Apu

Eläinten ystävä Tuuli Salmi löysi unelmiensa työn Heinolan lintuhoitolasta, joka on täynnä uskomattomia selviytymistarinoita

Eläinten ystävä Tuuli Salmi löysi unelmiensa työn Heinolan lintuhoitolasta, joka on täynnä uskomattomia selviytymistarinoita
Tuuli Salmi luotsaa Heinolan lintuhoitolaa, jossa on hoidettu loukkaantuneita lintuja 1960-luvulta lähtien. Työn suola on auttaa lintuyksilöitä – ja siten kokonaisia lintulajeja.
Julkaistu: 6.5.2022

Keittiössä tuoksuu raaka kala. Mikään ihme se ei ole. Tässä talossa vedenelävät ovat asukkaiden suosikkiruokaa. Tuuli Salmi ottaa käsiinsä rasiallisen tuoreita muikkuja ja avaa oven, joka johtaa toiseen huoneeseen. Betonipohjaisessa tilassa on lasten kylpyammeen kokoinen vesiallas, pieniä puun oksia, kantoa esittävä puu.

Huoneen nurkasta taapertaa esiin kaksi nuorta lunnia. Kyllä, luit oikein: kaksi lunnia.

Voi vain arvailla, miten Jäämeren rannalla elävät linnut ovat tarkalleen päätyneet Suomeen. Heinolan lintuhoitolan henkilökunnalla on teoria. Lunnit ovat todennäköisesti joutuneet talvimyrskyn riepottelemiksi, pudonneet keskelle suomalaista metsää ja nälkiintyneet niin pahasti, etteivät ne ole jaksaneet jatkaa.

Lunnit löytyivät Sysmän Onkiniemeltä ja Sotkamon Varisvaaralta lumihankien keskeltä. Löytäjät ottivat ne kiinni, ja ne kuljetettiin Heinolan lintuhoitolaan.

Salmi nappaa toisen lunnin syliinsä.

– Tämä toinen ei vielä oikein osaa syödä ilman, että sitä syötetään. Tarkoitus on pitää lintuja täällä niin kauan, että ne oppivat itse ruokailemaan, hän sanoo.

Toinen lunni näyttää esimerkkiä ja tökkii nokallaan vesialtaassa lilluvaa kalaa. Lunni on toipunut hyvin ja olisi jo valmis palaamaan luontoon, mutta lintuhoitolassa on päätetty, että kaksikko vapautetaan luontoon samaan aikaan. Sitä varten on ajettava Norjaan ja päästettävä linnut vapaiksi Jäämeren rannalle, jonne ne oikeasti kuuluisivat tähän aikaan vuodesta.

Salmen kämmenen sisässä lunni nokkii hoitajansa kumihanskaa ärtyneenä. Kala kuitenkin kiinnostaa sitä siinä määrin, että lopulta se syö kolme muikkua.

Suurin osa lintutalon asukkaista on vain käymässä

Keskiviikko 9. maaliskuuta on Tuuli Salmen kolmas työpäivä Heinolan lintuhoitolassa. Hän on tarhan pitkäaikaisen vastaavan lintuhoitajan, eläkkeelle jääneen Olli Vuoren seuraaja. Lintuhoitolassa työskentelee Salmen lisäksi neljä lintuhoitajaa.

Salmi on saapunut työpaikalleen aamuseitsemältä. Siihen aikaan lintuhoitola herää joka päivä.

Eläimet pitää ruokkia ja hoitolan tilat putsata ensimmäisen kerran varhain aamulla. Salmi on jo ehtinyt käydä ELY-keskuksen rakennustarkastajan kanssa läpi vesilintutalon toteutusta. Siellä lunnitkin tällä hetkellä asuvat.

Jutuntekohetkellä hoitolassa on asukkaina reilut 120 lintua. Suuri osa on vain käymässä, mutta osa niistä on jäänyt tai jää hoitolaan pysyviksi asukkaiksi. Ne ovat useimmiten vaikeasti vammautuneita lintuja, jotka eivät pysty enää esimerkiksi lentämään.

– Suomessa ei oikein ole sellaista osaamista, että laajamittaisesti pystyttäisiin lintujen katkenneita siipiä korjaamaan, Salmi sanoo.

Ennen kuin Salmi aloitti työt Heinolan lintuhoitolassa maaliskuun alussa, hän työskenteli Ähtärin eläintarhassa lintukuraattorina. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri, joka opiskeli pääaineinaan ekologiaa ja evoluutiobiologiaa Jyväskylän yliopistossa.

Salmi oli kiinnostunut eläimistä jo lapsena. Kun naapuruston lapset tulivat pyytämään häntä mukaan ulos leikkimään, Salmi ei olisi halunnut lähteä. Televisiosta tullut Avara luonto kiinnosti enemmän.

