Image

Diivan paluu


Kukaan ei odottanut Mariah Careylta mitään. Sitten hän teki parhaan levynsä kolmeentoista vuoteen.
Kuvat Anja Reponen

Julkaistu Image-lehden numerossa 12/2018

Uudenvuodenaattona kaksi vuotta sitten Mariah Carey esiintyi Times Squarella. Keikka oli täynnä vaikeuksia: Mariah ei osunut nuotteihin eikä muistanut sanoja. Katastrofaalisen esityksen lopuksi megatähti täräytti mikrofoniin: ”It just doesn’t get any better”.

Joku julisti Twitterissä ”RIP Mariah Carey”. Toinen väänsi vitsin, että esiintymistä voisi ajatella ”taiteellisena tulkintana vuodesta, jolloin Trumpista tuli presidentti”.

2010-luvulla Mariah tunnetaan ennen kaikkea Whitney Houstonin ja Jennifer Lopezin kaltaisena ikonisena ysäridiivana, jonka parhaat päivät ovat takanapäin.

Vaikutti todennäköiseltä skenaariolta, että 48-vuotiaan tähden loppu-ura koostuisi hassuttelevista Facebook-kuvista ja vuosittaisista joulukiertueista. Vuonna 2005 julkaistun The Emancipation of Mimin jälkeen Mariah on tehnyt epätasaisia levyjä.

Marraskuussa ilmestynyttä Cautionia kohtaan ei ollut mitään odotuksia. Kaikkien odotusten vastaisesti se olikin tiivis ja intiimi R&B-levy, jolla Mariah näyttää taitonsa laulunkirjoittajana ja tuottajana.

Kun puhutaan Mariahin musiikista, mainitaan aina ensimmäisenä hänen kymmeneen oktaaviin ulottuva (tai ulottunut, kenties ikä on vaikuttanut asiaan) äänialansa, ja biisit jäävät pimentoon.

Kaikenlainen todistelu ja briljeeraaminen ovat Cautionilla poissa. Mukana olevat yhteistyökumppanit, kuten Devonté Hynes, ovat tuoneet show-meiningin tilalle pidäteltyä tunnetta sekä silkkisen pehmeää äänimaailmaa, joka toisinaan alkaa säihkyä kuin kuvanmuokkausohjelma Kirakiran glitterefekti. Yhdessä kappaleessa hän kehottaa haavoittuneen kuuloisesti eksäänsä häippäisemään ja toisessa hän laulaa siitä, kuinka häntä pitää lähestyä varoen ja rakastaa kovaa. Pidättelystä huolimatta levy ei ole ollenkaan tylsä, eikä Mariah ole himmaillut ylellisyyshakuista diivailuaan.

Mariahin erottaa monesta ysäridiivasta se, että häneen suhtaudutaan huvittuneisuudella. Hänestä tehdyt kuvat ja meemit leviävät kuvina Tumblrissa sekä Instassa, ja hän osaa myös nauraa mokilleen. Se virkistää aikana, jolloin Beyoncén tyyppiset starat hiovat ja vartioivat julkisuuskuvaansa tarkasti.

Taloudellisen epävarmuuden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamissa maailmanlopun tunnelmissa Mariahin huolettoman höhlä ja tuhlailevan ylilyövä asenne tuntuu nostalgiselta todellisuuspaolta. Klassikoksi muodostuneessa MTV Cribs -sarjan jaksossa (2002) Mariah esittelee alusvaatteille ja fanien antamille lahjoille omistetut huoneet. Hän omistaa myös Marilyn Monroelle kuuluneen pianon, mutta jättää sen esittelemättä, koska se on liian hieno esine rahvaan silmille.

Mariah on synonyymi överille, sille tyypille, joka saapuu hautajaisiin kurvikkaassa minimekossa ja jonka huomion keräämistä kunnolliset sukulaistädit paheksuvat. Mariahin oma grandiöösiys ei ole kuitenkaan performanssi, vaan taustalla vaikuttaa kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mariahin hahmo viehättää, koska sen kautta voi käsitellä ja itseironisoida myöhäiskapitalistisen ajan narsismia. Uppoavassa laivassakin Mariah varmistaisi ensimmäisenä, että hänen vaahtokylvyssään lilluu riittävästi ruusunlehtiä ja kristallilasissa samppanjaa.

Mariah asettaa omat rajansa ja latelee vaatimuslistansa muiden toteutettavaksi. Kun tulevaisuus näyttäytyy pelottavana ja epävarmana, ainoaksi vaihtoehdoksi jää self-care ja hedonismi, niillä resursseilla mitä on käytettävissä. Jos kukaan muu ei minua korosta, niin korostanpa sitten itseäni kunnolla.

Vasta 2010-luvulla musiikkimediat ovat kohdelleet Mariah Careyn 90-luvun albumeja osana popkaanonia. Se johtuu ehkä siitä, että Mariah oli 90-luvulla niin ”valmis paketti”, että monen oli vaikea uskoa, että hän tekee itse biisinsä.

Toisaalta läpeensä feminiiniset asiat on nähty alempiarvoisena höttönä, jota tytöt ja homot saavat fanittaa, mutta jolle vakavasti otettava kulttuurimedia ei anna palstatilaa. Mariahin maailma on omanlaisensa täysin feminiininen tila, joka on täynnä glitteriä, euforiaa, perhosia, ja jossa minkäänlaisia aggressiivisuuden ilmaisuja ei sallita. Se on yhtä vaikeasti muiden jäljiteltävissä kuin vaikka Princen vastaava.

Julkaistu: 13.1.2019