Viisikymppinen Muurainen on kiistatta menestynyt. Parikymppisenä hän rupesi järjestämään konemusiikkitapahtumia. 24-vuotiaana hän perusti Management Eventsin, joka tänään työllistää 250 ihmistä ja toimii kahdeksassa Euroopan sekä kahdessa Aasian maassa.

Muuraista pidetään nopeana, rohkeana ja luovana. Häntä on kutsuttu ”Suomen Richard Bransoniksi”, mikä saa hänet hymyilemään. Ei sentään, hänen menestyksensä on pientä verrattuna Virgin-konsernin perustajaan, miljardööriin ja seikkailijaan, jota hän itsekin ihailee.

Muurainen puhuu mieluummin siitä, että hän on valtavan utelias ja esteettisesti herkkä. Kumpaakin tarvittiin, että hänestä tuli Billnäsin ruukin uusi isäntä.

Pohjan kunnasta oltiin yhteydessä Muuraiseen vuonna 2007. Oli pohdittu, että Billnäsin ruukin vanhat teollisuushallit sopisivat tapahtumakäyttöön, ja Muuraisen firmahan järjesti niitä. Hän tuli ruukkiin ensi kertaa marraskuisena iltapäivänä. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Paikat näyttivät likaisilta, ja rakennukset olivat huonossa kunnossa.

– Pölyn, lian ja rosoisuuden läpi pystyin näkemään, että tämä on kaunis paikka. Aluetta ei ollut rakastettu. Se oli jäänyt unholaan.

Muurainen pyysi muutaman kuukauden harkinta-aikaa ja tuli takaisin keväällä 2008. Hän osti tilat, jotka olivat myymättä: yksitoista vanhaa rakennusta ja viisi hehtaaria maata 1,2 miljoonalla eurolla.

Uuden omistajan vauhti oli liikaa ELY-keskukselle, kyläyhdistykselle ja naapureille, jotka laittoivat kapuloita rattaisiin kaavoitusprosessissa. Vuonna 2014 Muuraiselle riitti. Hän sulki ruukin, kertoi kyllästyneensä ahtaaseen suomalaiseen ilmapiiriin ja muutti Singaporeen. Ruukista hän ei kuitenkaan luopunut.

– Kun ystävät ihmettelivät, miksi käytin niin paljon energiaa niin negatiiviseen asiaan, huomasin ajattelevani ensim­mäisenä, että jos minä luovutan, ei olisi ketään, joka pitäisi ruukista huolta.

Muurainen ajatteli, että hän voisi odottaa tarvittaessa vaikka 10–20 vuotta. Se osoittautui viisaaksi, hän ei ollut painostamassa. Solmujen selvittämiseen ei tarvittu kymmentä vuotta, vaan kolme. Vuonna 2017 hän avasi ruukin uudelleen.

Siihen mennessä Billnäs ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY olivat opettaneetkin hänelle jotain.

– Olin ollut liian yksioikoinen ja epäempaattinen. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että muutokset tarvitsevat enemmän aikaa ja empatiaa. Olen oppinut toisella tavalla asettumaan niidenkin ihmisten asemaan, jotka vastustivat suunnitelmiani. Business to business -liiketoiminta, jossa olin työskennellyt, oli käytännöllistä ja rationaalista. Ruukkiin liittyi paljon muutakin: historiaa, tunteita ja pelkoja.

Hän arvelee, että ikä ja elämänkokemuskin ovat pehmentäneet häntä. Billnäsin ruukki on saanut Muuraisen ajattelemaan rahaa uudella tavalla.

– Yrittäjänä minua ei ole motivoinut raha, vaan tunne, että asiat menevät hyvään suuntaan. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Asioiden ratkominen, innovointi ja sopiva määrä haasteita antavat energiaa. Nyt tarvitsen rahaa, että saan ruukin kuntoon.

Toukokuussa Billnäsissä kukkii kolmesataa rusokirsikkapuuta. Ne on istutettu kahdesta kuuteen metriä korkeina, joten näyttävää hanamia ei ole tarvinnut odottaa vuosia.

Kirsikkapuussa yhdistyy kaksi Muuraisen sydämenasiaa: japanilainen estetiikka, joka on hänen mielestään hienointa maailmassa, ja puutarhanhoito.

