Pölyisen kylätien päähän on pakkautunut juhlapukuihin sonnustautunut ihmisjoukko. Tamburiinit ja helistimet soivat, nepalinkielinen laulu raikaa ja värikkäissä asuissa olevat naiset tanssivat.
Kylänraitti ja sen varrella olevat talot ovat huomattavan siistejä verrattuna Nepalin maanteiden varsien tunkioihin ja surkeisiin, romahtamaisillaan oleviin asumuksiin.
Yli kaksisataa Madhyanagar-kylän asukasta on vastassa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohwederiä, suojelujohtaja Jari Luukkosta ja WWF Nepalin työntekijöitä. Kylä saa nyt virallisen biokaasukylän statuksen, ja se on monin tavoin merkittävä asia. Suomen ja Nepalin WWF:n edustajat ovat paikalla siksi, että ne ovat rahoittaneet biokaasuhankkeen.
Tervetuloseremonioissa kaukaa saapuneet vieraat saavat kaulaansa kauniisti punottuja kukkaseppeleitä, ja heidän otsaansa piirretään punaisella värijauheella bindi, jolla on monta merkitystä.
Bindi voisi juuri täällä merkitä kolmannen, henkisen silmän avautumista; luonnon ja ihmisen elintärkeän yhteyden ymmärtämistä.
Liisa Rohweder ja mukana oleva Avun toimittaja puetaan paikalliseen sariin ja koristellaan helisevillä rannerenkailla ja helminauhoilla. Heitä kuvataan kännykkäkameroilla ja kuljetetaan kuin riemusaatossa paahtavan auringon alta katoksen suojaan.
On pitkien puheiden ja näyttävien tanssiesitysten vuoro.
Ei ihme, että biokaasun saaminen kylään nostaa riemun sananmukaisesti joka talon kattoon. Kylässä on 147 taloa, ja nyt jokaisessa on käytössä biokaasu.
– Madhyanagarin ympärillä on neljäkymmentä hehtaaria kylämetsää, ja metsä on alkanut elpyä projektin aikana. Koska sieltä ei enää hakata puuta, villieläimet ovat palanneet, sanoo Nepalin WWF:n kenttäjohtaja Shiv Raj Bhatta.
Pääsihteeri Liisa Rohweder kiittää kyläläisiä vastauspuheessaan ja kehuu heitä esimerkillisiksi voittajiksi.
– Ihmisten ja luonnon hyvinvointi on sidoksissa toisiinsa, ja vain siten me voimme jatkaa elämäämme tällä planeetalla. Jos luonto ei voi hyvin, eivät ihmisetkään voi. Iloitsen myös siitä, että näen kylässänne paljon aktiivisia naisia.
Nepalin maaseudulla kotitaloudet käyttävät perinteisesti puuta ruoanvalmistuksessa. Biokaasu-uunien avulla puun tarve ja sen myötä paine metsien käyttöön vähenee. Naisten ja lasten aikaa säästyy, kun heidän ei tarvitse hakea polttopuuta metsästä.
Naisten ja tyttöjen ei myöskään tarvitse enää käydä tarpeillaan metsässä, koska biokaasuyksikön yhteyteen rakennetaan aina käymälä. Se vähentää raiskauksia ja myös naisten joutumista villieläinten hyökkäysten kohteeksi.
– Yksi biokaasuyksikkö yhden perheen käytössä säästää 5 000 kiloa polttopuuta vuodessa, kylän väki kertoo.
Biokaasulla on myös terveyttä ja erityisesti hengitystiesairauksia vähentävä vaikutus. Ruoan valmistaminen kaasulla on puhdasta verrattuna ahtaissa taloissa käryttäviin puuliesiin, saatikka avotuleen.
– Myös Madhyanagarin yleinen hygienia on parantunut, kun karjanlanta ja ihmisten ulosteet kerätään talteen, kertoo kuvankaunis Pramila Chaudhary.
Katmandussa liiketaloutta opiskeleva Pramila näkee tulevaisuutensa kotikylässä, ei meluisassa pääkaupungissa. Hän haluaa edistää Madhyanagarin elinvoimaisuutta.
Esittelykierroksella nähdään, miten omavaraisesti tuotettu biokaasu syntyy. Siihen tarvitaan ihmisten ulosteiden lisäksi yksi lehmä joka taloudessa.
– Lanta kerätään tällaisiin saostuskaivoihin, joista kaasu johdetaan biokaasutekniikalla suoraan keittiöihin, Pramila kertoo.
Siistissä, pienessä keittiössä on kaasuliesi, jossa on kaksi poltinta. Keittiön ylpeä emäntä Punsi näyttää, miten sininen liekki syttyy, ja kertoo, miten helppoa ruoanlaitto nykyään on verrattuna aikaan, jolloin se valmistettiin avotulella.
Yhden biokaasuyksikön hinta on 500 euroa.
– Ulkoministeriö maksaa 85 prosenttia hankkeen kustannuksista, koska WWF Suomi on Suomen ulkoministeriön kumppanuusjärjestö, Liisa Rohweder kertoo.
Juhlapuheiden ja esittelykierroksen jälkeen on vuorossa kylän naisten valmistama runsas lounas. Pramilan äiti Lanmi Chaudhary avustajineen on ryhtynyt valmistamaan sitä aamuyöstä.
Kunniavieraat istuvat ympyrässä pienen huoneen lattialla, joka täyttyy sikäläisistä herkuista. Ne tarjotaan ympäristöä säästäviltä, palmunlehvistä tehdyiltä astioilta.
Alkuun hörppy paikallista viskiä, sitten sormin valkosipulilta maistuvia pieniä kotiloita, riisistä eri muotoon pyöriteltyjä kakkuja, kalanpäitä, friteerattuja kananpaloja. Ja vaikka mitä niiden jälkeen!
Madhyanagar on esimerkki siitä, ettei kehitysyhteistyö ainakaan täällä ole turhaa eikä rahoja ole käytetty vääriin tarkoituksiin.
Teksti: Liisa Talvitie,
Kuvat: Min Ratna Bajracharya / WWF