”Lempilintuni on korppi. Ne ovat älykkäitä ja neuvokkaita lintuja. Korpissa kiehtoo myös se, että sillä on neofiilinen ja neofobinen puolensa. Se on sekä kiinnostunut uusista asioista että pelokas niitä kohtaan.”

Tuuli Salmi

Erityisesti lintujen käyttäytyminen ja persoonallisuus lumosivat hänet. Esiteininä Salmi seurasi punatulkkujen käyttäytymistä jyväskyläläisen omakotitalon pihapiirissä, jonne vanhemmat olivat laittaneet lintulaudan. Linnut olivat paitsi kiinnostavia myös kauniita olentoja.

– Lempilintuni on korppi. Ne ovat älykkäitä ja neuvokkaita lintuja. Korpeista tiedetään, että niillä on mielen teoria, Salmi sanoo.

Mielen teoria tarkoittaa, että olennolla on kyky ymmärtää, että muillakin kuin sillä itsellään on tietoisuus.

– Korpissa kiehtoo myös se, että sillä on neofiilinen ja neofobinen puolensa. Se sekä kiinnostunut uusista asioista että pelokas niitä kohtaan. Korpit ovat myös kaikkiruokaisia.

Myös Heinolan lintuhoitolassa asustaa korppi nimeltä Kaapo. Kaapon tapaamme myöhemmin.

Lintuhoitolan petolintutarhassa on asukkaina pöllöjä.

Näin kaikki alkoi

Heinolan lintuhoitolan tarinan sysäsi 1960-luvun alussa käyntiin kaupungin silloinen puutarhatyöntekijä Anthony Bosley, joka alkoi hoitaa loukkaantuneita lintuja.

Bosleyn koti kävi pian ahtaaksi, ja apuun tuli Heinolan kaupunki. Ensimmäinen lintuja varten tehty rakennus valmistui vuonna 1963. Bosley lahjoitti vaimonsa kanssa kaupungin omistukseen myös trooppisia lintuja.

Hoitola on yhä samoilla sijoillaan. Ja yhä hoitolassa asuu myös trooppisia lintuja, papukaijoja. Usein papukaija päätyy Heinolan lintuhoitolaan, jos sen omistaja ei syystä tai toisesta pysty lemmikistä enää huolehtimaan. Salmi huomauttaa, että harva ihminen ajattelee loppuun saakka, kuinka pitkäikäinen ja pitkäaikainen lemmikki papukaija voi olla: ne voivat elää useita kymmeniä vuosia, ihmisiän.

Tilastoista selviää, että Heinolan lintu­hoitolassa on vuosittain hoidettavana 200–250 luonnonvaraista lintua. Yleisimmät syyt linnun loukkaantumiselle ovat, että auto ajaa lintua päin tai että lintu lentää rakennusta päin.

Hoitolassa hoidettavien lintujen määrä on jonkin verran kasvanut vuosien mittaan. Se johtuu paitsi siitä, että lintuhoitolaan on rakennettu lisää tiloja, myös siitä, että ihmisen tekemiä heijastavia pintoja on ympäristössä aiempaa enemmän. Ne ovat juuri niitä paikkoja, joihin linnut törmäävät.

Toisaalta myös ihmisten kasvanut tietoisuus vaikuttaa: yhä useammin tavalliset ihmiset ottavat hoitolaan yhteyttä ja kantavat huolta luonnon ja sen asukkaiden hyvinvoinnista.

Myös saaliskantojen, sään ja lumen vaihtelu vaikuttaa siihen, kuinka paljon linnut tarvitsevat apua.

Suomalaiseen metsään pudonnut lunni toipuu uupumuksesta lintu­hoitolassa.
Hoitola saa lähes kaiken lintujen ruoan lahjoituksena. Heinolan lintutarhan ystävät ry maksaa myös kaikki hoitolan eläinlääkärikulut.

Kolmannes asukkaista vapautetaan luontoon

Hoidossa olevista linnuista noin kolmasosa vapautetaan luontoon, mutta osa joudutaan lopettamaan. Laki määrää, kuinka monta villieläintä voi pitää minkäkin kokoisissa neliömetreissä, eivätkä kaikki toivu sellaiseen kuntoon, että ne voitaisiin päästää takaisin luontoon ja vapauteen.

Eläimen lopettaminen on Salmen mielestä työn huonoin puoli. Hän on joutunut elämänsä aikana lopettamaan niin monta lintua, ettei hän ole enää pitkään aikaan pitänyt siitä lukua.

– Menee nyt vähän raadolliseksi, mutta minulla on aina kirves mukana autossa, hän sanoo, kun kierrämme vesilintutaloa.

