Apu

Eläinlääkärit varoittelevat koirien kanaherkuista - Evira: Lainsäädäntöön jäi lapsus



Eläinlääkärit varoittelevat koirien kanaherkuista - Evira: Lainsäädäntöön jäi lapsus

Sosiaalisessa mediassa leviää kahden suomalaisen eläinlääkärin varoitus koirien kanaherkkujen ja munuaisongelmien yhteydessä.
Teksti Selina Keränen
Kuvat Fotolia

Suomalaiset koiranomistajat jakavat sosiaalisessa mediassa kauhuissaan kahden suomalaisen eläinlääkärin varoitusta koirien kanaherkuista. Eilen torstaina (24.5) alkanut kohu sai alkunsa kahdesta Facebook-postauksesta ja laajeni nopeasti, kun koiranomistajat jakoivat viestiä toisilleen.

Kirjoituksissa koirien herkut yhdistettiin munuaisongelmiin, erityisesti Fanconin syndroomaan. Joillain roduilla, kuten basenjeilla, myös muuten mahdollinen oireyhtymä voi toisilla koirilla johtua ravinnosta.

Eläinlääkäri Katri Saarelma myönsi itsekin kommenteissa halunneensa kirjoittaa aiheesta poleemisesti. Postaus aiheutti kuitenkin pienen paniikin, kun koiranomistajat alkoivat selvitellä, mistä heidän koiriensa herkut ovat peräisin.

Saarelman julkinen postaus kuului näin:

"ÄLÄ SYÖTÄ MYRKKYÄ KOIRALLESI vaikka sitä saakin suomalaisesta kaupasta pakattuna pussiin jossa lukee koiran herkku. Ihan oikeasti, nyt on masentavaa asiaa ja tekstiä. Jenkeissä oli pari vuotta sitten isot rähinät kun koiranruuassa oli melamiinia ja siihen kuoli useampikin luffe. Surullista ja turhaa, mutta nyt on tarjolla osa 2 tähän farssiin ja kuulkaas tällä kertaa vaikutukset ulottuu tänne pohjolaan asti. Jäljet johtavat (taas) Kiinaan, sieltä tuodut pakastekuivatut koirien lihaherkut ovat aiheuttaneet koirille rapakon takana 5800 raportoitua sairastumista joista 1000 on johtanut kuolemaan (tässä on toki monen vuoden saldo mutta silti aika massiivinen määrä tarpeetonta kärsimystä). Suomessakin tapauksia on raportoitu mutta tarkkaa määrää ei tiedetä ja asiaan ollaan vasta heräämässä.

Tietoa siitä, mikä myrkky on kyseessä, ei ole. Tiedetään että se aiheuttaa Fanconin syndroomaa jonka oireina on erityisesti runsas juominen ja virtsaaminen sekä ruokahaluttomuus, oksentelu ja väsymys. Jos lemmikkisi on oireeton, ei todennäköisesti ole hätää, jos taas havaitset oireita, kannattaa käydä eläinlääkärissä, todennäköisesti tutkivat ainakin veriarvot.

Tarkkaa tietoa siitä paljonko kuivaherkkuja on syötävä sairastuakseen, ei myöskään ole, mutta riski on sitä suurempi mitä enemmän tulee syötyä suhteessa painoon. Pienimmät koirat ovat siis suurimmassa vaarassa, ja onpahan sairastuneiden joukossa myös kissoja ja ihmisiä (en löytänyt lähteistä minkä ikäisiä ihmisiä mutta pahaa pelkään että kyse on niistä pienimmistä jotka tutkivat maailmaa laittamalla kaiken suuhunsa)

Mitä siis tehdä? Älä syötä koirille kuivattua tai missään muussakaan muodossa olevaa lihaa (erityisesti siipikarjaa) joka on tuotettu Kiinassa tai muuten kaukoidässä. Tämä ei välttämättä käy ilmi pakkauksesta, koska jos tuote on jatkokäsitelty Suomessa niin täällä se on valmistettukin ja myös "pakattu Suomessa" tarkoittaa sitä että sen täällä pakattu, ei tehty. Eli joko kysytte kauppiaalta (jonka voi myös olla vaikea selvittää asiaa) tai sitten ette vain syötä pakastekuivattuja herkkuja, sillä iso osa niistä tuotetaan Kiinassa. Ja jos syötätte niin pitäkää ne nyt hyvän tähden poissa lasten ulottuvilta!

