Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Image

Coen-veljekset: Juutalaiskysymyksiä

Coen-veljekset: Juutalaiskysymyksiä

Joel ja Ethan Coenin uutuuselokuva A Serious Man on paitsi suunnanmuutos myös palapeli. Miksi veljekset halusivat ohjata Menetetyn maan jälkeen 60-luvun minnesotalaiseen juutalaisyhteisöön sijoittuvan vakavan komedian? Image tapasi nykyelokuvan vaikutusvaltaisimman veljesparin Lontoossa.
Teksti Kalle Kinnunen

Coenit istuvat lontoolaishotellin huoneessa pöydän ääressä juuri sen näköisinä, jollaisina heidät on aina valokuvattu. Ilme peruslukemilla. Katse on odottava, ehkä vähän torjuva. Silmälaseissa on jotain erityisen nörttimäistä.

Veljesten elokuvien ohjaajaksi on aina merkitty Joel, 54. Hänellä on pitkät kiharat hiukset, kuten jo debyyttielokuvan Blood Simple ensi-illan aikaan tasan 25 vuotta sitten. Tuottaja Ethan, 52, on heistä puheliaampi ja hänen kiharansa ovat lyhyemmät. Viime Coen-elokuvissa myös Ethan on saanut ohjaajakrediitin. Huolimatta siitä, mitä alkuteksteissä lukee, he ovat aina ohjanneet, kirjoittaneet ja tuottaneet yhdessä. Usein he myös leikkaavat itse salanimellä Roderick Jaynes.

Coenit ovat niin rentoja, että heidän voisi kuvitella heränneen juuri päiväunilta. Vähäsanaisiakin he ovat. Jos jompikumpi erehtyy lausumaan peräkkäin kolme lausetta, on tauon paikka.

Eivät he silti epäystävällisiltä vaikuta, ainoastaan kovin poissaolevilta. He antavat haastattelunsa yleensä yhdessä ja jatkavat lauseissaan siitä, mihin toinen jäi.

”Yleensä olemme samaa mieltä siitä, mikä on hauskaa”, Ethan sanoo.

”Koska olemme tarpeeksi läheisiä”, Joel jatkaa.

”Ei tämä toimisi, jos kinastelisimme siitä, mikä on hauskaa”, Ethan kuittaa ja molemmat nauravat.

Puolitoista vuotta sitten he saavuttivat uransa huipun. Menetetty maa korjasi parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen Oscarit sekä pystin tappajaa näytelleelle Javier Bardemille. Se myös menestyi paremmin kuin yksikään veljesten aiemmista elokuvista, joissa oli sentään nähty supertähtiäkin, George Clooney ja Tom Hanks esimerkiksi.

Nyt he ovat tehneet uransa henkilökohtaisimman elokuvan. Kuten aiemmat, sekin käsittelee ihmisen heikkoutta. Päähenkilö on kaikki loukkaukset hiljaa nielevä, turhautunut mies, jonka maailma murenee pala palalta.

”Todella päähänpotkittu tyyppi”, Ethan määrittelee.

”Hänellä on aika vakavia ongelmia.”

 

A Serious Man on ”elokuva, jollainen päästään tekemään kun on voitettu Oscar”, luonnehti elokuva-alan ammattilehti Variety arvioissaan. Mitä se tarkoittaa?

Elokuva poikkeaa monin tavoin Coenien aiemmista. Nyt ei tapahdu rikoksia saati murhia, eikä huumori naurata ääneen. Silti A Serious Man on tuttuun tapaan hysteerinen ja sen hahmot karikatyyrejä.

Inspiraation lähteenä on Jobin kirja Vanhassa testamentissa. Päähenkilö, yliopiston professori Larry Gopnik kokee vastoinkäymisten sarjan, joka on ankaruudessaan absurdi. Kun asiat näyttävät vihdoin ratkeavan, taivaanrantaan ilmestyy pyörremyrsky.

