Kysyin opettajakaveriltani, oliko koulussa puhuttu paljonkin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ja verkkokäyttäytymisestä. ”On paljon oppilaita, jotka eivät ole asiasta kuulleetkaan”, ystäväni vastasi. En ollut uskoa korviani. Opettaja selitti, että monissa perheissä ei lueta lehtiä eikä katsota uutisia. Lapset ovat kavereilta saadun tiedon varassa, elleivät asiat tule esiin oppitunneilla.

Ystäväni kertoi esimerkin. Helsingin metrossa oli vähän aikaa sitten käyttökatko ohjauslaitteen asennuksen vuoksi. Tämän tiesivät kaikki, jotka seuraavat mediaa. Moni lapsi tai nuori ei seuraa. WhatsAppissa alkoi kiertää ”tieto”, että metro ei kulje, koska sieltä on löytynyt pommi! Lapset olivat kauhuissaan.

Mihin me oikein olemme menossa? Alan ymmärtää, miksi moni sosiaalisessa mediassa käytävä keskustelu vaikuttaa niin pölvästiltä. Ihmiset eivät lue edes niitä artikkeleita, joita he kommentoivat. Johtopäätökset vedetään nopeasti otsikon perusteella ja sitten otetaan huutokuorossa jyrkästi kantaa.

On kauhistuttavaa, jos faktoihin ei enää luoteta eikä niitä edes etsitä. Puhutaan totuuden jälkeisestä ajasta. Se on tuhon tie. Vastuullinen journalismi pohjaa tarkistettuun tietoon ja faktoihin. Mielipiteet eivät ole faktoja, se pitäisi ymmärtää.

Ola Rosling, yksi maailmankuulun Faktojen maailma -­teoksen kirjoittajista, lausui Helsingin Sanomien haastattelussa hienon lauseen: ”Jos et jaksa perehtyä asiaan, jätä mielipide muodostamatta.” Jos kaikki noudattaisivat tuota neuvoa ja tutkisivat ennen kuin hutkivat, maailma olisi paljon parempi paikka.