Eeva

Bilbao hemmottelee vatsaa ja ravitsee sielua



Bilbao hemmottelee vatsaa ja ravitsee sielua

Pohjois-Espanjan Bilbao hellii kävijää huikealla kulttuuritarjonnalla ja gourmet-ravintoloilla. Kaupunkipäivän jälkeen lomailija suuntaa upeille rannoille tai maaseudulle patikoimaan.
Teksti Sanna Wallenius

Rakastun Bilbaoon jo ensimmäisenä iltana. Lapsenomainen hullaantuminen tapahtuu samalla hetkellä, kun bussi ylittää Nerviónjoen ja näen ilta-auringossa säihkyvän Guggenheimin. Maailman kauneimmaksi rakennukseksi usein valittu modernin taiteen museo on kuin jättiläismäinen timantti, joka leikkii valoilla ja väreillä ja näyttää joka hetki erilaiselta.

Opastamme Ana Rodríguezia hymyilyttää: 33 000 ohuesta teräslaatasta rakennettu museo aiheuttaa matkailijoissa aina saman reaktion.

”Jopa ne kävijät, jotka eivät yleensä välitä museoista, innostuvat Guggenheimista. Monet sanovat, että he ovat luulleet rakennusta paljon pienemmäksi.”

Hätkähdyttävä veistos

Yhdeksänvuotias museo tuo kaupunkiin vuosittain yli miljoona turistia. Samalla se on tehnyt Biskajanlahden rujosta teollisuuskaupungista kulttuurikohteen, jossa taiteisiin panostetaan entistä enemmän.

Louise Bourgeoisin hämähäkkiveistos on Guggenheimin pihapiirin vaikuttavin teos.

Ensikertalaiselle jo rakennus ja sen pihalla olevat teokset ovat elämys. Kiinnostavin niistä on ranskalaisen kuvanveistäjän, Louise Bourgeoisin pronssihämähäkki, joka kantaa nimeä Maman, äiti.

Kun kuljen yhdeksän metriä korkean ötökän alta, ymmärrän nimen symboliikan. Hämähäkki ei ole pelottava. Se on kuin emo, joka ottaa kulkijan syleilyynsä ja suojelee pahalta maailmalta.

Guggenheimista olisi vain muutama sata metriä Bilbaon parhaille ostoskaduille, mutta en malta lähteä jokirannasta. Sen sijaan kipuan museon kyljessä olevalle La Salve -sillalle. Sieltä avautuu huikea näköala kaupunkiin, jonka arkkitehtuuri on nykyään sopuisa sekoitus koristeellista goottilaistyyliä ja moderneja lasitaloja.

Rento ja helppo kaupunki

Parasta on kiireetön tunnelma. Kukaan ei huudata torvea liikennevaloissa tai ryntää puolijuoksua metrotunneleihin. Unohdun pitkäksi aikaa katselemaan sillan alta lipuvia jokilaivoja ja rannan koiranulkoiluttajia.

Bilbaon kupeessa asunut ystävä on valistanut ennen matkaani, että baskilaisia ei pidä missään nimessä kutsua espanjalaisiksi. Kolmesta maakunnasta koostuva alue on halunnut pysyä itsenäisenä hallintoa myöten.

Kahvilassa istuessani keksin, miksi tunnen oloni täällä niin kotoisaksi. Se johtuu ihmisistä, joissa on samaa eleettömyyttä ja ujoutta kuin suomalaisissa.

Täällä kauppiaat eivät huutele perään tai järjestä dramaattista kohtausta, jos liikkeestä poistuu ostoksitta. Terävin temperamentti tuntuu puuttuvan jopa espanjan kielestä, jota puhutaan hillityllä aksentilla.

Vanha arkkitehtuuri sopii yhteen modernin taiteen kanssa.

Siideriä ja pintxoksia

Bilbao on helppo ottaa haltuun lyhyelläkin lomalla, sillä tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat muutaman kilometrin säteellä. Illan hämärtyessä kävelen vanhaankaupunkiin, Casco Viejoon, josta Bilbao sai alkunsa 1300-luvulla. Kapeiden kujien uumenista löytyy Santiago-katedraali sekä taloja, joissa on koristeellisia erkkereitä ja värikkäitä seinämaalauksia.

Baskimaan ravintolatarjonta hakee vertaistaan: alueella on huimat kaksikymmentä Michelin-tähtiravintolaa, mutta edullisemminkin täällä syö. Suosituimpia huikopaloja ovat pintxokset, jotka maksavat viinilasillisen kera vain neljästä viiteen euroa. Herkkupalat muistuttavat tapaksia, mutta ne kootaan leipäpaloille. Siideri on Bilbaon erikoisuus, jota vanhimmat ravintolat tarjoavat suoraan valtavista tammitynnyreistä.

Surffareiden unelma

Seuraavana aamuna sadepisarat piiskaavat hotellihuoneen ikkunaa. Pieni pettymys riipii rintaa, vaikka Baskimaan ailahteleva sää on ollut etukäteen tiedossa. Täällä poutapilvet voivat mustua hetkessä ja heittää kulkijan niskaan kesälläkin sadekuuroja, jotka menevät onneksi nopeasti ohi.

Niin käy nytkin. Jo vartin ajomatkan jälkeen pilvipeite alkaa repeillä ja aurinko saa vehreät vuoret hehkumaan.

Baskimaan monipuolisuuden huomaa parhaiten maaseudulla Urdaibaissa, jonne hujauttaa Bilbaosta puolessa tunnissa. Tie kiemurtelee tyynien laaksojen pohjalta pystysuorien kallionseinämien reunoille, joilla tuulee ja tyrskyää. Monimetriset, turkoosinväriset aallot iskevät rannoille, joita monet surffaajat kutsuvat Euroopan parhaimmiksi.

Gaztelugatxen luodolla on vanha merimieskirkko ja kello, jota soittamalla voi tehdä toivomuksen.

Parinsadan neliökilometrin kokoinen Urdaibain alue on myös lintubongarien ja kasvitieteilijöiden suosiossa: sieltä on löydetty satoja harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja. Urdaibai kuuluukin Unescon suojelukohteisiin.

Patikointi taikametsässä

Minä suuntaan matkaryhmän mukana pieneen Basondon kylään, josta teemme kuuden kilometrin patikoinnin Omako Basoan taidemetsään.

Idyllinen reitti nousee kahden laakson välistä suoraan metsään, joka näyttää havupuineen paikoitellen jopa suomalaiselta. Vain eucalyptukset ja mäntyjä kiertävät muratit paljastavat, että olemme Baskimaassa.

Kukkulan päällä meidät vastaanottaa värien ilotulitus. Baskitaiteilija Agustín Ibarrola sai vuonna 1982 idean maalata taikametsän, jossa puut tarjoavat tietystä kulmasta katsottuna hienoja kuvioita. Miten verraton tapa yhdistää taide ja luonnon ainutlaatuisuus!

Metsästä patikointipolku laskeutuu takaisin laaksoon, jossa tervehdimme laitumen lampaita ja hevosia sekä kävelemme purojen reunustamaa tietä kauniille vesiputoukselle.

Julkaistu: 29.7.2016