Elastinen: "Kesät siivoojana ennen jättimenestystä"
Kulttuuri
Elastinen: "Kesät siivoojana ennen jättimenestystä"
Elastinen ei pelännyt nuorempanakaan työntekoa.
Julkaistu 7.7.2015
Apu

Erityistä kesäkeikoilla:

– Olemme tänä kesänä liikkeellä isommalla kokoonpanolla. Yleensä liikumme pikkubussilla, mutta nyt meillä on kunnon keikkabussi. Meillä on paljon keikkoja ja hommaa on aika lailla, mutta kesäkeikoilla ei saa olla kiire-fiilistä.

Yleisö kesäkoikoilla:

– Ulkoilma on ihmeellinen asia. Se tekee ihmiset vapautuneemmiksi.

Kesäkeikan jälkeen:

– Jäämme yleensä fiilistelemään bäkkärialueelle. Muistan kun juoksin kerran Rusirockin keikan jälkeen suoraan mereen uimaan.

Vaatteet kesäkeikoilla:

– Tänä kesänä meillä on vaalea teema. Olen oikein hamstrannut valkoisia vaatteita kesää varten. Kuumalla turvaudun lavalla shortseihin.

Kesäruoka:

– Kokkailen grilliruokaa kesällä vaikka yksin sateessa.

Ensimmäinen kesätyö:

– Olin diakonissalaitoksen sairaalassa siivoojana. Siivosin siellä 15-vuotiaasta neljä kesää. Sen jälkeen musiikkiura lähti nousuun. Opin arvotamaan siellä fyysistä työtä.

Tältä kesältä odotan:

– Keikkaa Ilosaarirockissa. En ole ollut siellä aikaisemmin.

Elastinen, eli Kimmo Laiho, 34, tekee täyden keikkakesän ennen kuin keskittyy syyskuussa pidettäviin Hartwall Areenan keikkohinsa.

– En ole suunnitellut pitäväni pidempiä taukoja. Ehkä käyn hallikeikkojen jälkeen lämpimässä.

Kommentoi »