
Helsingin Malmin lentokentällä koetaan 31.7. Suomen ensimmäinen sähköinen ensilento, kun Pipistrel Alpha Electro -pienkone kaartaa taivaalle. llmailua ei tämä yksi sähkölentokone mullista, mutta se on kiinnostava uutuus, jonka akuista riittää virtaa noin tunnin lentoon.
Samaan aikaan sähköisen lentämisen tulevaisuutta tehdään maailmalla jo täysillä. Sen etuja verrattuna perinteiseen suihkumoottoritekniikkaan ei nimittäin ole vaikea listata: se on puhtaampaa, halvempaa ja hiljaisempaa. Aikana, jolloin lentoliikenne – ja sen haitat – rajusti lisääntyvät, uudelle teknologialle on kysyntää. Paljon on kuitenkin vielä edessä, ennen kuin pitkien matkojen massalentoja tehdään sähköllä.
Hunajapurkki on jo auki. Suuret lentokone- ja moottorivalmistajat ovat tehneet jo vuosia kehittelytyötä sähköisen lentämisen eteen. Taksimarkkinan mullistaja Uber kehittelee ilmataksiansa täyttä häkää.
Jos alan puheita on uskominen, jo 2020-luvun alkupuolella nähdään kaupallisia pienkoneita, jotka alkavat lentää lyhyitä matkoja. Suomen kaltaisessa pitkien matkojen ja aika pienen kysynnän maassa sisäiset ja lähialueiden lennot voisivat toimia sähköisinä pienillä koneilla. Maakuntakentille tulisi uutta virtaa.
Finavia kertoi viime viikolla, että lentoliikenne on lisääntynyt vuoden aikana huimasti. Kotimaan matkustajamäärä lisääntyi 9,2 prosenttia, Euroopan ulkopuolelle lisäys oli neljännes. Suunta on ylös ja kovaa.
Suomi on saari, ja maamme elää yhteyksistä meille ja muualle. Ehkä ilmasähkössä on tulevaisuutemme?
Samuli Isola, Apu nro 32/2018