Vaikka asia on hirveä, Salmi haluaa puhua myös kärsivän eläimen lopettamisesta.

– On ihan hyvä kansalaistaito pohtia, että mitä teen, kun tällainen tilanne tulee vastaan. Valitettavan moni, joka autolla ajaa, ei edes pysähdy katsomaan, jos kuuluu jokin kolahdus, hän jatkaa.

Samaan hengenvetoon Salmi sanoo ymmärtävänsä, ettei kaikista ihmisistä ole lopettamaan eläintä. Vaihtoehtoja kuitenkin on: aina voi soittaa kaverille – tai viranomaiselle, jonka tehtäviin eläimen lopettaminen kuuluu.

Salmen ajatuksena on uudistaa lintuhoitolan toimintaa opetuksen ja eläimiin liittyvien kansalaistaitojen suuntaan. Hän visioi, että hoitolan henkilökunta voisi koostaa lintujen käyttäytymisestä tietoiskuja, joita voitaisiin jakaa eteenpäin esimerkiksi sosiaalisen median kanavia pitkin.

Lasin toisella puolella siipirikot joutsenet, lokit ja kuovi kuluttavat aikaansa. Hoitaja tuo niille lisää ruokaa.

Nälässä eläinten ei ole tarvinnut olla, sillä ruokakipot ovat jo valmiiksi täynnä tarhalle ilmaiseksi annettua leipää ja salaattia. Viljakin tulee lahjoituksena paikalliselta maanviljelijältä. Ainoastaan lemmikkilintujen siemensekoitukset ja muutamat muut ruoat joudutaan hankkimaan ostamalla.

Ruoan hankinnasta on kiittäminen Heinolan lintutarhan ystävät -yhdistystä, joka myös maksaa lintuhoitolan eläinlääkärikulut.

Vesilintujen tilat siivotaan kahdesti päivässä, heti aamulla ja myöhemmin iltapäivällä. Samalla vaihdetaan ruoat ja vedet, sillä bakteerikuorma halutaan pitää mahdollisimman pienenä.

Linnunkakkaa kertyy siihen malliin, että perustyö hoitolassa on lintujen jätösten korjaamista.

Muutoin siivekkäät toipuvat tiloissaan sulassa sovussa. Sanonta juontaa Salmen mukaan juurensa kevääseen, jolloin vesistöjen pienissä sulapaikoissa on ruuhkaa. Niissä on kuitenkin selvittävä – lajista riippumatta.

Vesilintutalo pitää siivota kahdesti päivässä, ettei mikrobikuorma kasva liian suureksi. Valtaosalla talon asukkaista on jonkinlainen siipirikko.

Työtä, josta tykkää oikeasti

Kaksitoista vuotta sitten syyskuisena päivänä Tuuli Salmi saapui miehensä kanssa asuntonäyttöön Keuruulle. Talo oli 1830-luvulla rakennettu hirsitalo, joka sijaitsi aika lailla metsän keskellä.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Salmi perheineen osti talon. He asuvat siellä yhä, tosin nyt Tuuli Salmi itse elää monipaikkaista elämää ja ravaa Heinolan ja Keuruun väliä.

Salmi on ennenkin uransa aikana vaihtanut paikkaa. Opiskeluaikoina hän asui jotakin vuosia Aberdeenissa Skotlannissa. 2010-luvun puolivälissä hän työskenteli Jyväskylän yliopiston leivissä Konneveden tutkimusasemalla tiais- ja sieppotutkimuksissa avustaen.

Graduaan hän teki kahden lapsen kasvattamisen ohessa ja valmistui maisteriksi lopulta vuonna 2020.

Kiinnostus eläimiä kohtaan ei ole rajoittunut vain päivätöihin. Salmen perheeseen kuuluu neljä koiraa, yksi kissa ja kaksi hevosta, jotka asuvat kaverin tallilla. Salmi myös harrastaa historiallisia hevosasetaitoja sekä metsästystä.

– Kai ihminen löytää aikaa sellaiselle, mistä se tykkää, hän pohtii omaa ajankäyttöään.

Heinolan lintuhoitolaan Salmi haki töihin, koska ajatteli hakematta jättämisen harmittavan myöhemmin. Vain tunti työhaastattelun jälkeen hänelle soitettiin, että valinta oli tehty ja hän oli saanut paikan.

Suuri muutos edelliseen työpaikkaan eläintarhassa oli se, että nyt Salmi saa tehdä töitä luonnonvaraisten lintujen kanssa.

– Toimiminen ruohonjuuritasolla suomalaisten lintuyksilöiden ja sitä myöden lintulajien hyvinvoinnin eteen on minulle uuden työn tärkein syy. Saa itse kokea, että tämä lintuyksilö pelastuu ja se voidaan vapauttaa luontoon.

