"Mähän en ole koskaan syntynyt mihinkään etuoikeuteen. Lähdin pennittömänä apulaisprofessorina Yhdysvaltoihin vuonna 1980. Mun piti lainata isältäni johonkin autoverolappuun tuhat dollaria. Tää käsitys siitä, että mä olen niinku syntynyt tähän johonkin hirveen etuoikeutettuun maailmaan... Joo, mä olen syntynyt etuoikeutettuun maailmaan, koska mä olen syntynyt akateemisesti koulutettuun maailmaan; mun vanhemmat aina alleviivasi koulutuksen merkitystä ja iskosti minuun alunperin vähän ylisuurenkin kunnioituksen koulutusta kohtaan. Se on etuoikeus. Rahallisesti en ollut lainkaan etuoikeutettu. Jos nyt en ole suorastaan seissyt leipäjonossa, niin ensimmäisessä duunissa vuosipalkkani oli 19 000 dollaria vuonna 1980. Sitten onnistuin saamaan vähän lisäkurssia, jolla onnistuin saamaan 2 000 dollaria siihen päälle. Tänään olen tietysti erinomaisen etuoikeutettu, mutta valtaosa siitä on syntynyt aika kovan työn ja pitkän työrupeaman – ja tietenkin hyvän onnen seurauksena."

Björn Wahlroos päättää pitkän vastauksensa ja naulaa siniset silmänsä kysyjään. Hän korjaa puhvitaiteltua pilkullista taskuliinansa. Wahlroos on vastannut, kun kerran kysyttiin, miten hän kommentoisi Heikki Hurstin Talouselämälle antamaa lausuntoa, jonka mukaan "Wahlroosin olisi hyvä mennä itse muutamaksi kuukaudeksi elämään vähillä rahoilla".

Björn Arne Christer Wahlroos on mies, jolla on Suomessa eniten valtaa pörssiyhtiöiden hallituksissa ja joka on valittu Suomen talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi päättäjäksi. Nordean, Sammon ja UPM-Kymmenen hallitusten puheenjohtaja. Suomen rikkaimpia ihmisiä. Ollut tuomassa johtamiensa yhtiöiden menestyksen kautta yhteiseen kassaan – ja valtiolle – enemmän rahaa kuin moni meistä osaa kuvitellakaan.

Verkkokeskustelijalle hän on oligarkki, ahneuden perikuva, wannabe-aatelinen, Suomen kassan ryöstänyt rosvo, Suomen eniten arkitodellisuudesta vieraantunut ihminen, sananvapauden ritari, totuudenpuhuja, jolle ei löydy sijaa majatalosta, ainoa Suomessa, joka ymmärtää miten syvällä me jo olemme. Hän on päiviräsänen, sossusomali tai jumalasta seuraava, maalitaulu, johon pitää ampua nuolia. Jonka nimeen absoluuttinen paha ja ylivertainen hyvä tiivistyy.

Hän osaa ja tahtoo tökkiä paikkoihin, joissa tavan suomalaista tekee kipeää. Hän palaa kerta toisensa jälkeen köyhyyden syihin, yksilön vastuuseen, yhteiskunnan tuen laiskistuttavaan ja halvaannuttavaan kierteeseen. Siihen, kuinka Suomi on pudonnut puusta paljon korkeammalta kuin Ismo Alanko 1990-luvun lamassa lauloi.

Hän tökkii usein ja paljon, kärjistää kohtuuttomasti, pudistaa päätään ja jatkaa.

Tänä aamuna uuden kirjansa Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (Otava) julkistamistilaisuudessa hän kohtasi vanhat tuttunsa. Oli Hufvudstadsbladetin toimittaja Staffan Bruun, joka haastoi kirjoittajaa tämän tavasta viedä kapitalismia sinnekin, mihin se ei sovi. Oli Esko Seppänen, vasemmistolainen taloustoimittaja, kansanedustaja ja meppi, jonka talousosaaminen on valtavaa. Hän haastoi Nallen tämän omalla kentällä ja ohjasi kuulijoita ymmärtämään, että wahlroosmaisen ajattelutavan sisäistäminen ja toteuttaminen johtaa rikkaiden ennennäkemättömään rikastumiseen ja meidän muiden ennennäkemättömään syrjäytymiseen. Salissa he salaa nauttivat siitä, kun väittely oli päällä ja sanat iskivät kipinää.

