Juttu on julkaistu Image-lehden numerossa 9 / 2018.
Millaiseen muottiin pitää mahtua, jotta pääsee osaksi Helsingin klubikulttuuria?
On paljon kirjoittamattomia sääntöjä siitä, miltä pitää näyttää, miten käyttäytyä ja millaista musiikkia soittaa, jos haluaa olla dj tai järjestää bileitä. Pitää fiilistellä juuri oikeanlaista teknoa, tuntea oikeat ihmiset ja pukeutua oikeanlaisiin mustiin vaatteisiin kuuluakseen joukkoon ja saadakseen tunnustusta. Se on myös tietynlaista elitismiä, että onko varaa ostaa vinyylejä ja DJ-laitteistoa tai tuottaa musiikkia hienossa studiossa. Kollektiivimme haluaa kitkeä puritanismia ja kuulla kaikenlaista musiikkia.
Käytätte termiä genre-fluid.
Tällä hetkellä tuntuu, että tekno ja house soivat kaikkialla ja muita genrejä kuullakseen pitää penkoa niche-tapahtumia ja pieniä erikoisiltoja. Vasta viime vuosina on syntynyt räppiklubeja, eikä siitä ole kauan, kun r&b:tä väheksyttiin tyttömäisenä genrenä. Klubeilla voisi soida niin paljon muutakin, ja jengi voisi löytää jotain itselleen relevanttia. Olemme saaneet kiitosta siitä, että bileemme tuovat yhteen monen eri tyylin harrastajia, jotka tavallisesti juhlivat omilla klubeillaan.
Miksiköhän naiset ovat DJ-skenessä niin pieni vähemmistö?
Sanomme sitä hyvä veli -kerhoksi: DJ-miehet kutsuvat treenaamaan ja keikoille miespuolisia kavereitaan, jotka taas antavat tilaisuuksia seuraaville miehille. Naiset on perinteisesti jätetty kerhon ulkopuolelle. Naisten täytyy olla helvetin hyviä päästäkseen soittamaan, ja silti saatetaan kuitata, että olet vain illan kiintiönainen. Esikuvien puute on myös ongelma. Moni meistä ei aiemmin voinut vakavasta musiikkiharrastuksestaan huolimatta kuvitella itseään DJ:ksi, koska ei ollut nähnyt DJ-kopissa kaltaisiaan.
Vaatimus monimuotoisuudesta ei kuitenkaan liity pelkästään sukupuoleen?
Ei todellakaan, tarvitaan laajemminkin kulttuurin kyseenalaistamista. Ketkä puuttuvat skenestä ja mitä sille voisi tehdä? Miksi kukaan meistä ei ole esimerkiksi nähnyt pyörätuolilla liikkuvaa DJ:tä? Tahdomme, että klubikulttuurissa on edustettuna sama ihmisten kirjo kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Myös se, että tapahtumiimme on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu, liittyy tavoittelemaamme inklusiivisuuteen. Monille 15 euroa plus narikka on liikaa.
Bileissänne monet DJ:t soittavat ensimmäistä kertaa elämässään.
Aloittelijoiden tukeminen liittyy vastaanottavamman klubikulttuurin luomiseen. Moni kollektiivimme jäsen on kokenut toivottomuutta, kun bilemainoksissa toistuvat samat nimet ja on kuumottavaa marssia klubille pyytämään keikkaa. Kaikilla ei ole verkostoja, joten tarjoamme matalan kynnyksen tilaisuuden soittaa tai vaikka toimia VJ:nä.
DJ-kulttuurissa on korostettu taitojen kartuttamista, etenemistä pienistä keikoista suurempiin. Eikö aloittelijan pitäisi itse ansaita paikkansa DJ-kopissa?