(Tätä saa jakaa)

t väsynyt eläinlääkäri"

Saarelma ei ollut ainoa aiheeseen tarttunut. Myös toinen eläinlääkäri Stella Attia kirjoitti asiasta Facebookissa:

"Hei kaikki koiralliset ystäväni, tutut ja tuntemattomat. Tärkeää asiaa jos olet antanut koirallesi kuivattuja kanaherkkuja (kanafileet, puruluutikut joiden ympärillä kanaa tai ankkaa jne)!!!

Me eläinlääkärit ollaan oltu jo jonkin aikaa todella huolissamme, koska Suomessakin on tavattu ns Fanconin syndroomaa eli munuaisvikaa, jota nämä ”herkut” aiheuttaa. Jenkeissä tämä on yhdistetty Kiinassa tuotettuun kanaan ja siellä tähän on kuollut koiria. Nyt enemmissä määrin törmäämme samaan Suomessa. Koirat juovat ja pissaavat enemmän, oksentelevat ja voivat huonosti. Sokeria erittyy pissaan. Ja lähes kaikki näistä, joilla epäillään tai todetaan Fanconin syndrooma, ovat syöneet kuivattuja kanaherkkuja! Osa koirista paranee, kun ei enää anna näitä herkkuja, osa taas ei ja oireet jatkuu. Ei olla saatu selville mikä myrkky näissä sen aiheuttaa. Tarkastakaa herkkupussinne ja jos siinä ei lue lihan alkuperämaana Suomi, niin kysykää valmistajalta onko kana, ankka, kalkkuna ja muu liha mistä maasta alkuperäisin. Se että tuote on pakattu Suomessa ei tarkoita että liha on suomalaista! Ja varsinkin pitäkää nämä myrkyt pois lastenne käsistä!

Muokkaus: mitä pienempi koira, sen vähemmän vaatii sairastuakseen. Itse en kyllä näillä tiedoilla uskaltaisi antaa edes isommille.

Terveisin erittäin huolestunut eläinlääkäri Stella Attia."

Molemmat eläinlääkärit liittivät postaukseensa lukuisia linkkejä amerikkalaisiin tutkimustuloksiin, joissa munuaisiin vaikuttava Fanconin syndrooma liitettiin kuivattuihin kanaherkkuihin.

Myös sosiaalisessa mediassa tunnetut eläinlääkärit Suvi ja Teppo Heinola varoittivat kiinalaisista kanaherkuista:

"Viikolla esiin nousi kollegoiden kanssa aihe, josta sitten perjantaihin mennessä tulikin oikea kuuma peruna. Tepon kanssa tätä on pähkäilty vuosien varrella muutamaankin otteeseen, ja pari sopivalta vaikuttavaa potilastapausta on tullut vastaan. Pyysinkin Teppoa kirjoittamaan tästä aiheesta tuttuun tyyliinsä. Jälleen, vastuu on lukijalla.

Kanaa Fanconin tapaan

2000-luvun lopulla alkoi maailmalta kuulumaan kummia. Australiassa hoksattiin, että koiruuksia menehtyi munuaisvikaan tavallista enemmän. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen todettiin, että jäljet johtivat sylttytehtaan sijasta kiinalaiselle kuivatun kananlihan valmistuspajalle. Nyt riskievääksi epäillään kuivan kananlihan lisäksi kuvattua ankkaa, kuivattua naudanlihaa ja kuivattua bataattia.