Miljöö on Coenien oma lapsuusmaisema, juutalaisyhteisö Minneapolisissa. He ovat akateemisesta perheestä ja samanikäisiä kuin Gopnikin lapset. Tapahtumavuonna – noin 1967 – hekin viettivät bar mitzvahinsa, kuten elokuvan pilveä polttava ja todellisuutta rockin maailmoihin pakoileva Danny-poika.

Näinkö he näkevät maailman – elämän sarjana vastoinkäymisiä? 

”Ei. Tämä on vain tarina. Tiedäthän… ei se ole kannanotto. Ei ainakaan niin, että olisin siitä tietoinen”, Ethan sanoo.

Entä ammentaako elokuva Jobin kirjasta?

”Ei… kai.”

Jobin kirjassakin on tuhoava myrsky. Veljekset selittävät, mistä myrskyt tulevat.

Joel: Kun asuimme Minnesotassa, siellä oli paljon pyörremyrskyjä. Niitä piti mennä kellariin piiloon. Katselimme kellarin ikkunasta, että tuolla se myrsky menee.

Ethan: Tämä oli jokapäiväistä elämää vuoden 1967 Minnesotassa. Voi olla, että siinä on maailmanlopun meininki, mutta meille tuo kaikki oli arkipäivää.

Ethan: Elokuva perustuu pääpiirteissään omiin kokemuksiimme. Isämme oli yliopiston professori, juutalaisyhteisö oli tuollainen ja vietimme bar mitzvahia. Mutta vanhempamme eivät eronneet, emmekä polttaneet pilveä bar mitzvahissa. Pilveä oli tosin liikkeellä paljon ja muut polttivat runsaasti. Emme me.

Monissa parhaista Coen-elokuvista päähenkilö on mies, joka ei ole aivan varma identiteetistään, tuntee olonsa epämukavaksi omissa nahoissaan, häviää taistelunsa kiusauksia vastaan ja jää aina jalkoihin.

Tällaisia ovat etenkin Miller’s Crossingin, Barton Finkin ja Fargon tunaroivat mieshahmot. Ja nyt A Serious Manin jokamies Gopnik, jota esittää Michael Stuhlbarg.

Tunnettuja eivät ole elokuvan muutkaan näyttelijät, korkeintaan Gopnikin mielenterveysongelmaista veljeä esittävä Richard Kind, joka on esiintynyt muun muassa sarjoissa Tuho-osasto ja Curb Your Enthusiasm.

”Tähtinäyttelijät eivät ole vakuuttavia esittäessään tavallisia ihmisiä”, Joel Coen perustelee.

Tärkeää oli myös se, että näyttelijät ovat juutalaisia.

”Ei niin, että he osaisivat puhua hepreaa, mutta halusimme etnisesti juutalaisia rooleihin. Hollywodissa on yleistä, että silminnähden ei-juutalaiset näyttelevät juutalaisia”, Ethan Coen sanoo.

Se, että A Serious Man on ”elokuva, jollainen tehdään kun on voitettu Oscar” tarkoittaa, että hanat ovat auenneet tarinalle, jollaiseen rahoittajat eivät ymmärrettävistä syistä yleensä tartu. Uutuus keräsi Yhdysvalloissa koko elokuvateatterikierroksellaan suunnilleen yhtä paljon katsojia kuin Menetetty maa parhaana viikonloppunaan.

A Serious Man on kiistatta juutalaisen kansan elokuva, tavallaan hyvin uskonnollinenkin – maallikkoina Coenit tosin esittävät monet käytännöt ja perinteet sangen sarkastisesti.

Kun elämä muuttuu kaaokseksi, Gopnik kokee, että vain rabbi voi auttaa häntä. Pitäisi saada oikeaoppinen avioero, get, tai vaimosta tulee agunah, avioliittoon pakolla sidottu. Pitäisi pysyä lujana, vaikka korealainen oppilas tuputtaa lahjuksia. Pitäisi olla vakava mies. Sellaisena vaimon rakastajaakin juutalaisyhteisössä pidetään. Häneen verrattuna Gopnik on pelkkä pelle.

