Apu

Elämä talteen



Elämä talteen

Pääkirjoitus: "Sähköposti on korvannut kirjeen: kuinka vanhoja viestejä itselläsi on enää tallella?"
Teksti Tuomas Marjamäki

Huokaisin helpotuksesta, kun viiden vuoden urakka oli valmis. Sain digitoitua vhs-nauhoille siirretyt lapsuuteni kotivideot sekä itse kuvaamani digi8- ja mini-dv-videot. Ne sisälsivät edesmenneiden sukupolvien ihmisiä, häitä, lasten syntymiä, ristiäisiä. Sukulaiseni poltti dvd:lle isovaarini kaitafilmit. Samoin digitaaliseen muotoon saatiin muinaisen esiäitini kelanauhurilla nauhoitettu haastattelu sekä kymmenittäin c-kasetteja, joiden joukossa oli esimerkiksi ukkini radioreportaaseja 1960-luvulta.

Hommaan tarvitsin kolmea erilaista videokameraa, vhs- ja c-kasettinauhureita, polttavaa dvd-soitinta ja nipputolkulla erilaisia johtoja. Onneksi tekniikka on vuosien aikana hieman yksinkertaistunut.

Nyt aarteet on taas joksikin aikaa pelastettu: poltettuina numeroiduille dvd:ille, arkistolaatikoihin pakattuina, kattavasti luetteloituina. Mutta entä sadat tai tuhannet valokuvat? Tai sodanaikaiset kirjeet?

Dvd-lättyjen paistuessa tietokoneen polttouunissa mietin, mitä jälkiä nykyajasta jää jälkipolville. Kuvien ja videoiden ottaminen on lapsellisen helppoa, sillä filmiä ei tarvita eikä kuvia ole pakko kehittää paperikuviksi. Mutta jos luottaa liikaa sähköiseen tallennusmuotoon, tuhannet valokuvat voivat tuhoutua tietokoneen hajotessa. Sähköposti on korvannut kirjeen: kuinka vanhoja viestejä itselläsi on enää tallella?

Kun tulevaisuudessa yritetään hahmottaa 2000-luvun alkuvuosia, todistusaineistoa ei ole jäljellä niin paljon kuin nyt luulemme. Osa materiaalista on hajonnut bittien avaruuteen.

Kenties niin on tarkoituskin.

Julkaistu: 2.5.2013