Tutkimusten perusteella näyttäisi olevan selvää, että kuivatun kananlihan ja ns. Fanconin syndroman välillä on yhteys. Eli on kyllä selvää, että osalla kuivalihatuotteita syöneistä koiruuksista munuaiset sanovat sopimuksen irti. Tämä on ehdottoman huono juttu, ilman munuaisia ei pärjää ja kun munaskuut kerran menevät rikki, ei niistä enää oikein saa kalua korjaamalla.

Fanconin syndroomassa munuaisen proksimaaliset tubulukset lakkaavat toimimasta. Kuulostaa vakuuttavalta, eikö? Munuaiset suodattavat verestä pois haitallisia aineita. Tämän lisäksi munuaiset keräävät talteen myös paljon tarpeellista tavaraa: kaikkea ei kannata pissata pönttöön, kierrätys kannattaa. Tuolla munuaistubuluksen proksimaaliosassa otetaan talteen mm. nestettä, glukoosia ja elektrolyyttejä. Fanconin syndromassa tämä kierrätys ei enää toimi ja kroppa vuotaa tarpeellista tavaraa pihalle.

Fanconin syndroomaa esiintyy synnynnäisenä esimerkiksi basenjirotuisilla koirilla. Sen saa aikaiseksi myös jos syö vaikkapa elohopeaa, nakertaa aikansa kuluksi melamiinia tai muutoin törttöilee myrkyllisten aineitten kanssa. Nyt kyllä näyttäisi vähän siltä, että aina välillä joku kanakuivaamolla tai bataattinahistamolla ei pelaa reilua peliä. Tuotteeseen lipsahtaa jotakin joka ei sovi Mustin tai Sessen elimistölle.

Fanconin syndroomassa koiruuksien oireina on lisääntynyt juominen ja oksentelu, väsymys ja haluttomuus. Vähän niinkuin karmea kankkunen, paitsi että näitä myös pissattaa kokoajan. Minua ei ainakaan pissata, siis kankkusessa... Eläinlääkäri ottaa tavallisesti veri- ja virtsanäytteet. Verinäytteissä todetaan yleensä kohonneet munuaisarvot ja virtsa puolestaan on laimeaa ja siinä on joukossa glukoosia. Näillä löydöksillä valistunut eläinlääkäri viimeistään tarkentaa anamneesia ja kysyy koiruuden ruokinnasta hieman lisää...

Hoitona on suonensisäinen nesteytys erityisesti vakavissa tapauksissa. Lisäksi Sesse saa mahansuojalääkkeet ja munuaisia mahdollisimman vähän rasittavan ruokavalion. Ja ohjeen, että takapihalle kaivetaan kuoppa johon ne kananriekaleet kuopataan, syvälle (no ei, säilytä paketti ja jos evästä on jäljellä niin myös näyte niistä olisi mukava yllätys EVIRA:lle).

Tilannetta jäädään seuraamaan ja verinäytteitä kontrolloidaan jotta nähdään kuinka munaskuiden kävi. Näyttäisi siltä, että osa potilaista selviää pelkällä säikähdyksellä.

Ruokaväärennökset ovat maailmalla suhteellisen yleisiä tapahtumia, ja joskus näissä väärennöksissä käytetään todella vaarallisia tuotteita. 2008 melamiinilla jatkettiin lapsille tarkoitettua maitojauhetta ja satoja tuhansia lapsia sairastui vakavasti. Eipä tuo liene ihme, että samainen ”vahinko” kävisi koiruuksien evään kanssa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan varmuudella tiedetä mikä niissä kuivalihoissa ne munuaiset rikkoo.

