Image

Ayn, Björn, Sam ja minä



Ayn, Björn, Sam ja minä

Toisinajattelijat, pitkää päänne, kirjoittaa Anu Partanen.

 

Minulla on uusi rakkaus: Ayn Rand. Jos tunnet Ayn Randin ja minut, tämä lausunto saattaa yllättää. Ainakin se yllätti amerikkalaisen ystäväni Samin. Hän tuijotti minua kuin ulkomaalaista, joka ei osaa englantia kunnolla ja saattaa siksi päästää suustaan mitä vain. Jouduin selventämään. Kyllä, tiedän kuka Ayn Rand on. Kyllä, olen lukenut hänen kirjojaan. Kyllä, ymmärsin mitä niissä sanottiin.

Vuonna 1982 kuollut Rand on Yhdysvalloissa yhä supertähti, mutta en ollut koskaan kuullut hänestä ennen muuttoani Amerikkaan. Pääosin kyse oli vain sivistymättömyydestäni. Esimerkiksi Björn Wahlroos mainitsi helmikuussa Helsingin Sanomissa Randin lempiajattelijanaan.

Rand oli käsikirjoittaja, kirjailija ja omanlaisensa filosofi, joka muutti Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin 20-luvulla, keksi itselleen uuden nimen ja keräsi ympärilleen ajatuksiaan palvovan kultin. Vanhoissa televisiohaastatteluissa Rand on hyvin karismaattisen ja itsevarman oloinen nainen.

Randin kaksi merkkiteosta ovat nimeltään The Fountainhead (1943) ja Atlas Shrugged (1957). Kirjat ovat fiktiota, mutta ne ilmensivät Randin filosofiaa, objektivismia. Sen mukaan ihminen on sankarillinen olento, jonka tulee nojata kaikissa toimissaan järkeen ja tavoitella vain omaa onneaan. Yleisesti hyväksytty oppi epäitsekkyyden hyveellisyydestä on vain haitaksi, sillä altruismi vaatii meitä uhraamaan itsemme toisten vuoksi ja tekee meistä siten toistemme orjia. Randin mukaan ihmisen ainoa moraalinen tehtävä on toteuttaa tinkimättä omia päämääriään. Silloin syntyy Steve Jobseja, yksilöitä, joiden ylivertaisuudesta koko muu joukko hyötyy.

Jos yksilö ei satuta muita, yhteiskunta ei saisi pakottaa häntä mihinkään. Siksi Rand vastusti verotusta, vihasi hyvinvointivaltiota ja uskoi ilmeisen vilpittömästi ihmisten oman edun tavoittelun johtavan harmoniseen yhteiskuntaan.

Yhdysvalloissa Rand on libertaristien sankari. Hänen faneihinsa kuuluvat hänen kirjojaan koulussa lukevat teinit, teekutsuliikkeen aktiivit, republikaanipoliitikot sekä keskuspankin entinen pääjohtaja Alan Greenspan. Hän on myös kaikkien vasemmalle kallistuvien kauhu, kuten Samin reaktiosta saattoi päätellä.

Minusta Randin ajatukset ovat pääosin niin vanhentuneita, etten jaksa kiinnittää niihin huomiota. Vai uskooko joku todella vielä viime vuosien talous- ja poliittisten kriisien jälkeen, että suurin ongelmamme on itsekkyyden puute?

Jopa Alan Greenspan, Randin ystävä, on kääntänyt kelkkaansa. Greenspan totesi jo kymmenisen vuotta sitten, että vaikka ihmisen ahneuden määrä on aina sama, väylät toteuttaa ahneutta ovat kasvaneet niin, että sääntelyä tarvitaan.

Minä rakastan Randissa piirrettä, joka ilmenee parhaiten Fountainhead-kirjassa. Sen päähenkilö, arkkitehti Howard Roark, elää vain rakentaakseen oman näkemyksensä mukaisia taloja. Roark ei piittaa muiden mielipiteistä eikä tavoittele mainetta ja kunniaa. Hänen ympärillään pyörii monenlaista 30-luvun vipeltäjää, joista suurin osa on selkärangattomia ja onttoja laumasieluja. He eivät erota taideteosta tusinatavarasta ja seuraavat kaikissa mielipiteissään muita. Muutamat nerouden tunnistavat älyköt kääntyvät yleensä kateellisina ja vallastaan mustasukkaisina sitä vastaan.

En arvosta randilaista yli-ihmisten ihannointia, mutta arvostan osuvia havaintoja ihmisluonnon heikkoudesta. Suurin osa Fountainheadin hahmoista myy ihanteensa ja sielunsa niin vikkelästi, että lukija sekä kiemurtelee myötähäpeästä että riemastuu tarinan hirveydestä.

Tämä osa Randin ajattelua puhuttelee idealistisia teinejä. Silti se ei minusta ole lapsellista pohdintaa. Päinvastoin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin neuvottelen sielustani. Haluanko ihanteideni mukaisen työn vai hyvän palkan? Sananvapaus vai ylennys? Rehellisyys vai hyväksyntä?

Rand ylisti yksilöä ja vihasi massoja, koska oli nähnyt yksilön tukahduttamisen seuraukset Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa. Silti hänen viestinsä pätee mainiosti myös nykyajassa. Facebook jos mikä on ryhmäajattelun hautomo, ja työelämän koveneminen se vasta saa ihmiset nielemään periaatteensa.

En tiedä, mitä Björn Wahlroos Randissa arvostaa, mutta tiedän, mitä itse hänessä arvostan.

Maailman toisinajattelijat: älkää yhdistykö. Edes Fesessä.

 

Image 4/2012

Julkaistu: 15.6.2012