Pikkulottana opin kurinalaisuutta ja toimimaan yhdessä. Johtajamme oli ankara ruustinna. Silti se oli iloista ja lempeää olemista, ja huomasin, miten rankat asiat voidaan yhdistää iloisuuteen.
Opin pärjäämään myös oppilaskodissa, jossa kävin koulua kahdeksantoista muun tytön kanssa. Se oli hyvä aloitus elämälle. Oli pakko pärjätä, eikä koti-ikävän alle voinut luhistua.
Kaikki kauppakorkeakoulun opit eivät päteneet tositilanteessa. Kun perheyrityksemme Oy Rehn Trading Ab meni konkurssiin vuonna 1979, tuli oppi kantapään kautta. On jälkiviisautta sanoa, että siihen olisi pitänyt olla paremmin valmistautunut – koko omaisuutemme oli näet kiinnitetty bisnekseen. Kaikki meni ja jouduimme asumaan pienessä pihamökissä. Opin kohtaamaan ihmiset pystyssä päin, vaikka konkurssi oli vielä siihen aikaan jonkinlainen harvinaisuus ja häpeäkin.
Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan olen törmännyt niin Bosniassa kuin Afrikassa ja viimeksi käydessäni Liberiassa ja Nigeriassa. Vierailin niissä Martti Ahtisaaren toimiston toimeksiannosta. Seksuaalinen väkivalta on yksi sotastrategian muoto, jolla yhteisöt luhistetaan.
Kongossa opin, että naiset eivät halua olla pelkästään sääliteltäviä uhreja, vaan selviytyjiä. Eräskin aids-äiti korosti sitä minulle. Tämä ei tarkoita sitä, että naisten kärsimyksiä väheksyttäisiin. Säälin sijaan heitä on autettava voimistumaan. Ystäväni, Liberian presidentti, rauhannobelisti Ellen Johnson Sirleaf on esimerkki afrikkalaisista naisista, jotka keksivät aina uusia ratkaisuja ongelmiinsa.
Tulin äidiksi ihanan nuorena, vain 20-vuotiaana. Sain neljä lastamme seitsemän vuoden sisällä, ja se oli antoisaa ja samalla rankkaa aikaa. Kotisisarjärjestelmä antoi mahdollisuuden nuuskia myös työelämää, enkä todellakaan ollut hienostorouva Kauniaisista, kuten minua kansanedustajaurani alussa kutsuttiin. Äitinä opin pirun paljon elämästä ja lapsista, kun istuin hiekkalaatikon reunalla muiden äitien kanssa. Se oli varsinainen oppikoulu.
Ove nappasi minut, kun olin 15-vuotias! Olimme niin pitkään yhdessä, että tuli aikoja, jolloin kumpikin väsyi kumppaniinsa. Avioliitto ja rakkaus jalostuivat iän myötä, ja meillä oli paljon keskinäistä lämpöä. Oven elämän loppupuolella olin hänen omaishoitajansa. Vaikka hänen kuolemastaan on jo seitsemän vuotta, mietin miksei minulla ollut voimia vaatia häntä sairaalasta kotiin. Niin, että hän olisi saanut kuolla täällä. On rakkautta miettiä, mitä olisin voinut tehdä enemmän.
Helan går kajahtaa aina meidän suomenruotsalaisten juhlissa, kun taas suomalaiset laulavat Karjalan kunnailla. Ehkä tässä duurissa ja mollissa on eromme: minusta ihmisten täytyy pitää hauskaa. Se tekee hyvää psyykelle ja fysiikalle. Pidämme joka kesä tyttäreni Veronican venevajassa rapujuhlat. Snapsia ei tarvitse ottaa ihan joka pyrstölle, mutta ainakin muutamalle. Minua on syytetty kestohymystä, mutta suupieleni pyrkivät mieluummin ylös- kuin alaspäin.
Maailmalla liikkuessani olen huomannut, että hymy ja välittäminen vievät asioita paljon paremmin eteenpäin kuin kokoukset suurten mahonkipöytien ääressä.
Teksti Liisa Talvitie
Kuva Petri Mulari