Kuivattu kana on erittäin yleisesti käytössä oleva herkkupala, ja onkin äärimmäisen epätodennäköistä, että oma koiruus saisi saaliikseen juurikin sitä kanaa a’la Fanconi. Riski on kuitenkin olemassa ja siksi näitten oletettavasti Kiinassa valmistettujen kuivattujen herkkupalojen käytössä kannattaa olla varmasti varovainen. Sen lisäksi, että niissä voi olla todellinen yllätyslisäaine, on niissä maailmalla todettu antibioottijäämiä sekä muuta jännää. Olisiko niin että koirien herkkupaloissa ei aina käytettäisi sitä ihan parasta rintafilepalaa?

Yleensä näissäkin hommissa kannattaa käyttää omaa järkeä. Vaihtelevat herkkupalat, eli ei pelkkää kiinalaista, ihan itse väkerretyt koiranherkut sekä esimerkikisi lelut toimivat vähintäänkin yhtä hyvin kuin Kuivattu kanarulla. Ja vaikka se kotimainen lihapulla tai nakki onkin muuttunut lähes hengenvaaralliseksi herkkupalaksi koulutuspiireissä, ja suola toki on haitaksi, niin pakkoko se on koko paketti käyttää kerralla?

Ja juu, en syötä omille koirille, enkä ole v. 2013 jälkeen suositellut muillekaan näitä kiinalaisia koiranherkkuja. Muutoin kyllä tykkään kovasti kiinalaisista, hyvä on keittiö Aasianpojilla."

Lisäksi eläinlääkäriketju Evidensia varoitti koiranomistajia:

"Mikäli koirallasi esiintyy Fanconin syndrooman oireita – lisääntynyttä juomista ja virtsaamista, ruokahaluttomuutta, väsymystä ja oksentelua – mainitsethan eläinlääkärille kuivattujen lihaherkkujen syömisestä."

Evira seuraa

Eviran rehuvalvonnassa työskentelevä ylitarkastaja Anna-Kaisa Airaksinen on kuullut kohusta.

– Näitä tuotteita on markkinoilla paljon, mutta kuluttajareklamaatioita on tullut hyvin vähän verrattuna tuotteiden yleisyyteen. Asia on ollut pitkään esillä varsinkin Yhdysvalloissa, ja seuraamme kirjoittelua asiasta. Syytä siihen, miksi nämä tuotteet olisivat vaarallisia, ei ole löydetty, ja syy–seuraussuhdetta on vaikea osoittaa. Suomessa olemme tutkineet tuotteiden mikrobiologista laatua sekä haitallisia että kiellettyjä aineita, eikä niissä analyysien perusteella ole mitään lainsäädännön vastaista tai perusteita kieltää esimerkiksi markkinoille saattamista.

Hän huomauttaa, että kyseisissä tuotteissa on korkea valkuaispitoisuus.

– Kyse on kuivatusta lihasta, jonka valkuaispitoisuus on hyvin korkea tuoreeseen lihaan verrattuna. Sen takia niissä onkin ruokintaohjeet, ja niitä saa syöttää vain tietyn määrän päivässä.

Kohu koskee nimenomaan kiinalaista lihaa. Airaksinen muistuttaa, että kolmansista maista tulevia tuotteita tutkitaan rajalla.

– Eläinlääkinnällisessä rajatarkastuksessa otetaan rehulainsäädännön mukaisesti näytteitä. Niitä ei oteta jokaisesta erästä, mutta lisäksi esimerkiksi ELY-keskusten tarkastajat hakevat tuotteita kaupan hyllyiltä ja analysoivat niitä. Meillä on myös vuosittainen valvontasuunnitelma tuotteiden suhteen.

Tuotteet tutkitaan tyypillisesti salmonellan varalta, mutta esimerkiksi antibioottijäämiä ei ole toistaiseksi tutkittu.

– Tutkimuksia tehdään kymmeniä vuodessa. Amerikassa asiaa on tutkittu paljon, mutta hekään eivät ole löytäneet syitä (koirakuolemille). Jatkossa voisi harkita antibioottijäämien selvittämistä.

