Image

Ei salattavaa



Ei salattavaa

Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset voivat seurata kenen tahansa nettiliikennettä ja sähköpostia. Edward Snowdenin paljastama NSA:n urkintakokonaisuus aloitti kesällä uutistulvan, jonka keskiössä oli tieto: Meidän kaikkien sähköpostit ja viestiliikenne voidaan lukea.
Teksti Heikki Valkama
Kuvat Juha Törmälä

Jos totta puhutaan, Yhdysvaltain vakoiluviranomaisten kannalta minun sähköpostiliikenteessäni tuskin on mitään kovin kiinnostavaa. Siis turvallisuusnäkökulmasta.

Tietoja minusta on helppo löytää. Olen 38-vuotias kahden lapsen isä, naimisissa. Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri, asun Helsingissä ja aloitin elokuussa työt Imagen päätoimittajana. Viimeksi työskentelin Apu-lehdessä, sitä ennen Mondossa. Sähköpostissani kulkee lähinnä työasioita, joskus jalkapalloharrastukseen, kirjaprojekteihin ja luottamustoimiiin liittyviä viestejä. Mielipiteeni voi lukea Imagen pääkirjoituksista tai Twitteristä. Tosin Twitterissä ja Facebookissa myös vitsailen, kerron lasteni edesottamuksista ja jaan mielestäni kiinnostavia juttuja. Intoilen välillä hyvästä ruoasta, välillä vakavoidun uutisten äärelle. Olen poliittisesti sitoutumaton.

Yllättävän moni on reagoinut NSA:n vakoiluskandaaliin toteamalla, ettei asia liikuta minua, koska minulla ei ole mitään salattavaa. Yleinen asenne näyttää olevan, että koska olen tavallinen lainkuuliainen kansalainen, minun ei tarvitse välittää siitä, että viestejäni ja tietojani vakoillaan.

Asenne on hämmentävä. Yhtä viisasta olisi todeta, että jos poliisi hakkaa putkaan joutuneet, se ei minua, tavallista lainkuuliaista kansalaista kosketa.

On toki totta, että keskivertosuomalaisen tuskin tarvitsee pelätä sähköpostiensa takia. Silti on helppo luetella iso joukko ihmisiä, joiden henki voi olla vaarassa, jos heidän viestintänsä vuotaa. Esimerkkejä ei tarvitse etsiä kaukaa: ihmisoikeusaktivistit, skandaaleja tai arkaluontoisia tietoja paljastavat journalistit, vallanpitäjiä kritisoivat virkamiehet tai vaikkapa diktatuurien oppositiopoliitikot asettavat henkensä vaaraan vain sanomalla jonkun mielestä vääriä asioita.

Kuten NSA:n urkintaskandaalin kohdalla, muulloinkin vastaavanlaista vakoilua perustellaan terrorismin torjunnalla – riippumatta siitä, esitetäänkö väitteen tueksi todisteita. 

Totalitarismia ei voi oikeuttaa terrorismin vastaisella taistelulla. Todellako olemme valmiita luopumaan perusoikeuksistamme, kunhan vain olemme turvassa? Hämmentävää on myös se, kuinka vähän asiasta käydään julkista keskustelua.

Yhä useammin törmää ilmiöön, jossa ihmiset näkevät yhteiskunnan ainoastaan itsensä kautta.

Vaalien alla osa äänestäjistä kysyy, kuka ehdokkaista ajaa eniten minun asiaani. Ketä äänestämällä minä hyödyn eniten. Näin riippumatta siitä, kuinka hyvin asiat kysyjällä jo valmiiksi ovat.

Taustalla on joko itsekkyyttä, ajattelemattomuutta – tai sitten ajatus yhteiskunnasta, jossa on vallalla kaikkien sota kaikkia vastaan, ja jossa jokainen ajaa vain omaa etuaan, keinolla millä hyvänsä. (Tästä seuraa moraalifilosofi Thomas Hobbesin mukaan se, että valta kannattaa luovuttaa auktoriteetille, joka suojelee kansalaisia toisiltaan. Tällöin urkintaan välinpitämättömästi suhtautuminen on itse asiassa loogista.)

Muuttiko 11. syyskuuta maailmaa entistä minä-keskeisemmäksi? Onko se saanut meidät ajattelemaan, että yhteiskunnassa perusoikeuksilla ei ole yhtä paljoa väliä kuin minun turvallisuudellani? Onko terrorismin pelko pakottanut meidät luopumaan oikeuksista, joita aiemmin pidimme keskeisinä ja tärkeinä? Tärkeimmäksi arvoksi näyttää nousseen turvallisuus. Kun kaikki sotivat kaikkia vastaan ja naapuritkin ovat epäilyttäviä, parempi antaa viranomaisille mahdollisimmat laajat keinot kytätä.

Tämän lehden kolumnissa Hanna Nikkanen kirjoittaa osuvasti NSA:n vakoiluskandaalin seurauksista ja merkityksestä: Euroopan ja Yhdysvaltain oikeistoliberalismi on hylännyt maailmankuvan, jossa sen vihollinen oli Stasin ja KGB:n edustama kyttäysmentaliteetti.

Nikkanen on olennaisen äärellä. Nyt valtiokoneisto ei tarvitse ilmiantajia ja urkkijoita avukseen. Viestinnän seuraamisesta on tullut riittävän tehokasta. Stasin urkinnan tuomitsee varmasti suurin osa suomalaisista. Entä NSA:n? ■

Twitter @heikkivalkama

202 | syyskuu 2013

Julkaistu: 27.8.2013