Parta taisi olla sen merkki, että Eero Heinäluoma alkoi kesällä heräillä. Kun elämä mullistuu, nainen usein muuttaa hiuksensa, mies taas leukaperänsä.

– Se oli tyypillinen kesäparta; heinäkuussa oli vapauttavaa olla ajamatta. Kesäkokouksessa Espoossa elokuussa eduskuntaryhmän naiset ihastuivat siihen, Heinäluoma kertoo yhä huvittuneena.

Ilta-Sanomat kysyi gallupissaan Heinäluoman puolesta, pitäisikö parta ajaa vai säilyttää. Selvä enemmistö kehotti pitämään. Heinäluoma totteli, toistaiseksi.

– Oli parrassa varmaan alitajuisesti uuden hakemista, hän vahvistaa.

Puoliso Satu Siitonen-Heinäluoman menehtymisestä vaikeaan sairauteen on tässä kuussa kulunut vuosi.

Eero Heinäluoma kertoo, että viime vuoden alkupuoli oli hänelle äärimmäisen ankaraa aikaa. Kuolema ei ollut tullut koskaan niin lähelle. Ystävät veivät talven yli.

– Kun puhuin siitä, jäsensin samalla asiaa, mikä helpotti. Samoin helpottaa muiden kokemusten kuuntelu.

– Ehkä eniten kantoi erään kollegan kokemus. Hän kertoi, että ei ollut puhunut lähiomaisensa kuolemasta vaan kätki sen möykkynä sydämeensä. Sinne se jäikin. Se oli vahva neuvo, ja siksi puhuin keväällä aika paljon.

– Sain voimaa ventovieraiden ihmisten lähettämästä postista sekä Sadun sairauden aikana että hänen kuolemansa jälkeen. Kaupungilla kulkiessani ja ihmisiä tavatessani sain paljon rohkaisua. Se on tavattoman hieno piirre, Heinäluoma kiittää.

Hän mainitsee erityisesti HUS:n syöpätautien klinikan ylilääkärin erinomaiset neuvot kuoleman kohtaamiseen.

– Niihin kuului se, että pitää pystyä puhumaan potilaan ja läheisten kanssa myös elämästä kuoleman jälkeen. Niille ohjeille on ollut helppo rakentaa.

Syksyllä eduskuntatyö imaisi miehen mukaansa, ja päivät venyivät. Heinäluoma ryhtyi opposition puhekoneeksi. Hän itse asiassa piti viime vuonna eniten puheenvuoroja koko eduskunnasta. 

– Vanha totuus osoittautui oikeaksi siitä, että elämä voittaa ja että tummat hetket vähenevät, hän tietää kertoa nyt.

Heinäluoma oli joutunut antamaan pois myös asemansa. Viime kauden eduskunnan puhemies oli vaalien jälkeen enää opposition riviedustaja. Se ei ole ollenkaan sama asia. 

– Se ei tuottanut tuskaa. Olen voinut käyttää kokemusta, joka syntyi erityisesti puhemiesaikana. Sain kuunnella neljä vuotta debattia ja nyt kun pääsin itse puhumaan, olen tietysti kuin varsa kevätlaitumella, Heinäluoma vertaa. 

Hän oppi puhemieskorokkeella lisää siitä, millainen puhe on vaikuttava ja millainen noteerataan. Asian lisänä on hyvä olla ripaus huumoria, jotta puhe ei ole tylsä. Molempien jalostaminen minuuttiin ei onnistu aivan kokemattomalta.

– Kun tulin eduskuntaan 2003, pidin salikeskustelua vähän joutavanpäiväisenä. Enää en pidä: salissa oppositio testaa hallituksen linjan oikeellisuuden, Heinäluoma sanoo ja kehaisee tämän työn olleen syksyllä erityisen palkitsevaa. 

– En tiedä, onko hallituksen esityksiin tullut koskaan niin paljon muutoksia kuin nyt.

Eero Heinäluoma on löytänyt itsensä kysymästä, onko hänen tulevaisuutensa yhä kotimaan politiikassa – vai ehkä europarlamentissa.

Heinäluoman oman puolueen, Sdp:n, kannatus on päässyt viimein nousu-uralle ja hypännyt jopa kärkeen. Ulospäin se on näyttänyt ilmaiskyydiltä, kun perussuomalaisten kannatus on vajonnut samaa tahtia.

– Perussuomalaiset ovat vähän kysymysmerkkinä, että miten tässä näin kävi, ja demareilla on ollut helpompaa. Hallitus on ollut Sdp:lle otollinen, Heinäluoma ynnää.

Hän selvittää, että ihmisten mielipiteet vaihtuvat aiempaa nopeammin.

– Parantuneita kannatuslukemia ei saa päästää nousemaan hattuun. Pitää olla riittävä määrä nöyryyttä ja kykyä katsoa itse eteenpäin, hän opastaa tovereita. Henki kuulemma on hyvä ja muutos iso viimekeväiseen.