Asia ollut jo pitkään tapetilla Yhdysvalloissa

Moni muistaa melamiinin, joka tappoi Yhdysvalloissa lemmikkejä kymmenisen vuotta sitten, mutta myös Fanconin syndrooma ja muut sen tyyppiset – muut kuin melamiiniin liittyvät – terveysongelmat ovat olleet tapetilla jo tovin.

– Tästä jutusta on ollut puhetta pitkään ja nimenomaan Yhdysvalloissa asiasta on kirjoiteltu paljon jo useamman vuoden ajan. Kohteena ovat olleet juuri tämän tyyppiset tuotteet, ja Yhdysvalloissa niistä on tutkittu kaikkea mahdollista.

Evira on saanut soittoja aiheesta, mutta suoria reklamaatioita ei juuri tule.

– Tulee yhteydenottoja, että koira sairastui, kun se söi sitä tai tätä. Aina joudutaan miettimään, onko siinä syy–seuraussuhdetta.

Evira seuraa kuitenkin myös tätä tuoreinta kohua.

– Jos se nähdään tarpeelliseksi, voimme lisätä näytteidenottoa, mutta tässä tapauksessa tiedetään, että näitä tuotteita tutkitaan paljon, ja tiedämme tutkimustulokset. Se ei välttämättä ratkaise mitään, että tutkitaan lisää. Yritämme kaivaa tietoa, olisiko joku muu tutkinut asiaa.

Alkuperämaa jää mysteeriksi

Koiranomistajissa on herättänyt närää se, että tuotteiden alkuperämaata on vaikea selvittää. Siinä, missä ihmisille syötettävän lihan alkuperämaa on ilmoitettava aina, koiria koskeva rehulainsäädäntö ei ole yhtä tiukka.

– Kun puhutaan rehuaineista, lainsäädäntö ei edellytä alkuperämaan ilmoitusta. Rehuseostyyppisessä tuotteessa, joka tuodaan esimerkiksi Kiinasta, pitää olla tunnusnumero. Siitä voi tarkistaa, että aine tulee EU-tasolla hyväksytystä laitoksesta. Tuotteita ei voi tulla ihan mistä tahansa, vaan vain hyväksytyistä laitoksista. Eläinlääkinnällisessä rajatarkastuksessa tehdään pistokokeita, minkä lisäksi kaikkien erien dokumentit tarkastetaan.

– Käytännössä miltei kaikista rehuista pitää ilmoittaa alkuperä. Lainsäädäntö on kuitenkin laadittu tuotantoeläimiä ja rehuseoksia varten, ja nyt kun lemmikkisektori on korostunut, lainsäädäntöön on jäänyt pieni lapsus.

Ongelmana on, että rehuaineiden alkuperää ei tarvitse ilmoittaa, eli jos tuote sisältää vain kanaa, alkuperämaata ei tarvitse kirjoittaa auki pakkaukseen.

– Rehuseoksen pakkauksessa pitää olla vähintään tunnistekoodi. Kullakin hyväksytyllä laitoksella on tietty numero, joka pitää laittaa koodiin. Sen kautta pääsee käsiksi alkuperämaahan.

Airaksinen myöntää, että koodi ei kuluttajalle välttämättä aukea. Osa kuluttajista ei myöskään ehkä edes tule ajatelleeksi, että liha tulee ulkomailta.

– Ja monet tuotemerkit kuulostavat suomalaisilta. Kuluttajien onkin hyvä ymmärtää, ettei alkuperämaa välttämättä selviä pakkauksesta, lainsäädäntö ei sitä suoraan edellytä.

Harhaan ei kuluttajaa saa johtaa, eli mikäli kuluttaja kysyy alkuperämaata, se pitää kertoa, mikäli se on tiedossa.

Tässä syy, miksi Evira ei puutu kohuttuihin kanaherkkuihin - eläinlääkäri: "Hyvä, että asia nousi julkisuuteen"

Juttua muokattu 25.5. kello 23.41: Lisätty Suvi ja Teppo Heinolan ja Evidensian FB-postaukset.

Julkaistu: 25.5.2018