Bill Murray kulkee omia polkujaan. Hänen uuden elokuvansa, The Grand Budapest Hotelin, haastattelupäivää järjestävän pr-firman työntekijöiden harmiksi Murray katoaa berliiniläishotellista tuntikausiksi. Useita haastatteluja jää väliin.

Kun hän palaa, hän on kohtelias mutta ei selitä eikä pyydä anteeksi. Bill Murray ei ole vastuussa kenellekään.

Kaikilla elokuvantekijöillä on agentit, jotka valikoivat hankkeet, järjestelevät yhteistöitä sopivimpien välillä ja hoitavat sopimusasiat – sekä nappaavat provision. Murray on säännön vahvistava poikkeus: hän jätti agentuurit vuosia sitten.

Huippunäyttelijänkään ei tarvitse välttämättä olla muuntautuja. Joskus riittää, että tuo elokuvaan itsensä. Bill Murrayn anti elokuvaan on olla jalostuneen sarkastinen Bill Murray.

Murray lokeroidaan usein koomikoksi, mutta hänen uransa on ollut matka kohti vakavampaa. Jurtteja, Natsoja ja Ghostbusterseja seurasivat ensi-ilta-aikanaan aliarvostettu Päiväni murmelina sekä Wes Andersonin Rushmore. Murrayn valkokangaspersoonasta tuli viisas mutta etäinen herrasmies.

Avainrooli on ikääntyvän näyttelijän osa Sofia Coppolan elokuvassa Lost in Translation. Siinä kiteytyy Bill Murrayn uusi imago miehenä, joka tietää kaikesta vähän enemmän kuin muut ja on siksi taipuvainen lakoniseen surumielisyyteen. Itseironian tasosta kertoo, että Murray esitti Zombielandissa jo kirjaimellisesti itseään, kartanoonsa zombeilta pakoon sulkeutunutta rikasta, yksinäistä ja jälleen melankolista elokuvatähteä.

Vapaa-ajallaan Murray, 63, harrastaa golfia ja juhlimista. Ensimmäisen kysymyksen esittää luonnollisesti Murray itse:

”Mitäs piditte The Grand Budapest Hotelista?”

Se on Wes Andersonin paras.

Olen samaa mieltä. Wes on aina tehnyt omaperäisiä elokuvia, mutta hänen näkemyksensä kirkastuu koko ajan.

Olet näytellyt kahdeksassa Andersonin elokuvassa. Lähdetkö kaikkeen, mitä hän tarjoaa?

Nautin kokemuksista. Hän on ystäväni, ei vain työtoveri. Tätä kuvattiin Görlitzissä, Puolan ja Saksan rajalla. Vanha kaupunki on välillä ollut Puolaa ja välillä Saksaa. Se ei tuhoutunut sodassa, joten kaikki kaunis on jäljellä, esimerkiksi 500 vuotta vanha kirkonkello. Saimme Görlitzissä käyttöömme koko hotellin. Meikkipiste oli aulassa. Menin sinne aamiaisravintolasta töppöset jalassa. Willem Dafoe kutsui hotellia näyttelijöiden vanhainkodiksi. Miellyttävin baari oli torin toisella puolella. Koko kuvausten ajan joku oli aina vapaalla, juomassa baarissa. Hiljalleen siinä oppii, mistä saa bratwurstin vaikka keskellä yötä. Ei limusiineja, ei agentteja, vaan Wesin pieni yhteisö.

Andersonin käsikirjoitukset ovat hyvin yksityiskohtaisia. Jääkö näyttelijä kaipaamaan tilaa improvisaatiolle?

Jos käsikirjoitus on tarpeeksi hyvä, ei improvisaatiota tarvita. Ei Shakespearenkaan teksteihin lisätä omia. Hei, mulla olis tähän pari omaa juttuu! Ollako vai eikö olla, mulla olis siitä muutama ajatus! Haluutsä niinku olla? Improvisaatio on korjaamista, jos jotain puuttuu. Se on hyödyllinen taito, mutta on parasta, jos visio on valmis ja niin selkeä, että vain menen ja teen tismalleen mitä pyydetään. Tämä vertaus on hassu, koska sota on kauheaa, mutta se on kuin rintamalle lähtö: haluat tyypin, joka osaa ampua, et sitä, jolla on hyvä show.