Naapurissa asuva goy – tavallinen valkoinen protestanttimies – on metsästämistä harrastava asehullu macho, joka tarjoaa väkivaltapalveluitaan, kun Gopnikin pihalle tulee kutsumattomia vieraita. Unissaan Gopnik näkee naapurinsa saalistamassa juutalaisia.

Elokuvassa kerrotaan useita tarinoita, joista ikään kuin puuttuu punchline. Vai puuttuuko? Vieraannuttavaa tunnelmaa luo alun arvoituksellinen prologi, joka sijoittuu sadan vuoden taakse itäeurooppalaiseen juutalaisperheeseen. Vaimo lyö puukon naapurin miehen rintaan epäillen tätä dybbukiksi, pahansuovaksi kummitukseksi. Onko mies aave ja miten kertomus liittyy Gopnikin tarinaan – sitä ei kerrota.

A Serious Man on kuin vastakohta veljesten edelliselle elokuvalle, tähtinäyttelijöitä vilisevälle ja vauhdiltaan reippaalle Burn After Readingille.

Etenkin prologin perusteella voisi kuvitella, että juutalainen elää aina katastrofin partaalla.

”Prologi on abstrakti. En tiedä, miten se liittyy tarinaan. Käsikirjoittamisen aikaan luimme paljon Isaac Bashevis Singeriä, jonka tarinoissa usein kyseenalaistetaan rationaalisuus. Jälkikäteen voin arvioida, että prologi korostaa, että elokuva kertoo juutalaisuudesta yleensä. Mutta emme ajatelleet sitä näin älyllisesti, kun käsikirjoitimme”, Ethan sanoo.

Ison ja kalliin Burn After Readingin perään hyvin pienimuotoinen elokuva vanhoilla kotikulmilla mahtoi olla aikamoinen muutos.

Ethan: Elokuvasta toiseen niin monet asiat ovat samanlaisia, ja niin monet täysin erilaisia. Aina pitää herätä kuudelta aamulla, mikä on rasittavaa. Mutta George Clooney tai Michael Stuhlbarg, ei siinä ole eroa elokuvanteon kannalta. Nyt tietysti oli hassu tunne, kun oltiin lapsuudenmaisemissa.

Joel: Mutta isämme asuu siellä yhä, joten ei se ollut dramaattinen paluu paikkaan jossa emme olisi käyneet 35 vuoteen.

Ethan: Maisema on muuttunut sikäli, että aikoinaan se oli ihan preeriaa ja nyt lähiöissä on paljon puita. Niitä piti poistaa jälkituotannossa kuvista digitaalisesti.

Joel: Piti poistaa valtava määrä puita.

Veljekset kiistävät, että elokuvan tekeminen olisi ollut terapeuttinen kokemus. Ja puhkeavat sitten nauruun.

Ethan: Nostalginen kokemus se ehkä oli, joo.

Joel: On melankolista palata sinne, missä eli lapsuuden.

Ethan: Ei nyt niin melankolista, mutta herättäähän se tunteita, joo.

Joel: Ja mehän teimme sielläpäin muutama vuosi sitten Fargon. Ei se tosin kerro tästä yhteisöstä, vaan ihan erilaisista ihmisistä.

Vapauttiko tämän elokuvan tekeminen teidät jostain?

”Tarpeesta tehdä tämä elokuva”, Joel kuittaa.

Äkkiväärä huumori ja parodisuus, väkivalta, omituiset henkilöhahmot. Niistä Coenit tunnetaan.

Auteur-kaksikon ura ehti kuitenkin pitkään näyttää laskusuhdanteiselta. Monille lakipiste oli Fargo, joka oli myös tuorein teos, jonka American Film Institute valitsi 1900-luvun sadan parhaan amerikkalaiselokuvan listalle. Liki surrealistinen Cannes-voittaja Barton Fink on intellektuellien suosikki ja painostavuudessaan Coenien tuotannossa ylittämätön. Veljesten suurin kulttielokuva The Big Lebowski paranee ja syvenee joka katselukerralla.

