Tilanteessa on jotain huvittavaa. Helsingin Jokerit on kaatanut taas yhden vastustajansa (AK Bars Kazanin 3–1), Modern Talkingin You’re my heart, you’re my soul pauhaa kaiuttimista, Eeli Tolvanen ja toimittaja yrittävät keskustella musiikin yli ja ohikulkevat joukkuetoverit tuuppivat virnuillen nurkkapaikalla istuvaa teinitähteä polvisuojiin ja hartioihin.

Normaalia pukukoppikäytöstä – mutta kun Modern Talking oli huipulla 1980-luvun puolivälissä, 18-vuotiaan Tolvasen vanhemmatkaan olivat tuskin täysi-ikäisiä.

Se, että tulokaskautta KHL:ssä ja aikuisten sarjassa pelaava hyökkääjä kuuluu joukkueensa ratkaisupelaajiin lähes illasta toiseen, on hyvin harvinaista.

Tolvasen läpimurtokausi on huomattu myös maajoukkueessa: odotettu debyytti aikuis-Leijonissa koittaa tänään Karjala-turnauksessa Venäjää vastaan. Turnauksella on tavallista suurempi painoarvo, kun NHL kieltäytyi päästämästä pelaajiaan jo kolmen kuukauden päästä alkaviin talviolympialaisiin.

– En miettinyt maajoukkuetta etukäteen, vaikka kutsusta huudeltiin vähän joka paikassa. Nyt kun kutsu tuli, lähden tietysti innolla mukaan – ja sitten vaan pelaan siellä, nuorukainen kuittaa.

Mutta kuka ihmepoika oikein on, mistä hän tulee ja miksi hän on niin hyvä?

Nashville Predators varasi Tolvasen viime kesänä numerolla 30. KHL-Jokereihin hän päätyi hieman yllättäen. USHL-junioriliigassa pisteitä mättänyt nuorukainen ei läpäissyt vaadittavia kursseja Boston Collegeen, mikä tarkoitti, että tie oli tukossa myös yliopistosarjassa pelaamisen suhteen.

– Kun Jenkkeihin ei nyt ollut pääsyä, agentti kertoi, että Jokerit tarjoaa sopimusta. Ei tarvinnut kauaa miettiä: pääsin Suomen parhaaseen seurajoukkueeseen ja takaisin asumaan pääkaupunkiseudulle.

– On se vähän tyhmää, että jätin ne pari kurssia hoitamatta… mutta uusimiseen olisi joutunut odottamaan puoli vuotta, ja se olisi liian pitkä pelitauko. Jääkiekon ehdoilla kuitenkin mennään, Nummelan Palloseuran kasvatti sanoo hieman nolona.

Kentällä nolosteluun ei ole ollut syytä. Tolvanen on mättänyt tehoja lähes piste per peli -tahdilla, mutta vielä hämmästyttävämpää on se kypsä itsevarmuus ja taitotaso, jolla hän operoi etenkin hyökkäysalueella. Hänellä on sama ääriharvinainen ennakoinnin kyky kuin Sebastian Aholla tai Mikael Granlundilla; kyky nähdä ”kulman taakse”, mitä tapahtuu seuraavaksi.

KHL on 27 joukkueen mammutti, jossa resurssi-, taso- ja toimintakulttuurierot ovat suuret ja jatkuvuus on paikoin tuntematon käsite. Jokereissa pelaajat tietävät, että asiat hoidetaan ja valmennus on kehittävää, mutta yleensä muut kuin sarjan venäläiset ovat jo kokeneempia nimiä.

– KHL:stä voi olla mitä mieltä haluaa, mutta helppoja iltoja täällä ei tule vastaan. Joka joukkueessa on niin kovat kärkijätkät, ja liikenne NHL:n kanssa toimii molempiin suuntiin, Tolvanen huomauttaa.

Eeli Tolvanen on monessa mielessä tyypillinen 2000-luvun nuori kiekkoilija: varhain maailmalle lähtenyt, positiivisella tavalla itsevarma ja kentällä asioita onnistumismahdollisuuksien, ei epäonnistumisen pelon kautta lähestyvä.

Kun ”E.T.” siirtyi USHL:n Sioux City Musketeersiin syksyllä 2015, hän oli vasta peruskoulunsa päättänyt vihtiläispoika.

– Kun 16-vuotiaana istuin koneessa matkalla toiselle puolen maapalloa, en kyllä ihan tiennyt, mihin olen menossa. Englantikaan ei ollut oikein hallussa, mutta vuoden alkutakkuilun jälkeen helpotti. Vaikka asuin perheessä, itsenäistyin tosi paljon sekä kaukalossa että ulkopuolella.

Tolvanen ei epäröi vahvistaa syytä lähdölleen. Vaikka nuorissa on tullut menestystä aina maailmanmestaruuksia myöten, kokonaisuutena Suomen juniorisarjojen taso on laskenut takavuosikymmenistä.

– Tietysti on hyvä juttu, että nuoret saavat vastuuta liigajoukkueissa tai ulkomailla. Mutta jos vielä B- ja A-junioreissa jotkut mättävät 3–4 pistettä per peli, voi kysyä, kehittääkö sellainen parhaalla tavalla.

– Ja sitten on pienen kaukalon pohjoisamerikkalainen tyyli. Vaikka olisi kuinka hyvä, niin se vain menee, että ne asiat oppii parhaiten siellä pelaamalla.

Tolvasen, Ahon, Patrik Laineen ja kumppaneiden kaltaiset lahjakkuudet puskevat läpi missä tahansa järjestelmässä. Suomalainen kiekkovalmennus on silti vasta nyt uudelleen ymmärtämässä, että yletön pelisysteemiusko, riskittömyyden vaatimus ja pelaajien ratkaisukykyjen aliarvioiminen ei toimi eikä kehitä – etenkään nuorten kanssa.

Muutos ei tarkoita löysäilyä, taktiikan väheksyntää tai vaatimustason laskua. Pikemmin päinvastoin: pelaajien on otettava enemmän vastuuta itsestään. Jos pelitavasta tulee itsetarkoitus eikä väline, siitä tulee myös jähmeä kahle eikä pelaajien tuki.

Jokereita valmentaa kokenut mestariluotsi Jukka Jalonen. Aikojen (ja Jalosen) muutoksesta kertoo, että vaikka Eeli Tolvanen ei suinkaan surffaa pelin ulkopuolella, pelin- ja maalintekijän rooli puolustussuuntaan on vapaampi kuin alempien kenttien työmyyrien. Alivoimalla häntä ei peluuteta käytännössä lainkaan.

Pelin vaatimukset ovat luonnollisesti silti kokonaisvaltaisempia kuin junioreissa.

– Joka osa-alueella pitää olla terävämpi, muuten rokotetaan. Vastustajissa on pelaajia, jotka ovat esimerkiksi kulmaväännöissä kokeneempia ja vahvempia kuin minä, Tolvanen (179 cm/82 kg) muistuttaa.

Samaa ja KHL:stäkin tuttuja miehiä tulee vastaan kotiturnauksessa. Taitokiekon ystävän kannattaa mennä katsomaan; mikäli Vihdin ihmepoika pysyy terveenä ja kehitys jatkuu nähdyn kaltaisena, hänkään ei enää kauaa Suomen kamaralla pelaa. ●

Leijonien ottelut Karjala-turnauksessa: 9.11. RUS–FIN, 11.11. FIN–SWE, 12.11. FIN-CAN.