Apu

Dingo-musikaali Rauman kesäteatterissa – Neumann: ”Jakomielisen tuntuista istua kahvilan pöydässä nuoren miehen kanssa, joka näyttelee minua”

Dingo-musikaali Rauman kesäteatterissa – Neumann: ”Jakomielisen tuntuista istua kahvilan pöydässä nuoren miehen kanssa, joka näyttelee minua”
Dingo-yhtyeen solisti Neumannin omat juhannukset ovat vuodesta 1984 asti kuluneet ­esiintymislavoilla. Rauman kesäteatterissa vuonna 2022 Neumannin pillifarkuissa nähdään muusikko Joel Mäkinen.
Julkaistu: 2.6.2022

Raumalla pääsee nyt fiilistelemään nuoruuttaan! Kaupungin kesäteatteri tuo lavalleen merelliseen Fåfängaan 1980-luvun legendaarisen porilaisyhtye ­Dingon. Musikaalin käsikirjoittajina ovat monen kesäteatterimenestyksen takana oleva näyttelijä Otto Kanerva sekä Yleis­aradiolle Dingo-kuunnelman kirjoittanut Kaisa Kuikkaniemi. Bändin solisti Pertti ”Nipa” Neumannin roolissa ­nähdään muusikko Joel Mäkinen, hänen varamiehenään toimii Väinö Riihimäki.

Tosielämän Pertti Neumann (ent. ­Nieminen) on näytelmästä innoissaan, ­vaikkei ole ollut mukana tuotannossa.

– Luotan Otto Kanervaan täysin. Olen tavannut muutaman näyttelijän, muun muassa isääni näyttelevän Eppu ­Salmisen sekä Joel Mäkisen. Olihan se hieman jakomielisen tuntuista istua kahvilan pöydässä nuoren miehen kanssa, joka näyttelee minua, Neumann hymyilee.

Neumann ymmärtää, että hänen ­r­äiskyvä isänsä on otettu tarinaan väriä tuomaan. Tosielämässä merkittävämpi henkilö Dingon menestyksen takana on kuitenkin Neumannin äiti.

– Äiti on ollut keskeinen henkilö joka saralla. Hän liikkuu kuitenkin sen verran huonosti, etten ota häntä mukaani ensi-iltaan.

Dingo 16.6.–6.8.2022 Rauman kesäteatterissa

Kommentoi »