Viime tammikuussa sain ystävällisen vinkin: Helsingin Lauttasaaressa oleskeli hiiripöllö.

Kuulaana pakkas­sunnuntaina heräsin aikaisin ja lähdin varhain aamulla etsimään otusta paikallisesta lehtometsästä. Minun ei tarvinnut kauankaan tähyillä, kun havaitsin pallero­maisen olennon korkealla lehdettömän puun oksistossa.

Kasasin kiireesti jalustani ja pystytin sille kamerani, jossa oli 500-millinen teleobjektiivi. Otin kuvia minkä ehdin. Ajattelin, että kun aurinko nousisi, pöllö häipyisi näkymättömiin. Siksi pidin ­kiirettä.

Luontokuvauksessa ei voi laskea sen varaan, että kohde pysyisi kauan kuvattavissa. Tällä kertaa aihetta kiireeseen ei kuitenkaan ollut. Hiiripöllö viihtyi samoilla sijoillaan koko päivän.

Itse asiassa pöllö oleskeli Lauttasaaren metsikössä useita viikkoja ja siitä tuli ­paikallinen nähtävyys. Se viihdytti ­sankkaa joukkoa luontokuvaajia ja ohikulkijoita päivästä toiseen. Tosin välillä sai odotella tunninkin, ennen kuin pöllö teki mitään mielenkiintoista. Enimmän osan päivästä se vain kökötti paikoillaan.

Jos pöllö sattui olemaan esteettömästi näkyvillä ja hyvässä asennossa, valo­kuvaaja saattoi rauhassa sommitella otoksensa. Jos se taas oli risukossa peräpää edellä (kuten yleensä), ei auttanut muuta kuin odotella, että se ottaisi kuvauksellisemman asennon.

Hiiripöllö on hieman varista ­pienempi, pituudeltaan noin 40-senttinen petolintu. Sen siipien kärkiväli on 75–80 senttimetriä.

Ruumiinrakenteeltaan lintu on pöllöksi varsin solakka, ja sen pyrstö on pitkä. Risukossa päiväsaikaan lennellessään ­linnusta tuleekin mieleen varpus- tai kanahaukka. Sen rintakin on täynnä haukkamaisia poikittaisjuovia. Useimmilla muilla pöllöillä rinnan höyhenyksen kuviot ovat pituussuuntaisia. Vain tunturipöllö on poikkeus vaakasuuntaisine kuvioineen.

Hiiripöllö on tunnettu Lapissa murre­nimellä pissihaukka. Outona pidetyllä linnulla oli aikansa luonnosta kirjoittaneiden kulttuurivaikuttajien Lars Levi ­Laestadiuksen (1800–1861) ja Samuli Paulaharjun (1875–1944) teksteissä huono maine. Hiiri­pöllön munatkaan eivät kelvanneet ”kristityn ruuaksi”.

Hiiripöllö lentää melko nopeasti ja suoraviivaisesti kanahaukkamaisin siivenlyönnein. Se myös liitelee hitaasti ja aavemaisesti. Sen pääravintoa ovat myyrät ja muut pikkunisäkkäät. Lisäksi se syö jopa rastaan kokoisia lintuja.

Hiiripöllö on Pohjois- ja Itä-Suomen metsä- ja tunturialueiden harvalukuinen pesimälintu.

Mitä se sitten teki etelä­rannikolla, Lauttasaaren Kasinonrannan vieressä? Se oli vaelluksella, onhan kyseessä ravinnon perässä liikkuva vaellus­lintu.

Jos jyrsijät pesimäalueella loppuvat, pöllöt lähtevät liikkeelle. Tämän jutun kuvat otettiin viime talvena, jolloin ­päästiin seuraamaan suurta hiiri­pöllöjen vaellusta. Edellinen oli ollut neljä vuotta aikaisemmin.

Sitä edellinen koettiin vuonna 2013, eli kahdeksan vuotta aikaisemmin. Melko säännöllistä rytmiä luonnon kulussa on siis tässä asiassa havaittavissa.

Myyrien kannat vaihtelevat jyrkästi vuosittain. Ensin niiden määrä kasvaa, ja ­seuraavana vuonna on yleensä vuorossa romahdus. Hiiripöllö ei ole varsinaisesti muuttolintu, mutta eteläistä Suomea voidaan pitää sen talvehtimisalueena. Hiiripöllöjä liihotteli viime syksynä ja talvena maahamme myyräapajien perässä myös ­Ruotsista ja Norjasta.

Eliöiden luokittelu ei ole aina selvä­rajaista. Joskus pöllöjä on pidetty jopa kehrääjä­lintujen sukulaisina. Molemmathan saalistavat öisin. Pöllöt ja kehrääjälinnut ovat myös elintavoiltaan ja ulko­näöltään jotenkin erikoisia ja sala­peräisiä.

Sekä kehrääjillä että pöllöillä on isot ­silmät, joilla ne näkevät hyvin hämärässäkin. Pöllöjen näkökykyä edistää vielä se, että niiden silmät ovat ihmismäisesti vierekkäin, samalla puolella päätä. Pöllöjen pään muoto ja höyhenpuku edistävät äänten tarkkaa havaitsemista.

Nykyisin pöllöt luokitellaan petolinnuiksi ja lihansyöjiähän ne ovatkin.

Hiiripöllö tähystää saalista ­pystyasennossa. Kun se havaitsee myyrän, se heittäytyy jyrkästi alaviistoon ja ­syöksyy vauhdilla saaliseläimen ­kimppuun.

Tarkan kuuloaistinsa avulla pöllö ­pystyy paikallistamaan myyrän lumi­hangen alta ja iskemään lumen läpi.

Hiiripöllö saalistaa lintuja myös ­lennosta, lyhyellä ja kiivaalla takaa-ajolla. Samoin toimii varpushaukka. Joskus pöllö etsii saalista lentelemällä matalalla ­edestakaisin.

Koska hiiripöllö on normaalisti erämaa-Suomen asukki, Helsingin Lauttasaaren Kasinonrannan ihmisvilinässä ei päästy seuraamaan sen pesimäpuuhia. Kun sydäntalvi oli vaihtunut helmikuun lisääntyvään valoon, lintu oli jo vaihtanut maisemaa.

Missähän tuo mystinen, huomiota herättänyt vierailija mahtaa tällä hetkellä asustaa? Ehkä kohtaan sen tuiman katseen jälleen pohjoisilla hiihtoretkilläni.