Ei mahdollisuuden antaminen ole keneltäkään pois, se vain lisää aloittelijan motivaatiota kehittyä. On älytön ajatus, että hyvien DJ:iden ja keikkojen määrä olisi rajattu tai että tulokkaan pitäisi taistella tiensä skeneen ja pudottaa kilpailijoita tieltään. Valittaminen siitä, että ”toi sai keikan vaikka mä oon soittanut kauemmin” luo aika toksista toimintaympäristöä. Eikä silloin tiedosteta, ettei kaikilla ole samoja lähtökohtia DJ-uran rakentamiseen. Kilpailun sijaan voisimme nostaa toinen toisiamme, tehdä tilaa. Hyvä DJ voi tarkoittaa montaa asiaa.
Klubikulttuuri tuntuu kuitenkin ottaneen edistysaskeleita viime vuosina. Esimerkiksi Lauri Soinin ohjelmapolitiikka Kaiku-klubilla on selkeän feministinen.
Kehitystä on ehdottomasti tapahtunut. Toimintamme on osa kansainvälistä liikehdintää, kun kaikkialla on vähitellen alettu tiedostaa näitä ongelmia. Lauri on tehnyt Helsingissä tärkeää työtä klubikulttuurin monimuotoisuuden eteen. Olemme keskustelleet hänen kanssaan, ja meillä tuntuu olevan yhteinen tavoite mutta osittain eri käsitykset siitä, mitä konkreettisia tekoja kulttuurin muuttamiseksi tarvitaan. On vaikeaa tehdä samaan aikaan bisnestä ja aktivismia. Isojen klubien pitäisi tuntea vastuunsa eikä käyttää monimuotoista ohjelmistoa tai turvallisemman tilan periaatteita pelkkänä mainoslauseena.
Pyritte luomaan tapahtumiinne turvallisen tilan. Onko teillä kokemuksia bileistä, joissa on turvaton olo?
Meillä kaikilla on omat ikävät kokemuksemme. Yhtä meistä on lyöty tanssilattialla, yhdelle huudettu heti bileiden sisäänkäynnillä että ”vitun homo”. Melkein kaikki ovat kokeneet seksuaalista häirintää. Bailaaminen on monelle yhä sitä, että vedetään kännit, menetetään kontrolli, ja sen jälkeen mitä vain voi tapahtua. Monesti vääristyneeseen kulttuuriin havahtuu vasta kun kokee jotain siitä poikkeavaa.
Miten tapahtumajärjestäjä voi tehdä tilasta turvallisen?
Kunnioittavasta ja vastuullisesta käytöksestä muistutetaan Facebook-eventissä, välispiikeissä, julisteessa sisäänkäynnillä ja bannerissa tanssilattialla. Pyrimme kehittämään käytäntöjä, joita voitaisiin hyödyntää bileissä ympäri Suomen. Turvallinen tila on utopia, jota ei ehkä saavuteta koskaan täysin. Jotain ikävää voi aina tapahtua, mutta olennaista on, miten siihen reagoidaan. Kuunnellaan ja tuetaan sitä, jota on loukattu, ja tehdään loukkaajalle selväksi, että hän käytöksellään sulkee itsensä ulos bileistä. Kertoo prioriteeteista, että klubilla on varaa ostaa superhieno äänentoisto mutta ei kouluttaa henkilökuntaansa turvallisemman tilan periaatteista.
Onko klubikulttuurin ulossulkevuus taistelun arvoinen epäkohta? Joku voisi sanoa, että tärkeimmät yhteiskunnalliset kysymykset eivät liity bailaamiseen.
MYÖS on paljon muutakin kuin bailaamista: yhteisöllistä tekemistä, toisista välittämistä, yhteisiä arvoja. Bileetkin ovat poliittinen teko. Tavoitteenamme on herätellä juhlijoita pohtimaan, millaisia bileet voisivat olla, millainen yhteiskunta voisi olla. Turvallisemman tilan pitäisi olla uusi normi kaikkialla, ei vain klubeilla vaan myös julkisessa liikenteessä, kouluissa, työpaikoilla. Kollektiivimme antaa meille konkreettisen keinon maailman parantamiseen. Klubikulttuuri on myös yhteinen intohimomme ja iso osa meidän kaikkien elämää. Bileissä voi luoda oman todellisuutensa. Bailaaminen on unelmoimista.