Sait uuden ihailijakunnan kymmenisen vuotta sitten Lost in Translationin aikaan. Tuntuuko itsestäsi, että sivu kääntyi silloin?

Ymmärrän, että se näytti suunnanvaihdokselta, muttei se ollut tietoista. Halusin tosin tehdä jotain Lost in Translationin kaltaista, ja se tapahtui. Mutta syy oli tämä uusi ohjaajasukupolvi. Sofia, Wes ja Jim [Jarmusch, joka ohjasi Broken Flowersin], vaikka hän on vanhempi. He halusivat minut, ja minulla oli annettavaa heille.

Onko itse työ muuttunut?

Käsikirjoitukset eivät olleet 1980- ja 1990-luvuilla yhtä hyviä kuin nyt. Kun minulla oli vielä agentti, sain häneltä surkeita käsikirjoituksia. Agentti tuputtaa agentuurin muiden asiakkaiden hankkeita. Nyt saan vain parhaat käsikirjoitukset.

Miksi luovuit agentista?

En tarvitse agenttia. Hoksasin, että ei agentti minulle töitä hanki. Tekemäni työt hankkivat minulle lisää töitä.

Miten Bill Murrayn saa kiinni? Moni varmasti haluaisi pyytää sinua elokuvaan, muttei saa yhteyttä.

Mutta sehän on hyvä. On paljon elokuvantekijöitä, joiden en haluakaan saavan minuun yhteyttä. Kyllä minuun yhteyden saa, jos yrittää. Jos et saa minua kiinni, en halua lukea käsikirjoitustasi.

Tuntuuko että askel vakavampiin elokuviin olisi pitänyt ottaa aiemmin?

Olin aina vakava näyttelijä. Olin hyvin vakava, vaikka tein komedioita, ja se tarkoittaa, että suhtauduin erittäin vakavasti siihen, että kuvauksissa piti olla mahdollisimman rentoa ja ottaa iisisti. Se voi kuulostaa hassulta, mutta niin se on. Parasta jälkeä syntyy, jos nauttii työstä. 

Kestätkö olla pidempiä kausia ilman elokuvatyötä?

Lähtökohtaisesti me kaikki ihmiset olemme epävarmoja, mutta en tee mitään, mitä en halua tehdä. Siksi olen pärjännyt. Jos tekee ainoastaan elokuvat, jotka haluaa tehdä, ei päädy vaikeuksiin. En tee elokuvia rahasta tai koska joku käskee. Jotkut näyttelijät tekevät kolme, neljä huonoa elokuvaa putkeen. Se on kauhea tilanne.

Miten rentoudut vapaa-ajalla?

Olen parhaimmillani, kun työskentelen. Arjessa on taipuvainen ajattelemaan, ettei juuri tämä hetki ole tärkeä. Kävelen kadulla, enkä tule ajatelleeksi, että olen siinä. Kun tehdään elokuvaa, olen tietoinen, että minua kuvataan. Kuvasta näkee, olenko läsnä vai enkö ole. Jos en ollut läsnä, elokuva ei toimi. Kuvattaessa yritän kaikkeni ollakseni mahdollisimman hereillä ja elossa. Yritän tietysti olla tietoinen olemassaolostani myös muulloin. Kukaan ei ehkä kuvaa, mutta haluan muistaa olevani silti osa isoa kuvaa. Aika-avaruusjatkumoa. Elämä voi olla vaikeaa tai mahtava seikkailu. Kun on tietoinen, että se on sekä vaikeaa että mahtava seikkailu, siitä saa eniten irti.

Oletko taipuvainen nostalgiaan?

Jos näen tv-kanavia vaihtaessani vaikkapa Natsoja, muistan John Candyn. Hän oli mahtava persoona. Aloitimme samaan aikaan Second City -teatterissa. Nyt hän on poissa. Kaipaan häntä. John Belushi oli parhaita ystäviämme. Hän on ollut kuollut yhtä pitkään kuin hän oli elossa. Se tuntuu ihan paskalta. John olisi halunnut olla täällä. Silloin muistan, että tässä me olemme. Tässä ja nyt. Tämä on ainoa yrityksemme. ■

209 | Huhtikuu 2014