Nallessa olisi ainesta näyttelijäksi ja koko kansan talk show’n vetäjäksi, joka viihdyttää, nauraa muille ja itselleen. Hän hiljentyy, kun mennään yksilöön, läheisiinsä, tavalliseen ihmiseen, joka ansaitsisi parempaa kuin tämä mitä me kutsumme pohjoismaisen hyvinvoinnin malliksi. "Köyhät pyrkivät muuttamaan hyvinvointivaltioiden lihapatojen äärelle", hän profetoi kirjassaan Markkinat ja demokratia – Loppu enemmistön tyrannialle (Otava 2012) kuin paraskin persu.

Hän on ylimielinen, kärsii nöyryyden, nöyristelyn ja empatian puutteesta, tavoittelee amerikkalaista spirittiä, jota me tapaamme kutsua heikompien hylkäämiseksi. Hän rahastaa eikä häpeä ottaa isoa siivuaan kakusta.

Hän leikkaisi kehitysavusta, toisen tutkinnon ilmaisuudesta, yksityistäisi maailman luonnonvaroja ja säätiöisi maailman kalavarat. Hän tahtoo, että otamme mallia maista, jotka ensin kasvattavat taloutensa ja vasta sitten kiinnittävät huomionsa demokratiaan.

Hän on läpirationaalisessa ajatusrakennelmassaan asuva yllättävä tunne. Kun hän esittelee uudessa kirjassaan ajatusta, jonka mukaan puhtaan liberalismin hengessä lisääntymisoikeuksia voisi ostaa, nettikansa ja media villiintyvät: Wahlroos soisi lapsenteon vain rikkaille! Jatkolauseessa käy ilmi, että hän ei tällaista järjestelyä itse kannata. Hänen mielestään jotkut asiat tulee jättää markkinamekanismien ulkopuolelle, kaikkivaltiaan huomaan. Kyllä, kaikkivaltiaan.

Hän on markkinataloususkossa. Hänelle kapitalismi ja finanssimarkkinat ovat kaiken hyvän lähde, ainoa mahdollisuus ja ihmiskunnan köyhimpien nostaja.

Hän vaatii maataloustuen lakkauttamista maailmasta, mutta nosti itse viljelijätukea 252 000 euroa viime vuodelta (hän lohduttaa, että nyt oli maataloustuen viimeinen vuosi, sillä Joensuun kartano on siirretty pojan Thomas Wahlroosin nimiin).

Mikä meissä saa pedon irti, kun Nalle saapuu taas Suomeen, kirjoittaa kirjan tai antaa haastattelun?

Vuosi sitten Björn Wahlroos muutti kirjansa Ruotsiin ja jätti Suomen. Hän asuu Ranskassa ja lentää jatkuvasti maailmalla työtehtävissä.

Mikä pitää käsittämättömän omaisuuden keränneen, siniverisen ystäväpiirin (kuten Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa) keränneen, 62-vuotiaan taloustieteen tohtorin liikkeellä?

– Tietenkin se, mikä pitää minut käynnissä on... siinä ei ole enää mitään kunnianhimon komponenttia... vaan tietty vastuu niistä yhtiöistä ja siitä varallisuudesta, joka mulla on. Sitähän täytyy hoitaa kunnolla. Mutta yksi keskeinen elementti on se, että tää on itse asiassa hauskaa. Koska mä saan tehdä niin monta eri alaa ja asiaa, välillä kirjoittaa kirjojakin.

Mikä on se polte, joka saa lähtemään aamulla ja hamuamaan uutta?

– No enhän mä aina lähde, kyllä mä Ranskan-kodissamme lähden aamulla gymiin ja vietän siellä ainakin tunnin, katselen filmiä ja juoksen crosstrainerilla ja vedän soutukoneella. Tietenkin elän tässäkin suhteessa niinku hyvää ja etuoikeutettua elämää, että mä saan rakentaa mun elämäni vaihtelun varaan.

– Toisin sanoen... Tuo kirjahan on syntynyt tavallaan siitä, että mä istun lentokoneessa ihan koko ajan, niin paljon, että se ei todellakaan enää lisää mun hyvinvointia. Päinvastoin mulla on krooninen köhä, kun istun näissä ilmastoiduissa koneissa.

Otavan kirjankustantamon kirjaston sivuhuoneessa istuu mies, joka puhuu arvoista, joista Suomi ei ole tottunut puhumaan.

Mitä sinulle tarkoittaa sana moraali?

– Moraalihan on jokaisen ihmisen oma sääntökokoelma... se on ne säännöt, jotka määrää mikä on oikein ja mikä on väärin.

Rikkaus?

– Rikkaus on... se on mahdollisuus. Rahahan konvertoituu miksi tahansa muuksi. Lähes miksi tahansa muuksi. Ja rikkaus tarkoittaa sitä, että sinulla on paljon valintamahdollisuuksia.

Onko köyhyys myös mahdollisuus?

