Apu

Breivik hyökkää jo toisen kerran kahden viikon sisällä – voittaako elokuvateatteri Netflixin?

Breivik hyökkää jo toisen kerran kahden viikon sisällä – voittaako elokuvateatteri Netflixin?
Arvostelu: Erik Poppen ohjaama teknisen kikkailun kyllästämä U – July 22 on äärimmäiseen realismiin pyrkivä kuvaus Utøyan saaren tapahtumista. Sen ensi-ilta on perjantaina 19. lokakuuta.

2010-luvun tunnetuimmasta terrori-iskusta yhtä aikaa tehdyt kilpailevat filmatisoinnit symboloivat osuvasti elokuvakulttuurin murrosta. Perinteiseen elokuvateatterilevitykseen perjantaina pääsevä Erik Poppen U – July 22 (Utøya 22. juli) keräsi suurta huomiota osakseen filmifestivaaleilla ja muillakin markkinointikentillä, mutta se sai nenilleen nopeuskilpailussa. Juuri ennen elokuvan maailmanlaajuista levitystä suoratoistopalvelu Netflix kiilasi edelle julkaisemalla Paul Greengrassin ohjaaman 22 Julyn.

Poppen U – July 22 joutuu nokittelun myötä kyseenalaiseen tilanteeseen, jossa sitä on mahdotonta analysoida vertaamatta sitä Greengrassin Netflix-elokuvaan. Poppen onni on se, että Netflix-elokuva on sen rinnalla surkea.

U – July 22 on tutkimusaineistoksi kelpaava esimerkki nykyajan taidekentältä muistakin syistä kuin ainoastaan elokuvateattereiden ja suoratoistopalveluiden välisen köydenvedon kautta. Se on jälleen yksi osoitus siitä, että on tullut muotiin kuvata elokuvia tositapahtumista ja -henkilöistä välittömästi tapahtumien jälkeen. Yhteiskunnan sietokyky ei enää edellytä parinkymmenen vuoden odotusaikaa, vaan kaikki julkkikset Mark Zuckerbergistä Anders Behring Breivikiin ahdetaan kankaalle ennen kuin pöly on ehtinyt laskea.

Siinä missä Greengrassin elokuva oli kaksi ja puoli tuntia pitkä yleiskuva useista hahmoista ja erityisesti tapahtumien jälkipyykistä, Poppe zoomaa nimenomaan lähelle ja lyhyeen aikaväliin. Tiivis puolitoistatuntinen on tekniseen kikkaan nojaava ehjä kokonaisuus. Sen kantava voima on Alfred Hitchcockin Köydestä ja Alejandro González Iñárritun Birdmanistä tutuksi tullut tyyli, jossa elokuva naamioidaan yhdeksi ainoaksi kuvaksi alusta loppuun asti. Toisin kuin esimerkiksi Birdmanissä, U – July 22:ssa ratkaisu tuntuu täysin aukottomasti perustellulta ja suorastaan välttämättömältä elokuvan kannalta.

Andrea Berntzen näyttelee elokuvan päähenkilöä Kajaa, joka on tekijöiden mukaan hahmona täysin fiktiivinen.

U – July 22 on ahdistava elokuva, ja tämä on kehu. Useissa lähteissä on väitetty, että kuvaaja Martin Otterbeck ja muu työryhmä ovat oikeasti kuvanneet elokuvan yhtenä ottona. Väite tuntuu todella epäilyttävältä – osittain sen vuoksi, että elokuvassa on paikannettavissa muutamia yksittäisiä kohtia, joihin leikkauksen olisi voinut erittäin helposti piilottaa. Mikäli väite on totta, niin kyseessä on ennenkuulumaton suoritus ottaen huomioon sekä kuvauksen tekniset haasteet että näyttelijöiden työn. On myös mahdollista, että vaikka elokuva olisikin kuvattu väitteiden mukaisesti yhtenäisenä ottona viisi kertaa, leikkaaja Wolfgang Plagge on saksinut kaikkia näitä ottoja myöhemmin yhteen. Oli niin tai näin, kikka toimii joka tapauksessa.

Silti ehdottomasti voimakkain elementti kokonaisuudessa on elokuvan ääni. Murhaajan ase ei päästä teennäisiä teatteritussahduksia, vaan aidon kuuloisesti paukahtelevat laukaukset saavat katsojan säpsähtelemään ja vääntelehtimään. Tehosteita äänittänyt foley-tiimi on saanut vahvaa jälkeä aikaan myös metsän äänten ja askeleiden kanssa.

Greengrassin Netflix-tuotos kertoi tarinaa osittain Breivikin näkökulmasta. Kaikkein hämmentävintä oli, että murhaajasta oli tehty komeampi ja karismaattisempi kuin todellisuudessa, ja elokuva tuntui jopa ymmärtävän hänen päämääriään. Poppe tuo koko massamurhan järjettömyyden esille nostamalla etualalle lapset, jotka joutuvat aikuisten maailmassa sijaiskärsijöiksi. Breivikistä ei tehdä elokuvassa ylipäätään edes hahmoa tai inhimillistä olentoa, vaan tämä on yhtä kasvoton kuin katastrofielokuvien pyörremyrskyt tai scifi-kauhun avaruusolennot. Poppe tuo maanläheisyyttä ja vakavampaa otetta myös sillä, että hänen hahmonsa puhuvat ihan oikeasti norjaa – toisin kuin Greengrassilla, jonka näyttelijät mongersivat yliampuvalla norjalaisaksentilla sävytettyä englantia. Jotenkin luulisi, että vuonna 2018 elokuvissa ei tarvitsisi enää sortua kyseiseen naurettavuuteen.

Intensiivisen U – July 22:n päämäärä on erittäin vaikea, sillä katsoja yritetään pitää henkeäsalpaavassa jännityksessä ja hermostuneisuuden tilassa koko 72 minuuttia kestävän murhakohtauksen ajan. On täysin väistämätöntä, että ote herpaantuu välillä. Poppe muistuttaa varmuuden vuoksi vielä elokuvan lopussa tekstikorteilla, että elokuva perustuu todelliseen tapaukseen, jonka aito kesto oli samat 72 minuuttia. Kysymys siitä, onko tällaisen elokuvan olemassaolo sitten tarpeellista uhrien kunnioittamisen kannalta, kannattaa esittää filosofeille. Suurta valaistusta mistään yhteiskunnallisesta merkityksestä elokuva ei ainakaan tässä ja nyt tulkittuna tarjoa.

★★★★

Julkaistu: 19.10.2018
Kommentoi »