Barbro Elgertiä, 64, kuunnellessa melkein hengästyy: hänen elämäänsä on mahtunut niin paljon kiinnostavaa tekemistä, monia matkoja, retkiä ja seikkailuja – ja myös leikkauksia. Hän palasi juuri lempimaastaan Skotlannista, vaikka hiljattain leikattu rintasyöpä ja kesällä ilmenneet uudenlaiset sydänvaivat vaativat hoitoa.
Elgert on koulutukseltaan biologi. Hän työskenteli yli 20 vuotta Eläinmuseossa ja sen jälkeen muun muassa Korkeasaaren eläintarhassa. Hänen pääaineensa oli eläinten käyttäytyminen, ja omat eläimet – koirat ja hevoset – ovat edelleen hyvin tärkeitä.
Tosin hevosia ei enää ole. Viime toukokuussa päättyivät 27 omien hevosten kanssa vietettyä vuotta, kun Elgertin hevonen jouduttiin lopettamaan. Toinen hevonen oli kuollut jo aiemmin 31-vuotiaana.
– En ole ollut näin kauan eli useita kuukausia ilman hevosten seuraa sitten vuoden 1990, jolloin hankin ensimmäisen hevoseni. Toinen hevonen tuli vuonna 2011. Asun Helsingin keskustassa, mutta hevosten talli sijaitsi yli 20 vuoden ajan Lohjalla. Hevosretkeen kului useimmiten 7−8 tuntia bussimatkoineen ja pitkine kävelyineen, Barbro Elgert kertoo.
Hän sanoo olevansa yksinäinen susi. Metsissä kuljeskelu jalkaisin ja ratsain on hänen lempipuuhiaan. Vaikka hevosia ei juuri nyt ole, kaksi isoa koiraa pitävät Barbron liikkeessä ja saavat hänet päivittäin nauramaan. Koirien kanssa hän käy välillä pitkilläkin lenkeillä.
– Vapaudentarpeeni on suuri. Tiedenainen minussa haluaa tietää ja tutkia, eikä seikkailunhaluni lopu koskaan. Olimme hevosteni kanssa kavereita ja ajan myötä ymmärsimme toisiamme aina vain paremmin.
Barbro Elgertin polvissa on nivelrikko, joka juontaa juurensa tapaturmiin. Kaksi pahaa kaatumista vuosina 2005 ja 2006 vaurioittivat oikean polven rustoja pahoin ja johtivat leikkauksiin. Toisessa leikkauksessa ilmeni, että rustoa oli jäljellä vain kolmannes normaalista.
Hoitoon on kuulunut fysioterapiaa, hyaluronaattipistoksia ja lääkitystä. Välillä polviin kertyy nestettä, joka aiheuttaa kovaa kipua ja kävelemisvaikeuksia.
– Leikattu polvi on nyt siinä kunnossa, että pientä kipua tuntuu usein joka askeleella enkä oikein pääse kyykkyyn – tai paremminkin en pääse kyykystä enää ylös. Toisaalta pystyn istumaan lattialla polvien päällä, konttaamaan ja kiipeilemään vuorilla, joten en nyt ihan huonossa kunnossa ole.
Vuonna 2016 Barbro Elgert halusi kiivetä Skotlannin-reissullaan lähes 300 askelta Walter Scottin monumentin torniin ja nähdä samana päivänä myös kuningas Arthurin istuimen, jyrkän polun päässä sijaitsevan huipun Holyroodin kukkuloilla Edinburghissa. Nämä kaksi ponnistusta kesähelteessä ottivat koville, mutta Elgert ei luovuttanut.
– Se onnistui! Sekä minä että selkäreppuni olimme läpimärkiä. Sen jälkeen olin mielestäni ansainnut taksikyydin hotellille, kunnon kylvyn ja linimentit jalkoihin.
Elgert on myös pudonnut puusta ja hevosen selästä. Puusta hän putosi 53-vuotiaana. Lääkäri kysyi, mitä hän siellä teki.
– Halusin tarkistaa, näkyykö puusta taivaanranta. Kyllä se näkyi.
Vanhan tamman selästä hän putosi heinäkuussa 2011, ihanan auringonlaskuratsastuksen päätteeksi.
– Hevonen oli ehkä vähän väsynyt ja kompastui kapealla, pehmeähiekkaisella polulla. Lensin maahan ja tajusin kyllä, että nyt kävi pahasti. Ratsastin kuitenkin jäljellä olevat 900 metriä tallille, jossa romahdin. Myöhemmin sairaalassa todettiin maksan ja pernan vaurioituneen pahasti, minkä vuoksi olin joitakin päiviä täyslevossa teho-osastolla ja sen jälkeen kolme kuukautta ratsastuskiellossa. Tästä huolimatta hankin tuolloin toisen hevosen, koska se oli uuden omistajan tarpeessa.
Koirat pitävät Barbron liikkeessä. Tummempi Tessi on jo lähes 12-vuotias ja puoliksi englanninvinttikoira. Vaaleampi Fonzie on 10-vuotias schäferin, pitkäkarvaisen collien ja ajokoiran sekoitus.
Päivä kerrallaan. Tällä asenteella Barbro Elgert on mennyt läpi leikkausten, niitä seuranneiden hoitojen ja monenlaisten sairauksien. Kävelyn lisäksi hän hoitaa kuntoaan uimalla ja jumppaamalla fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Pitkään klassista balettia harrastaneella Elgertillä on yliliikkuvat nivelet, ja lihaskunnon ylläpito on tärkeää myös siksi.
– Uintiryhmästämme on tullut minulle läheinen. Juhlimme aina kaikki mahdolliset merkkipäivät. Näin keski-ikäisenäkin voi saada uusia ystäviä!
– Tukea ja apua löytyy myös läheltä, perhepiiristäni. Koska en ole yli-ihminen, mieli on toki välillä maassa. Silloin mielessä käyvät poismenneet vanhempani. He tulevat aina olemaan esikuviani, ja olen ylpeä heidän tavastaan käsitellä kipujaan ja vaikeita leikkauksiaan. Yritän parhaani mukaan olla heidän veroisensa, Barbro Elgert sanoo.
Teksti Leeni Peltonen, kuvat Johanna Myllymäki
Lue myös:
