Tuulilasi

Dyson tekemässä kolme sähköautoa ja solid state -akut



Dyson tekemässä kolme sähköautoa ja solid state -akut

Financial Timesin mukaan pölynimurivalmistaja Dyson aikoo tuoda markkinoille kolme sähköautomallia. Ensimmäisen pitäisi olla valmis vuonna 2021.
Kuvat Dyson

Sitä on tarkoitus valmistaa parin tuhannen kappaleen erä, jonka avulla Dyson pyrkii arvioimaan markkinamahdollisuuksia sekä tuotantoketjunsa toimivuutta.

Kaksi seuraavaa autoa tulevat lehden mukaan olevan tavallisempia ja niillä tähdätään massamarkkinoille. Niihin tulee Dysonin itse kehittämät solid state -akut. Ne mahdollistavat pidemmän ajosäteen ja nopeamman latauksen kuin litiumioniakut.

Tosin Dysonin akut eivät ehtine valmiiksi ensimmäiseen malliin, joten siihen tulee todennäköisesti perinteiset litiumioniakut.

Yhtiön perustaja James Dyson sanoo ehdottaneensa autoteollisuuden sähköautoja jo 30 vuotta sitten, mutta silloin ajatus tyrmättiin.

Dyson on investoinut akkuteknologian kehittämiseen 1,12 miljardia euroa sekä saman verran sähköautojen kehitykseen. Autonvalmistajista myös Toyota kehittää parhaillaan solid state -akkuja, niiden pitäisi olla yhtiön autoissa vuonna 2025.

Julkaistu: 16.2.2018