen pingottaja. Kaverillani oli huolettomampi elämänasenne, ja se teki minulle hyvää. Hänen ansiostaan rentouduin.”

Rakkaus roihahti

Italiassa ystävykset päätyivät Livornoon, jossa sattui asumaan myös nykyinen puoliso, Valerio Chinca. Ella oli tutustunut komeaan purjehtijaan jo pari vuotta aiemmin Suomessa, mutta rakkaus roihahti vasta kielikurssimatkalla.

”Se oli unohtumaton kesä. Ajelimme moottoripyörällä ympäri Toscanan upeaa maaseutua ja kävimme myös Sardiniassa. Valerio toi kielikurssikesääni sopivasti seikkailua.”

Suhteen lomassa syttyi vaivihkaa toinenkin rakkaus. Vaikka Ella Kanninen jatkoi työtään Suomessa Ylen uutistoimituksessa, osa sydämestä oli jäänyt Italiaan.

Aluksi maa tuntui liian äänekkäältä, sekavalta ja epäloogiselta, mutta silti jokin sen kauneudessa ja ihmisten ystävällisyydessä kiehtoi. Matka kerrallaan Ella juurtui tulevaan kotimaahansa.

Kahdenkymmenen vuoden aikana Italia on muuttanut Ellaa. Hän on löytänyt itsestään ärhäkkään puolen, joka reagoi tarvittaessa nopeasti ja uskaltaa sanoa mielipiteensä.

”Italiassa ympärillä on koko ajan niin paljon ärsykkeitä, että se kasvattaa väkisinkin tuntosarvia ja opettaa ennakoimaan tilanteita. Niistä taidoista on ollut varsinkin televisiotyössä hyötyä. Italia on tehnyt minusta entistä rohkeamman: uskallan näyttää tunteenikin aiempaa avoimemmin.”

Ella Kanninen on asunut perheineen Vantaalla jo pari vuotta. ”Halusimme antaa pojillemme kokemusta suomalaisesta koulusta. Molemmat ovat viihtyneet.”

Aina ajoissa

Suomalaisimpia piirteitä saapasmaa ei ole saanut Ellasta kitkettyä. Italialaiset suhtautuvat aikatauluihin suurpiirteisesti, mutta Ella arvostaa yhä ajoissa olemista.

”Sisäiseen kellooni on tullut kyllä lisää minuutteja, mutta olen yhä sitä mieltä, että sovittua aikataulua pitää kunnioittaa. Se piirre ei lähde minusta millään.”

Vaikka Ella on ollut luonteeltaan aina sosiaalinen, Italiassa hän huomaa kaipaavansa toisinaan omaa tilaa ja yksityisyyttä.

”Italialainen kulttuuri perustuu yhdessäoloon ja siihen, että kaikki tietävät kaikkien asiat. Suomalainen pitää henkilökohtaisimmat terveysdiagnoosit itsellään, mutta Italiassa ei ole salaisuuksia. Italialaisille myötähäpeä on ylipäätään vieras käsite”, Ella sanoo ja nauraa.

Jos pimeät ja pitkät talvet ovat juurruttaneet suomalaisiin melankolisuuden ja vakavuuden, italialaisten perusvire on positiivisuuteen pyrkivä.

Ella uskoo, että keveys voi olla tärkeä ominaisuus varsinkin vaikeina aikoina.

”Italiassa on kautta aikojen sattunut ja tapahtunut. Maa on sukeltanut kriisistä toiseen ja kokenut sortoa ja fasismia. Tämä vuosi on ollut Italiassa erityisen ahdistava, mutta silti minusta tuntuu, että siellä katsotaan jo eteenpäin. Italialaisilla on kyky nähdä myös ilonpilkahduksia kaaoksen keskellä.”

Samanlaisen asenteen Ella Kanninen tunnistaa nykyään itsessään. Vaikka työkalenteri tyhjentyi pandemian vuoksi kuukausiksi, hän on oppinut luottamaan siihen, että asioilla on tapana aina järjestyä.

”Kyllä minäkin olen kokenut unettomia öitä, kun vastoinkäymiset nakertavat itseluottamusta ja tulevaisuus tuntuu pelottavalta, mutta nykyään tiedän, että kestän sen. Olen siedättänyt itseäni kestämään epävarmuutta hyppäämällä elämässä monta kertaa tyhjän päälle.”

Riittämättömyyden tunne

Alkuvuoden Ellan perhe vietti monien muiden suomalaisten tapaan kotona. Avaruusinsinöörinä työskentelevä Valerio edisti Hollannissa olevia projektejaan etäyhteyksin, Ella kirjoitti viimeisiä lukuja kirjaansa, ja pojat tekivät läksyjään.

Velvollisuuksien keskellä on laitettu ruokaa, pesty pyykkiä ja tehty perheen yhteisiä pyöräretkiä.

”Olemme viettäneet aina paljon aikaa yhdessä, joten ei tämä aika ole ollut meille mitenkään vaikeaa. Toki olen potenut välillä myös riittämättömyyden tunteita: kirjan kirjoittaminen vei huomioni keväällä niin kokonaisvaltaisesti, että vaikutin perheen ja ystävien silmissä varmasti poissaolevalta.”

Ella vitsailee, että perheen koti on muistuttanut välillä kemian laboratoriota ja retkeilyaluetta. Pakastimesta on löytynyt kuopuksen tekemiä erikoisia testiseoksia, olohuoneen keskelle on ilmestynyt teltta ja vaaleat sohvatyynyt ovat vaihtaneet väriä.

Totuttautuminen aiempaa boheemimpaan järjestykseen on koetellut äidin hermoja, mutta suurimmat väännöt on käyty lasten ruutuajasta.