Sdp:n eduskuntaryhmän ilmaa voinee kuvailla kuitenkin aromikkaaksi, kun siihen on ollut hengittämässä puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen lisäksi yhtä aikaa kaksi entistä puoluejohtajaa, Heinäluoma ja Jutta Urpilainen.

Heinäluoma myöntää, että kyseessä on taitolaji.

– Aina tehdään vertailuja nykyisen puheenjohtajan ja entisten välillä. Olen valinnut linjakseni sen, että olen tukenut seuraajiani, sekä Urpilaista että Rinnettä, ja yrittänyt välttää kantoja, joista olisi seurannut kiusallisia vertailuja. On ollut tilanteita, jolloin olen ollut eri mieltä, mutta en lähde niitä erittelemään, hän sanoo. 

Heinäluomaa itseään on nimitelty välillä ”Hämähäkkimieheksi”, ”Don Eeroksi” ja ”Voldemort-velhoksi”. Puhutaan, että Sdp:ssä ei edelleenkään tapahdu mitään, mitä hän ei ohjailisi tai mistä ei tietäisi.

– On hyväksyttävä, että myös persoonaa käsitellään kriittisesti. En ole samaa mieltä kaikesta, mitä tehdään, mutta en koe sen julistamista erityisen viisaaksi. Että mitään ei tapahtuisi ilman, etten tietäisi, ei pidä ikävä kyllä paikkansa. 

Heinäluoman SAK:laista nenää on pakko pyytää tähän väliin ennustamaan, onko kevääseen mennessä maassa työmarkkinasopimus. Kuulemma on. Ratkaisu löytyy, Heinäluoma uskoo.

– Erot eivät ole mahdottomia. Olen Tapani Kahrin linjoilla. Hän sanoi 1990-luvun alun lamassa, että ”työkalupakista ei pitäisi etukäteen ottaa mitään työkalua pois”.

– Pakkolakipaketillaan hallitus halusi olla määrätietoinen. Se halusi poiketa edeltäjästään, joka hoiperteli liikaa, mutta heiluri meni liikaa siihen suuntaan, että hallitus on päättänyt yksin. Demokratiassa on viisasta, että valtaa on jaettu, Heinäluoma näkee.

– Vetoaisin sellaisen ajattelun puolesta, että kuunnellaan kaikkia ja yritetään hakea yhteistä kompromissia. 

Tämä tarkoittaa, että Heinäluoman mielestä Juha Sipilän (kesk.) hallitus pystyy toimimaan kiistassa ratkaisijana, jos se suhtautuu tasapuolisesti sekä työnantajiin että palkansaajiin. 

Mitä seuraavaksi? Siihen Heinäluoma hakee ratkaisuja tänä vuonna, muiden muassa kantaansa presidentinvaaleihin 2018. 

– Osaltani keskustelu on ollut vähän yliviritteinen: ehdokkuuttani on pidetty ikään kuin selvänä. Se ei ole ollenkaan selvä.

– Sauli Niinistölle annan korkean arvosanan tehtävien hoidosta. Hän on jatkanut vanhaa ulkopolitiikan peruslinjaamme aikaan sopivalla tavalla, pitänyt yllä naapuruussuhteita vaikeana aikana, kannattanut sotilasliittojen ulkopuolella pysymistä, mutta nähnyt, että turvallisuusasioissa tarvitaan Ruotsi-yhteistyötä ja eurooppalaista yhteistyötä. 

Heinäluoma haluaisi kuitenkin jatkaa politiikassa. Sekä eduskuntavaalit että EU-vaalit pidetään keväällä 2019.

– Kaikkine ongelmineenkin kansanvaltainen päätöksenteko on ylivertainen, ja näen säännölliset vaalit tavattoman tärkeinä, hän alustaa.

– Viihdyn tässä hyvin, mutta joudun uudelleen miettimään, onko tulevaisuuteni Suomessa vai muualla.

– Mietin vakavasti Eurooppa-vaaleihin lähtemistä 2008, kunnes minun oli määrä kertoa siitä silloisessa television Lauantaiseurassa. Edellisiltana tuli voimakas tunne, että ehkä minua tarvitaan enemmän kotimaan politiikassa. Niinpä sitten aamulla sanoin, kun Sadun kanssa herättiin, että enpä lähdekään. Se oli oikea ratkaisu ja johti siihen, että tulin eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi, Heinäluoma kertoo.

Hän kysyy – kuin puolittain lupaa – josko hän voisi miettiä ratkaisua tehdessään tällä kertaa vain ja ainoastaan itseään.

– Myös Sadun kuolema vaikuttaa pohdintaani. Yhden vaihtoehdon voin vielä valita elämässäni. Se voi olla viimeinen iso ratkaisu. ●

Teksti Eija Kallioniemi, kuvat Timo Pyykkö ja Timo Villanen