Kun julkisuudessa ennenkin elämänvalinnoistaan kertonut Maria Nordin kirjoitti kolmannen lapsen kotisynnytyskokemuksistaan blogin ja somepäivityksen, oli huutokilpailu valmis. Saako suomalainen synnyttää kotona, ammattikätilöiden avustamana ja kertoa nauttineensa tästä, kysyttiin. Saa ja ei saa.

Kyllä saa, julistivat he, joiden mukaan muuallekin kuin sairaalaan voidaan tehdä synnytykselle otolliset puitteet ja varmistaa syntyvän lapsen ja äidin turvallisuus. Jos hätä tulee, lähdetään pikavauhtia sairaalaan. Moni vetosi siihen, että sairaalan luoma stressi vaikuttaa haitallisesti itse synnytystapahtumaan. Kodinomaisuus, läheisyys, kokemus, luonnonmukaisuus, perheen yhteinen juttu, toistuivat sanat.

Ei saa, julistivat he, joiden mukaan kotisynnyttäjä ottaa suuren riskin lapsensa ja itsensä puolesta. Entä jos tulee hätäsektion tarve, napanuora kiertyy kaulan ympärille, istukka irtoaa tai vauvan sydänäänet heikkenevät? Se on kymmeniä vuosia askeleita taaksepäin, jos kotisynnytykset lisääntyvät, toistettiin.

Synnytysosaamisemme on huippua, ja vaaratilanteet ovat harvinaisia. Sairaalat ovat tehneet haikaranpesiä ja kodinomaisia synnytystiloja, mutta kenenkään ei ole pakko synnyttää sairaalassa. Kenellä on oikeus määrittää perheen puolesta, mikä on oikein?

Saksassa sairaaloiden likelle on noussut jo yli sata synnytyskotia, kertoo Yle 5.8. Aika näyttää, syntyykö niitä Suomeenkin. Olemmeko valmiita siihen, että lapsemme synnytettäisiin yhä useammin sairaalan ulkopuolella?