”Kun poikkeusaika on ohi, en halua nähdä enää yhtäkään näyttelijä Adam Sandlerin komediaa. Niitä on kotona pyöritetty viime kuukausina kyllästymiseen asti.”

Lastensa sopeutumiskykyä Ella ihailee. Vaikka perheen poikien aika on toisinaan käynyt pitkäksi, he ovat olleet pääasiassa hyvällä tuulella.

”Lapset eivät turhia murehdi, vaan osaavat keskittyä hetkeen. Heille riittää se, että olemme kotona.”

Kaikki eivät reagoi samoin. Ella on huomannut, että poikkeuksellinen ja raskas kevät on nostanut esiin myös pelkoa, vihaa, syyttelyä ja lamaannusta.

”On ollut hämmentävää huomata, että tutuistakin ihmisistä on kuoriutunut uusia piirteitä. Varsinkin sosiaalisessa mediassa keskustelu on usein kaikkea muuta kuin rakentavaa. Kyllä minuakin ärsyttää ja tuskastuttaa välillä moni asia, mutta en halua ajatella, että käsillä olisi maailmanloppu.”

”Itse olen ottanut sen asenteen, että kellun kriisin läpi päivä kerrallaan.”

Maailma muuttuu - vai muuttuuko?

Ella Kanninen on pohtinut käynnissä olevaa muutosta perheensä ja hyvien ystäviensä kanssa. Hänestä on kiehtovaa kurkistaa tulevaan: miettiä, kuinka pandemiakokemus muuttaa maailmaa ja ihmisiä.

Vai muuttaako lopulta ollenkaan?

”Todennäköisesti moni meistä osaa tämän jälkeen arvostaa ainakin vapautta, kun olemme joutuneet siitä ensimmäistä kertaa luopumaan. Mutta sitä en tiedä, vaikuttaako tämä kulutustottumuksiimme vai palaako kaikki ennalleen entistä massiivisempana.”

Poskisuudelmiin tottuneille italialaisille läheisyyden välttäminen on ollut aivan uudenlainen tilanne.

”Verkossa kiersi kuvia, joissa Italian rannoille oli rakennettu pleksilaseja aurinkotuolien väliin. Jo kuvien näkeminen tuntui omituiselta: rannat ovat kuitenkin italialaisten suuri rakkaus, paikkoja, jonne kokoonnutaan viikonloppuisin ja joissa lepotuolit ovat kiinni toisissaan.”

Maailmanlaajuisesta kriisistä poikivia tutkimuksia ja raportteja Ella odottaa mielenkiinnolla. Ehkä niiden avulla osaamme aikanaan jäsentää tapahtunutta ja opimme uutta.

”Ihmisluonto on sellainen, että yritämme kiirehtiä asioiden edelle, vaikka kaikki on vielä kesken ja analyysien aika on myöhemmin. Itse olen ottanut sen asenteen, että kellun kriisin läpi päivä kerrallaan.”

Ikä on tuonut rauhaa ennenkin ja antanut isoihinkin kysymyksiin perspektiiviä. Vuosien myötä Ella Kanninen sanoo hyväksyneensä, että muutosta vastaan on turha taistella. Sen sijaan jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa, kuinka siihen suhtautuu.

”Hölmöintä olisi jäädä junnaamaan johonkin tyytymättömyyden tilaan tai katkeroitua kokemistaan vastoinkäymisistä. Sellainen kääntyy aina itseä vastaan ja aiheuttaa negatiivista energiaa, joka ei vie ainakaan eteenpäin.”

Tärkeät unelmat

Unelmiakin tarvitaan. Ellan pitkäaikainen haave siintää oliivipuiden katveessa, Toscanan okrankeltaisten talojen luona. Sinne hän haluaisi vielä joskus avata majatalon. Rakkaus matkailuun on siirtynyt Ellaan verenperintönä matkailualalla työskentelevän äidin, Tuula Kannisen, mukana.

”Tietenkään en vielä tiedä, kuinka matkailuala muuttuu ja onko unelmani realistinen, mutta en halua ajatuksesta vielä luopua. Se tuo voimaa ja ruokkii luovuutta.”

Kuluvalle vuodelle oli sovittu myös Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä -televisiosarjan kolmannen tuotantokauden kuvaukset, mutta ne jouduttiin siirtämään.

”Olen onnellinen, että olen saanut yhdistää kaksi intohimoani: matkailun ja televisiotyön. Jos kaikki menee hyvin, kivoja juttuja on tulossa myös syksylle. Ja tietysti odotan, että pääsisin jälleen opastamaan matkailuryhmiä Italiaan.”

Ella tunnustaa kaipaavansa Italian valoa, luontoa ja tutun kotikylän hyväntuulisia juoruja. Muu perhe jakaa samat tunnelmat. Tosin perheen lasten suhtautuminen muutoksiin on yllättänyt vanhemmat.

”Kysyin eräänä päivänä Leolta ja Raffalta, eikö heidän sydämensä säry, jos he eivät pääse kesällä Italiaan. Molemmat myönsivät ikävän, mutta lisäsivät heti perään, että tämä voi olla heidän ensimmäinen kokonainen Suomi-kesänsä”, Ella kertoo.

Lasten vilpitön riemu uusista mahdollisuuksista on muistuttanut Ella Kannista asenteen voimasta.

”Olen itsekin innostunut jo suunnittelemaan, mitä kaikkea voisimme lomalla Suomessa tehdä.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 6/2020. Nettiversiota on muokattu.

Julkaistu: 4.10.2020
Kommentoi »