Donald Sutherland lausuu sanansa hitaasti, painokkaasti ja hirvittävällä dramaattisuudella niin, että huoneesta tuntuu äkkiä ilma loppuvan.
Aika oli viime vuoden (1991) syyskuun alkua Deauvillen filmifestivaaleilla ja elokuva, josta Sutherland puhuu, on pari kuukautta myöhemmin maailman ensi-iltaan tullut Oliver Stonen JFK.
Mutta Sutherland jatkakoon, sanatarkkana käännöksenä, sellaisin mainesanoin, joita ei voi mennä muuttelemaan.
– JFK on läpikoitaisin rehellinen, vastuuntuntoisin, huolellisin ja omistautunein teos, jonka Amerikka on ikinä kyennyt tuottamaan. Se tutkii ja paljastaa kaiken presidentti Kennedyn murhaan liittyvän, silloisen politiikan, talouden, sotilaspoliittisen tilanteen, suurteollisuuden osuuden. Se levittää eteemme kaiken tiedon mitä on voitu hankkia, se tarjoaa katsojalle täydellisen tietopaketin siitä mitä tapahtui.
– Mutta se tekee vielä enemmän: se saa meidät näkemään mitä olemme menettäneet. Sen tarkoituksena ei suinkaan ole ratkaista Kennedyn murhan mysteeriota, vaan yrittää vetää nuori sukupolvi takaisin mukaan USA:n poliittiseen elämään. Sillä Kennedyn murhasta lähtien maailman mahtavimman miehen, Yhdysvaltain presidentin valintaan on osallistunut vain puolet kansasta, toinen puoli ei enää välitä, jatkaa Sutherland.
– Tällä filmillä on sosiaalinen omatunto, se pyrkii liittämään ihmiset takaisin demokraattiseen prosessiin.
– Oliver Stonesta minun on hyvin vaikea puhua. Sillä pelkästään hänen nimensä mainitseminen saa ihoni nousemaan kananlihalla, sanoo Sutherland ja silittää käsivarsiaan, joiden karvanukka pörhentyy kuin suomalaisen ihokarvat Sibeliuksen Finlandian edessä.
– Minulla oli 12 liuskaa käsikirjoitusta, joka oli niin loisteliaasti kirjoitettu, etten muuttanut siitä sanaakaan. Kahta ajattelin, mutta harjoituksissa palautin ne ennalleen kun käsitin niidenkin täydellisyyden.
– Minun roolistani on turha puhua, tärkeämpää on puhua siitä mikä tämä elokuva on, mitä se voi tehdä, miten ihmiset saataisiin käsittämään kuinka kunnialliset ja ainutlaatuiset sen päämäärät ovat, jatkaa Sutherland hypnoottisella äänellään.
Teksti Raila Kinnunen
Kuva Shutterstock (kuvassa Donald Sutherland tänään, ei vuonna 1991)