– Ylivoimaisesti paras työpäiväni täällä on sellainen, että saan kävellä maisema-arkkitehdin kanssa ja suunnitella, miltä maisema näyttää 20 vuoden päästä.

Salaisessa paikassa Etelä-Suomessa hänellä on oma metsäpuutarha, arboretum. Perennojen nyplääminen on liian pientä, joten hän on erikoistunut puuvartisiin kasveihin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

– Osaan istuttaa ja kaataa puita sekä suunnitella alueita. Menen metsäpuutarhaani kävelemään ja makaan kalliolla. Kesäkuussa katson alppiruusujen kukintaa ja kuuntelen lintujen laulua. Syksyllä voin havainnoida lehtien tippumista.

Olli Muurainen asuu yhdeksän kuukautta vuodesta Singaporessa. Se on tehokas, energinen ja siisti suurkaupunki, jossa ei tunneta lomakausia. Kolme kuukautta hän viettää Suomessa, ja hänellä on vapaa-ajan koti Raaseporissa. Billnäsissä hän asuu hotellihuoneessa.

– Elämäni mahtuu lentokoneen matkustamolaukkuun. Siihen sopii kaikki, mitä tarvitsen.

Muurainen ei puhu yksityiselämästään ja varjelee yksityisyyttään vuosi vuodelta enemmän. Sen verran on julkista, että hän on sinkku, syntyi Kuopiossa ja hänen vanhempansa muuttivat Helsinkiin, kun poika oli kaksivuotias.

– Savolaiset pitävät itseään piällysmiehinä. Minä olen ollut parempi johtamaan ideoita ja innovaatioita kuin ihmisiä. Savolaiset ovat lupsakoita, kun sille päälle sattuvat, ja olen minäkin ollut kova tuottamaan puhetta.

Estetiikasta Muurainen puhuu mielellään, sillä se on hänelle tärkeää. Koulussa hän ei osannut mielestään piirtää, mutta huomasi olevansa visuaalisesti herkkä, kun hän alkoi sisustaa kotejaan. Hänelle sanottiin, että hän oli osannut valita hienosti kalusteet, värit, pinnat ja valot. Kun Muurainen 1990-luvulla alkoi ansaita rahaa, hän ryhtyi keräämään nuorten suomalaisten taitei­lijoiden töitä.

Kokoelmassa on yli kaksisataa teosta, muun muassa laaja Jani Leinosen varhaisten töiden kokoelma.

Ostettuaan Billnäsin Muurainen ryhtyi keräämään myös suomalaisen taiteen kultakautta, koska ruukin rakennukset ovat samalta ajalta, 1880-luvulta 1910- luvulle. Kultakauden taiteilijoista mieluisin on Akseli Gallén-Kallela.

Olli Muurainen järjesti toukokuussa Billnäsin ruukissa oman taidenäyttelyn. Sen suojelijana toimi entinen ministeri Elisabeth Rehn, ja tuotto meni lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen: kolmannes Naisten Pankille, kolmannes Ukrainaan Kirkon ulkomaanavun kautta ja kolmannes Raaseporin teollista kulttuuriperintöä tukevalle yhdistykselle.

Muuraisen näyttely ei ollut aivan tavallinen harrastajataiteilijan ensiesiintyminen. Hän oli suunnitellut pitkään maalaavansa suuria akryylitöitä. Ensimmäiset työnsä hän teki Singaporen-kotinsa seinälle. Hän myös hankki opetusta ammattitaiteilijalta. Viime syksynä hän päätti, että oli aika tehdä jotain, jonka tuotto kerättäisiin juuri Naisten Pankille, jonka ohjausryhmään hän on kuulunut. Syntyi idea taidenäyttelystä.

Etukäteen jännitti kovasti, millaisen vastaanoton maalaukset saisivat.

– Mutta kaikki palaute on hyvästä, koska se kertoo, että työt ovat herättäneet tunteita.

Oma taidenäyttely oli samalla pieni laboratorio asian syntymisestä – ja kuolemisesta, jos ensimmäinen näyttely jää myös viimeiseksi.

– Olen aina pitänyt tunteesta, että heittäydyn johonkin uuteen ja teen virheitä. Saan siitä energiaa.

Näyttely sujui mainiosti. Myyntituotoilla saatiin kerätyksi 36 500 euroa hyväntekeväisyyteen.