Kom-teatterin toinen taiteellinen johtaja lauri Maijala puolustaa elitismiä.

Lauri Maijala on suomalaisen teatterin nuori voimanpesä, joka on elokuusta lähtien vetänyt KOM-teatteria yhdessä Juho Milonoffin kanssa. Maijala sanoo, että nykyinen oikeistohenki vaikuttaa jopa siihen, mitä näyttämöllä kannattaa tehdä. Punalipun heiluttaminen vaatisi voimakkaamman vasemmiston.

Vallankumous on ensimmäinen ohjauksesi KOM-teatterin toisena taiteellisena johtajana. Miksi päätitte aloittaa juuri näytelmällä, joka kertoo ramman juristin ja muotiputiikin pitäjän johtamasta vallankumouksesta Tuomiokirkossa?

Juha Siltanen myi meille aiheen, he olivat Pirkko Hämäläisen kanssa löytäneet tämän vitsiltä kuulostavan todellisen tapahtumaketjun. Vallankumous on aina kiinnostava, ajasta ja teatterista riippumaton aihe, varsinkin nyt. Kymmenen vuotta sitten vallankumouksesta olisi vielä tullut mieleen Ranskan vallankumous, mutta nyt huomataan, että arabikeväät ja Ukrainat on vallankumouksia kaikki.

Piiskaako vallalla oleva oikeistohegemonia sinua taiteilijana?

Se myös lamauttaa. Ennen oli vain yksi ”paha”, kokoomus, mutta sitten siihen tulee persut kylkeen ja kokoomuksesta tulee asiantuntijapuolue, hyvä vaihtoehto. Tavallaan nykyinen oikeistohenki muuttaa ihan kaikkea, teatteriestetiikkaa jopa. Jos meillä olisi punavihreä hallitus, olisi helpompi heiluttaa punalippua. Kun vasemmistolla menee päin vittua, ei voi teatterissakaan hyökätä yksisilmäisesti porvariin kiinni. Nyt on vasemmistolla itsekritiikin paikka. Oikeistohegemonia vaikuttaa siihenkin keskusteluun, mikä merkitys taiteella on, minkä vuoksi meillä on laitoksia, miksi meidän pitää tukea jotain kontulalaisia maahanmuuttajaräppäreitä, jos Cheek myy niin hyvin. Plussapuoli on tietenkin, että mitä röyhkeämmiksi konservatiivit ja liberaalit käyvät, se näkyy myös toisessa päässä. Pahinta on sellainen vaaleanpunainen rauha ja muumilaaksotunnelma.

Onko teatterista olemassa jokin harhaluulo, jonka haluaisit oikaista?

Vetoaisin suomen äidinkielenopettajiin. Monien innostus tapetaan kouluaikana sillä, et viedään vaan oppilaat katsomaan vääriä juttuja. Pitäisi päästä tästä tekstilähtöisyydestä vittuun, teatteri ei ole kirjallisuutta. Olin katsomassa teatteri Quo Vadiksen Juoksuhaudantien. Kaks klovnia esittää sitä. Niiden klovneria oli sellaista, et sanotaan kaikki mitä ajatellaan ja enemmän, mennään navan alle nopeestikin. Teinit oli ihan tosi messissä. Ja siinä ei ollut mitään visuaalista, ei mitään.

Millainen on suomalaisen teatterin brändi nyt?

Ehdottomasti nouseva. Kun katselen omaa sukupolveani, vaikka ohjaajia, siellä on hirveän hienoja persoonia ja mielenkiintoista ajattelua. Ja nuoren sukupolven suomalaiset näyttelijät on ihan saatanan hyviä. Materiaali on kunnossa. Nyt tarvittais sitä, että päästäis sellaisesta messiaan odottamisesta. Teatteri on kenttä eikä yhden varassa.

Onko suurten laitosteattereiden ja vapaiden pienryhmien malli se, millä teatteria Suomessa jatkossakin tehdään?

En tietenkään tiedä siitä mitään, mutta mua kiehtoo se, mitä Svenska teatern ja Svenska kulturfonden tekivät. Kulturfonden antoi rahaa Svenskanille, et ne voisivat ottaa pieniä ryhmiä tekemään näytelmiä pienille näyttämöille. Täähän ratkaisisi ihan saatanasti. Et vaikka Kaupunginteatteri tai Kansallisteatteri vapauttaisi yhden näyttämön tällaiseen. Valtion pitäisi totta kai tukea kans. Siitä valuisi vaikutteita koko talo0n ihan varmasti. Isoissa kaupungeissa varmasti olisi tilaa, tiputetaan saatana pari turhaa maakuntateatteria pois niin meillä olisi tähän varaa. Tiedän, että tämä oli rumasti sanottu, mutta olen vieraillut maakunnissa ihan katsojana ja tekijänä ja nähnyt, että jos katsojat eivät halua katsoa vaikka sitä mitä Sini Pesonen on tehnyt Kokkolassa, niin ei saatana sitten, ehkä kaikki kaupungit ei ansaitse omaa teatteria. Tai olkoon viihdejuttu, lopetetaan puhuminen teatteritaiteesta.

Onko jotain aiheita tai teemoja, joita haluaisit tuoda näyttämölle?

Haluaisin tehdä sellaisen jutun kuin 1918 vielä kerran. En ole päässyt siitä vielä, Suomi tuntuu olevan ainoa valtio maailmassa, joka ei ole koskaan tehnyt yhtään kyseenalaista tai huonoa päätöstä, ja meillä silti on ollut tämä aivan hirvittävä 1918. Jotenkin tavoittaa se anteeksipyynnön paikka. Sitten voisin ehkä päästä yli siitä ja keskittyä tämän ajan hipsteriongelmiin. Vaikka olen siis kaukana hipsteristä.

Mitä on elitismi?

Elitismi voi olla myös tosi tervettä, jos sitä ajatellaan omanarvontuntona: että annetaan arvoa asioille, triviaaleillekin, jaksetaan innostua mukin muotoilusta. Se on elitismiä, sillä se ei kiinnosta kaikkia. Hyvä elitisti pyrkii aina osoittamaan oman kiinnostuksen kohteensa niin mielenkiintoiseksi, että muutkin kiinnostuvat. Paha elitismi sulkee ihmiset pois, hyvä elitismi nostaa informaatiotulvasta ne tärkeimmät asiat. Sitä se teatterin tekeminenkin voisi oikeastaan olla. ■