Kaapon tarina

Korppi on liimautunut aitaukseen kiinni ja mittailee katseellaan ohikulkijoita. Erityisen kiinnostunut Kaapo on valokuvaajan laukusta, jota se hakeutuu tutkimaan lähietäisyydeltä. Kaapo on yksi niistä linnuista, jotka voivat talvisaikaankin olla ulkotarhassa.

Ihailemme sen tummaa, mustansävyistä sulkapeitettä.

– Kun valo osuu siihen tietyssä kulmassa, sieltä löytyy vihreää ja violettiakin, Salmi sanoo.

Kaapo osaa myös matkia varisten ääntä. Välillä sen rääkyminen on paljon kovempaa kuin oikean variksen.

Kaapo tuli lintuhoitolaan kesällä 2020 Sysmästä. Poikue oli ollut tiellä syömässä raatoa, kun auto oli ajanut niiden päälle.

Kolme poikasista kuoli mutta Kaapo selviytyi. Se loukkasi jalkansa ja siipensä.

Nyt sen jalka on jo parantunut, siipi sen sijaan ei vielä.

– Korpithan oppivat matkimaan ihmisiäkin tosi hienosti. Youtubessa on hyviä videoita, Salmi sanoo.

– Kaapo, tuu tänne, Salmi juttelee ja pyörittää risunpätkää aitauksen verkossa.

Kaapo lähestyy pomoaan kevyin hyppäyksin. Se kahmaisee risun itselleen nopealla nokkaisulla.

Utelias eläin.

Pussillinen tuoreita särkiä

Kun kello lähestyy yhtä iltapäivällä, Tuuli Salmen työpäivä on voiton puolella. Hän odottelee vielä kaupungin suunnittelijaa saapuvaksi, sillä ensi kesää varten olisi edettävä talvitarhan pihasuunnitelmassa.

Hieman ennen yhtä hän pääsee viimein valmistamaan ja syömään lounasta. Se on lähes joka päivä samanlainen: kaurapuuroa, jonka päällä on proteiinihiutaleita.

Työntekijöiden taukotila on lintuhoitolan näyttelytilan yläkerrassa. Sinne on kertynyt toinen toistaan ihmeellisempiä esineitä, kuten hämähäkin nahkoja ja linnunmunia.

– Jos saisin hankittua vähän syvempiä kehyksiä, saisi niitäkin esille, Salmi sanoo.

Kesken lounaan rakennuksen alakerrasta kuuluu miehen ääni. Tuntemattomaksi jäävä mies huutaa:

– Päivää! Mulla ois pussillinen tuoreita särkiä, kelpaako?

– Varmasti kelpaa, Salmi vastaa.

– No mihin voisin ne jättää?

– Vaikka siihen johonkin alas.

Tuuli Salmen työpiste sijaitsee lintuhoitolan näyttelytilan yläkerrassa. Kuka tahansa voi maksuttomasti tulla tutustumaan hoitolan lintuihin ja näyttelyihin.

Seuraavaksi Salmi haluaisi hankkia itselleen rengastajan pätevyyden.

Jos ihan totta puhutaan, hän on jo ehtinyt selvitellä asiaa ensimmäisten työpäiviensä aikana paikallisilta rengastajilta.

Rengastajan pätevyyden hankkimisessa olisi se hyvä puoli, että silloin ei tarvitsisi odotella ulkopuolista rengastajaa saapuvaksi hoitolaan.

Kun lintu muutoin olisi valmis vapaaksi päästettäväksi, rengastamisen voisi tehdä itse. Aikaakin säästyisi.

Heinolassa hoidossa olevat lunnit ovat saaneet nimikseen Kaino ja Vieno. Vielä haastatteluhetkellä ei tiedetä, keillä työntekijöillä on kunnia lähteä reissuun Jäämeren rannalle Norjaan vapauttamaan lintuja luontoon.

Siitä käydään paraikaa kovia keskusteluja: laitetaanko pystyyn arpajaiset vai punnerruskisa?

Se ei ole ihme. Ovathan sellaiset hetket lintuhoitajan työn parhaita puolia.

Tuuli Salmi

Heinolan lintuhoitolan vastaava hoitaja. Työskenteli aiemmin Ähtärin eläintarhassa. Asuu perheineen Keuruulla. Heinolan lintuhoitola on yleisölle avoin ja ilmainen lintutarha. Hoitolan asukkaita ovat loukkaantuneet tai muuten huonossa kunnossa olevat luonnonvaraiset linnut, joita hoitolassa kuntoutetaan. Hoitolassa asuu myös papukaijoja.

Työssä parasta on auttaa lintuyksilöitä ja sitä kautta vahvistaa myös lintulajien elivoimaisuutta.

Kommentoi »