Näistä kärkielokuvista Lebowski valmistui viimeisenä, vuonna 1998. Sen jälkeen nähtiin hassutteleva Voi veljet, missä lienet ja itsetietoisuudessaan tylsästi sisäänpäinkääntynyt Mies joka ei ollut siellä.

Viitisen vuotta sitten Coenien pisteet olivat heikommat kuin koskaan. He olivat tehneet kaksi laimeaa valtavirtaelokuvaa Hollywood-studioille. George Clooneyn ja Catherine Zeta-Jonesin kaksinpeli Sietämätöntä julmuutta on edelleen veljesten kallein elokuva, keskikokoisen toimintaelokuvan budjetilla. Tom Hanksin vetämä Ladykillers puolestaan oli omituinen hanke – uusintaversio Ealing-komediasta Naisentappajat, joka tuntuu yhä modernilta ja saa remaken näyttämään höhlältä. Näitä tavanomaisia ja sovinnaisia elokuvia seurasi Menetetty maa, joka poikkeuksellisen avoimesta loppuratkaisustaan huolimatta nousi yllätyshitiksi jo ennen Oscar-pottia.

Coenien elokuvien loppuratkaisut erottavat ne amerikkalaisen independent-elokuvankin kentällä.

Ethan: Tässä on avoin loppu. Edellisessä (Burn After Reading) oli selkeä loppu, mutta ei välttämättä katsojia tyydyttävä.

Joel: Ja sitä edellinen (Menetetty maa) loppui ilman, että mikään selvisi.

Ethan: Sitä edellisessä (Ladykillers) oli oikein nätti loppu.

Joel: Eikä Ladykillersistä pitänyt kukaan! Joten mitä siitäkin pitäisi päätellä? Jotkut tarinat ovat kummallisia ja kääntyvät lopussa vasemmalle vastavirtaan. Toiset solmivat itsensä kauniisti umpeen.

Ethan: Ei tämä elokuva olisi voinut loppua sovintoon. Se olisi tuntunut väärältä. Kun taas vaikkapa Sietämätöntä julmuutta – olisi perverssiä, jos se päättyisi muuten kuin onnellisesti. Tarinan sisäinen logiikka päättää, ei kirjoittaja. Me vain seuraamme tarinan logiikkaa.

A Serious Man ei ole välityö, vaan harkittu ja hienostunut kokonaisuus. Silti sitä on vähän vaikea suositella muille kuin Coenien omistautuneimmille ihailijoille. Se kertoo miehestä, joka etsii lohduttavia merkityksiä, muttei löydä. Vastoinkäymiset ja ahdistus ovat elokuvan sisältö. Pikimusta huumori ei huojenna ainakaan Gopnikin oloa, tuskin yleisönkään.

Tyylistä toiseen aina näppärästi luovineet veljekset tekevät seuraavaksi elokuvan, joka vaikuttaa vuoden 1969 John Wayne -westernin uudelleenfilmatisoinnilta. Mutta ei ole sitä, he vakuuttavat.

Se on filmatisointi Charles Portisin romaanista Kova kuin kivi. Mutta ei uusintaversio sen pohjalta tehdystä, samannimisestä elokuvasta. Se elokuva ei ollut kovin hyvä”, Ethan sanoo.

”14-vuotias tyttö kostaa isänsä murhan. Siinä on Matt Damon, Jeff Bridges ja Josh Brolin”, Joel jatkaa.

Palataanko siis Menetetyn maan tunnelmiin?

Joel: Ei… Tai no onhan se tavallaan western ja siinä on Josh Brolin.

Ethan: Ja siinä on väkivaltaa.

Joel: Portisin kirja on omituinen, humoristinen ja väkivaltainen. Hei, siinähän on menestysresepti.

Image 11/2009

Julkaistu: 7.3.2011