
Tänään kuusi Emma-ehdokkuutta napanneen Cheekin suosio on hurjaa myös sosiaalisessa mediassa. Pelkästään Facebookin fanisivuilla Cheekillä on lähes 190 000 fania. Jare Tiihonen kertoi tänään, että hän pyrkii lukemaan sivuille tulevia tuhansia palautteita mahdollisimman paljon.
- On ollut erityisen siistiä, että olen nähnyt fanien joukkojen tiivistyminen sellaiseksi kaveriporukaksi, team-Cheekiksi, rappari kiitteli tänään Emma-ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa.
Jare kertoo, että hänelle tulee myös sosiaalisessa mediassa kaikennäköisiä ehdotuksia ja pyyntöjä. Varsinkin yksi episodi on jäänyt hänelle mieleen.
- 12-vuotiaan tytön äiti oli laittanut viestiä, että tyttö oli odottanut innolla keikalleni pääsyä. Hän oli katsonut kaikki vaatteetkin valmiiksi, mutta keikka oli loppuunmyyty. Jotenkin tuntui hellyyttävältä, että hän oli valinnut vaatteetkin valmiiksi. Vastasin nopeasti äidille, että laitan tytön nimen keikan vieraslistalle.
Jare painottaa, että vaikka hän kuinka haluaisi huomioida kaikkia faneja samoin, se on mahdotonta.
- Vaikka palautetta sataa, olen välillä halunnut tarttua kiinni jostakin ja antaa hyvää takaisin.