– Jos hoitaa rikkautta tosi huonosti, niin köyhyys on mahdollisuus. Uskomatonta kyllä, on mulla jokunen ystävä, jolle on näin käynyt.

Oikeudenmukaisuus?

– Sekin vaihtelee, määritelmä siitä vaihtelee. Eri ihmisillä on hiukan eri käsityksiä siitä, mutta niissä on paljon yhteneväisiä piirteitä. Olisi hirveän helppoa viitata (moraalifilosofi) John Rawlsiin ja sanoa, että oikeudenmukaisuutta on se, että hyväksyy epätasa-arvoa ja epätasaista tulonjakoa, mutta vain niissä yhteyksissä, kun se parantaa kaikkein huonoimmassa asemassa olevien asemaa. Mä en ole ihan varma, että se on vain näin, koska oikeudenmukaisuuteen liittyy myös se, että ihmiset saa oikealla tavalla toteuttaa itseään...vapaus toteuttaa itseään... koska sillä lailla parannetaan yhteiskuntaa. Olkoon ne ihmiset luovia tieteessä, taiteessa, missä vaan. Se on vähän monimutkaisempaa kuin Rawlsilla, mutta hänellä on tietty peruspointsi.

Vapaus?

– Se liittyy tähän valintamahdollisuuksien avartamiseen, jopa maksimoimiseen. Silloin tietty helppo seuraava kysymys on, että silloin vain todella varakkaat ihmiset voivat olla vapaita. Yksi tärkeä vapauden elementti on kantaa vastuuta, kuten ympäristöstään. Myös tavalla, joka ei aina ole yksinomaisesti markkinaperusteista. Se on asia, joka on ehkä vaikea ymmärtää, mutta se syntyy jostain niinkun syvältä itsestään. Se on asia, jota mä en yleensä halua saarnata muille.

– On riittävän paljon ihmisiä, jotka ehkä ylikorostaakin tällaista. Mutta vapauteen kuuluu vastuu: itsestään, ympäristöstään, jälkikasvustaan ja jonkinasteisesti vastuu niinku kanssaihmisistä. Mutta niin ihmeelliseltä kuin se voi kuulostaa, niin yksi sen vastuun keskeinen osa on se, että yrittää rakentaa yhteiskuntaa, jossa pitkällä aikavälillä kaikilla olisi parempi.

Haastatteluaikamme on päättymässä. Kävimme läpi Suomen ja Ruotsin erityislaatuista suhdetta, joka on kestänyt jo vuosisatojen ajan. Ruotsi on Wahlroosin mukaan toiveikas, uskoo tulevaisuuteen, ja Suomi on maa, jolla oli vuosituhannen vaihteessa valttikortit, mutta siinä missä Ruotsi (ja sen demarihallitus) osasi pelata korttinsa oikein, Suomi uskoi, että olimme siirtyneet nerouden uudelle tasolle, etteivät maailman talouslait koskisi meitä ja kääntyi katastrofien tielle, jonka satoa nyt korjataan.

Hän kertoi myös, että ei näe mitään eroa siinä, istuuko vaalien jälkeen hallituksessa porvarihallitusta tai punamultaa, kyse on hallituksen henkilöistä, jotka joko ymmärtävät Suomen taloudellisen tilan tai eivät ymmärrä. Hän viittaa kirjassaan J. K. Paasikiveen, jonka lausuma kuuluu: "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen." Wahlroosille se tarkoittaa muun muassa, että leikkauslistoissa ei nyt puhuttaisi kahdesta tai kolmesta miljardista, vaan pikemminkin kymmenestä, joka "kirpaisee kovaa hetken, mutta on ainoa keino, jolla maa saadaan nousuun".

– Suomen mahdollisuudet? Mä sanon, että toivoa ei saa koskaan heittää, mutta kyllä tää haaste on siis valtava: 1. On välttämättä alennettava verotusta, erityisesti työn verotusta. 2. On välttämättä saatava lainanotto loppumaan, turhia julkisia menoja on kovalla kädellä leikattava. 3. Meidän täytyy saada työmarkkinat toimimaan sellaisella tavalla, että ne kannustavat työntekoon toisaalta ja sallivat mahdollisuuden työntekoon myös sellaisille, jotka ei halua tehdä työtä täyttä päivää tai sellaisille, jotka ei ole kouliintuneita korkeapalkkaisempiin duuneihin. Varsinkin meidän täytyy ymmärtää, että tavalliset ihmiset voi antaa toisilleen työtä. *

Teksti Samuli Isola

Kuva Meeri Utti

Haastattelu on julkaistu Apu-lehden numerossa 12/2015.