Eläkepomo Matti Vuoria: "Turha odottaa, että tulisi joku Jumalan ruoska hoitamaan näitä asioita"
Puheenaiheet
Eläkepomo Matti Vuoria: "Turha odottaa, että tulisi joku Jumalan ruoska hoitamaan näitä asioita"
Suuria johtajantulojaan julkisesti puolustaneen Eläkevakuutusyhtiö Varman eläkkeelle jäävän toimitusjohtajan Matti Vuorian, 62, mukaan myös julkishallinnossa tarvitaan palkkakannusteita vastuunottajille. Hän murehtii Avun erikoishaastattelussa myös poliittisen päätöksenteon hitautta ja vaikeutta: ”Nyt tarvitaan voimakkaita päättäjiä!”
29.1.2014
 |
Apu

Matti Vuoria työskenteli 1990-luvulla virkamiehenä.

Hän seurasi legendaarista Bror Wahlroosia Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä. Suomen ja Neuvostoliiton välisen bilateraalikaupan loputtua Vuoria joutui hoitamaan Wärtsilä meriteollisuuden konkurssia Valtion takuukeskuksessa. Pankkikriisin hoitoon hän osallistui Valtion vakuusrahastossa.

- Siihen aikaan myös me virkamiehet saimme tehdä ja jouduimme tekemään kovia asioita. Ne olivat hyvin vaikeita prosesseja, mutta tunsin koko ajan, että minulla oli virkamiehenä vahva mandaatti toimia.

- Silloin oli paitsi haastavaa myöskin etuoikeus saada olla tekemässä uudistuksia, joiden tavoitteena oli saada Suomi nousuun, Vuoria sanoo.

Ajat vaativat tuolloin Vuorian mukaan voimakkaita poliitikkoja ja päättäjiä.

- Kalevi Sorsa, Iiro Viinanen, Paavo Lipponen ja Esko Aho olivat kaikki varsin voimakkaita henkilöitä, joilla oli näkemystä ja myöskin kyky tehdä päätöksiä.

Yksi vaikeista prosesseista oli valtionyhtiöiden privatisointi eli yksityistäminen.

- Se ei ollut niinkään ideologinen vaan käytännöllinen valinta. Valtiolla ei yksinkertaisesti ollut taloudellisia edellytyksiä pääomittaa näitä yhtiöitä. Yksityistäminen pakotti nämä yhtiöt toimimaan markkinaehtoisesti ja tehostamaan toimintaansa.

Suurten päätösten avulla Suomen kurssi kääntyi Matti Vuorian mukaan nousuun.

- Kansainväliset pääomasijoittajat ja -markkinat palkitsivat tekemämme muutokset. 90-luvun puolivälissä alkoi ennennäkemätön taloudellisen kasvun vaihe. Se 15 vuoden ajanjakso päättyi vasta syksyllä 2008 finanssikriisiin.

Vuoria on huolissaan siitä, että nyt asetetaan aivan liian suuria toiveita valtiovallan ja julkisen vallan kykyyn ratkoa asioita.

- Meidän pitäisi nyt kyetä priorisoimaan asioita, löytää järjestys, jolla yhteisiä asioita viedään eteenpäin.  Ongelmat on tunnistettu, mutta ratkaisut eivät etene.

Vuoria uskoo, että asiat eivät etene, koska yritetään yhtä aikaa ratkoa joka ainutta asiaa kaikilla rintamilla.

- Siitä ei tunnu tulevan mitään. Kaikille tulee hirveän paha olo, kaikki hämmentyvät tästä.

Vuoria muistuttaa, että on turha odottaa, että ylhäältä tulisi joku Jumalan ruoska tai piiska hoitamaan näitä asioita.

Vuoria uskoo, että suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyys riittää edelleen asioiden ratkomiseen.

- Olen näkevinäni, että tämänhetkisen opposition johdossa hyvin ymmärretään se, että samat ongelmat on edessä ja kukaan ei pääse niistä karkuun. Näiden ongelmien ratkomisessa tulee menemään niin pitkä aika, että kaikki saavat siitä osansa.

90-luvulla mietittiin, mitkä ovat valtion perustehtävät, Vuoria sanoo. Samaa pitäisi hänen mukaansa miettiä nyt.

- Vaikeimmat valinnat olivat silloinkin pinnan alla, ja ne haudattiin. Selviytyäkseen itse ydinvaltio on uittanut osan tehtävistään kuntasektorin hoidettavaksi. Kunnilla lyhyen tähtäimen hyödyt ovat painaneet enemmän niiden valinkauhassa. On unohdettu, että pitkällä tähtäimellä rahoituspohja ei ole riittävä.

Matti Vuorian mukaan nyt pitäisi päättää, mitä yhteisiä palveluja tarvitsemme ja mitkä kaikki voimme hoitaa tai organisoida itse. Pitää myös miettiä, miten ne yhteiset hyvät tuotetaan.

- Työn tuottavuutta pitää nostaa. Se voidaan tehdä vain kannusteiden avulla. Tuottavuuden nostaminen ei välttämättä edellytä yksityistämistä, mutta palkkaeroja se edellyttää. Jos joku pystyy leikkaamaan sappikiviä viisi siinä kun toinen leikkaa kolme, hänelle pitää maksaa enemmän.

Teksti Marja Aarnipuro

Kuva Timo Villanen

Lue Matti Vuorian suuri erikoishaastattelu torstaina 30.1. ilmestyvässä Avussa. Haastattelussa Vuoria puhuu kohuja aiheuttaneista eläkepomojen huikeista palkoista, kansan reaktioista niihin ja vakavasta sairastumisestaan. Hän paljastaa myös uudet urasuunnitelmansa.

Kommentoi »