Apu

Avun pääkirjoitus: Suomalainen yhteiskunta on kehittymässä avoimempaan suuntaan


Hallitusneuvottelut on käyty entistä avoimemmin, samoin moni julkinen laitos on lisännyt avoimuutta.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Ilmassa on merkkejä siitä, että suomalainen yhteiskunta on kehittymässä avoimempaan suuntaan. En esimerkiksi muista, että hallitustunnustelujen eri vaiheista olisi ennen kerrottu julkisuuteen niin paljon kuin tällä kertaa.

Hallitustunnustelujen aluksi Antti Rinne antoi ­kaikille puolueille vastattavaksi kysymyksiä, joiden vastaukset sai vapaasti myös julkaista. Kiinnostuneet saivat kuvan siitä, mitkä asiat puolueille ovat oikeasti tärkeitä.

Rinne ja muut puoluejohtajat olivat median haastateltavissa tapaamisten jälkeen. Eri asia on, miten paljon he keskustelujen sisältöjä avasivat. Vaikka ­kabineteissa neuvotellaan edelleen suljettujen ovien takana, emmekä pääse sitä livestriimistä seuraamaan, prosessi on muuttunut avoimemmaksi.

Myös ilahduttavan moni julkinen laitos on lisännyt avoimuutta. Esimerkiksi ulkoministeriön väki on kiertänyt maakunnissa avaamassa asioita yleisölle, ja virkamiehiä on rohkaistu esiintymään tiedotus­välineissä enemmän.

Suomi on mukana kansainvälisessä Avoimen hallinnon kumppanuushankkeessa. Sillä tuetaan kaikkien mahdollisuutta osallistua ja huolehditaan siitä, että hallinnon valmistelemista uudistuksista ja palveluista on saatavilla selkeä ja ymmärrettävä kuvaus.

Avoimen hallinnon kulmakiviä ovat selkeä kieli, avoin data, selkeä hallinto ja avoin toiminta. Näissä kaikissa on kehitettävää, erityisesti hallinnon kielessä, mutta suunta on oikea.

Julkaistu: 9.5.2019