Apu

Avun kesädekkaristi Tapani Bagge tuntee roistot ja poliisit

Avun kesädekkaristi Tapani Bagge tuntee roistot ja poliisit

Tapani Bagge väittää pysyneensä kirjailijana koko aikuisikänsä vain luontaisen laiskuutensa ansiosta. Siinä sivussa hän on ehtinyt kirjoittaa yli sata kirjaa. Hän on kirjoittanut myös Avun kesädekkarin.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Petri Mulari
Mainos

Tapani Bagge, 54, kirjoittaa päivässä vähintään viisi sivua valmista tekstiä. Rikosromaaneja, lasten- ja nuortenkirjoja, näytelmiä, kuunnelmia, sarjakuvakäsikirjoituksia ja laulujen sanoituksia: 34 vuotta, 101 julkaistua kirjaa. Työtahti kuulostaa hengästyttävältä. Bagge on kirjoittanut käytännössä kaikkea muuta paitsi runoja. Ja siitä onkin riittänyt huumoria. – Nettisivuillani lukee, että runokokoelma on työn alla. Se saa olla sitä aika pitkään, Bagge naurahtaa. Bagge sanoo päätyneensä alalle, koska oli liian laiska tekemään mitään muuta. Kirjailijana hän on kaikkea muuta, yksi Suomen monipuolisimpia. Bagge ei juuri tuhlaa aikaa inspiraation etsimiseen. – Ideoita on valtavasti. Periaatteessa minun tarvitsee vain valita, mitä milloinkin kirjoitan. Pari seuraavaa vuotta olen suunnitellut etukäteen viikon tarkkuudella. Hämeenlinnassa, Baggen kotona sijaitsevassa työhuoneessa kirjoittamista tahdittaa tilanteesta riippuen blues, rock tai kantri, joskus myös jazz. Musiikki soi lähes jatkuvasti, eikä kirjailija vauhtiin päästyään aina huomaa sen loppumista. Kirjoittaminen on arkisin päivätyötä, mutta viikonloput Bagge pyrkii rauhoittamaan muulle tekemiselle, vaihtelevalla menestyksellä. – Varsinkin lauantai-iltaisin tulee lipsahdettua helposti työhuoneen puolelle. Ei se raskaaksi käy, koska kirjoittaminen on niin hauskaa. Vaimon kanssa olen välillä lähtenyt matkoille, jotta pääsisin hetkeksi irti töistä. Olimme esimerkiksi kolme viikkoa Uudessa-Seelannissa, enkä kirjoittanut silloin mitään.

Tapani Bagge on Suomen oloissa harvinainen kirjailija, sillä hän on työskennellyt ammattilaisena käytännössä koko aikuisikänsä. Kaikki alkoi parikymppisenä, kun Baggelle tarjoutui mahdollisuus kirjoittaa Jerry Cottonin seikkailuja. – Asuin Keravalla, kuten myös Cottonin päätoimittaja Seppo Tuisku. Lähetin hänelle lukijakirjeen, jolloin Tuisku pyysi juttusille. Olin lukioikäinen, kun tutustuin häneen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän pyysi minua lehteen avustajaksi. Muut hommat, kuten työskentely postissa, jäivät siinä vaiheessa kokonaan pois. Ensimmäinen Baggen kirjoittama Jerry Cotton -tarina, Kohtuus kaikessa – ruumis päivässä, julkaistiin 1983. – Olen vieläkin ylpeä siitä nimestä, hän hymähtää. Cottonien lisäksi hän kirjoitti myös lännenseikkailuja FinnWest-lehteen kymmenen vuoden ajan. Vuodet eivät ole aina olleet menestyksen suhteen veljeksiä keskenään. 1990-luvulle tultaessa Cottonin suosio alkoi hiipua ja työt vähentyä. – Jos minulla silloin olisi ollut jokin siviiliammatti, olisin luultavasti palannut sen pariin. Mutta koska sellaista ei ollut, piti keksiä kirjoittamisen saralla jotain uutta. Ryhdyin tekemään suomennoksia ja kuunnelmia. Baggen ensimmäinen nuortenromaani Korhonen ja kadonnut faija ilmestyi 1993. Dekkarikirjojen, joista Bagge erityisesti tunnetaan, vuoro oli 2000-luvun alussa.

Rikostarinoita suunnitellessaan Bagge saattaa käyttää poliiseja asiantuntija-apunaan.

Kerava oli Baggen mukaan dekkaristin uraa ajatellen inspiroiva ympäristö. Siitäkin huolimatta, että kotiseudun konnat olivat lähinnä surkuhupaisia sähläreitä, jotka olisivat sopineet paremmin Leevi and the Leavingsin laulujen päähenkilöiksi kuin laatudekkareiden mestaririkollisiksi. Lapsuuden Keravan rikollispiirejä kuvaa Baggen mukaan hyvin hänen lukioaikaisen kaverinsa tekemä postiryöstö. – Hän lainasi sitä varten kaverilta tarkkuuspistoolin, ja juuri ajokortin saaneena vuokrasi pakoauton omalla nimellään. Sitten hän meni postin sivukonttoriin ja sai sieltä vähän rahaa mukaansa. Ryöstön jälkeen pakoauto jäi ovet levällään parkkihalliin, josta kaveri jatkoi matkaansa omalla autollaan poiketen vielä paikallisessa krouvissa kertomassa, mitä oli juuri tehnyt. Hän oli kotona laskemassa rahoja, kun poliisi koputti ovelle. Tämäkin tarina on esiintynyt kirjoissa useassa eri muodossa. Antisankareita on löytynyt myös suvusta. – Olin 12-vuotias, kun kävimme katsomassa enoani Mikkelin lääninvankilassa, eikä hän suinkaan ollut siellä vartijana. Toisaalta kummitätini mies oli rikospoliisi, joten sitäkin puolta olen nähnyt. Dekkaristina minun on osattava mennä molempiin nahkoihin. Tapani Baggen rikosromaanien lähtökohtana ovat usein todelliset rikokset. Kirjailija kertoo seuraavansa tarkasti rikosuutisointia. – Saatan ottaa pohjaksi jonkin todellisen tapauksen tai sitten yhdistellä useita sellaisia. Sen jälkeen lähden kehittelemään niitä omaan suuntaani. Joskus voi käydä niin, etten enää lopulta muista, mistä tapauksesta lähdin liikkeelle. Perinteisten Hercule Poirot -tyyppisten salapoliisiromaanien aika alkaa Baggen mukaan olla ohi. Niissä on nykylukijan makuun liian vähän toimintaa.

Avun kesädekkarina julkaistava Pikku Enkeli ilmestyi kirjana viime syksynä. Se sijoittuu kuvitteelliseen pieneen suomalaiseen rannikkokaupunkiin nimeltä Elviira. Tarinan asetelma on klassinen. Nuori tyttö löytyy surmattuna ojasta, tekijä on karkuteillä. Pikkukaupunki kätkee syyllisen lisäksi paljon muutakin salattavaa. Pienen kaupungin miljöö omituisine ihmisineen on herkullinen lähtökohta rikosromaa­nille. – Pikkukaupungissa ihmiset luulevat tuntevansa toisensa, mutta totuus on toisenlainen. Kaikilta löytyy aina jotain, mikä ei ole julkista. Elviira pohjautuu Loviisan kaupunkiin, jonne tarinan piti alun perin sijoittua. Kuvitteelliseen kaupunkiin kirjailijan on kuitenkin helppo lisätä sellaista, mitä Loviisaan ei voisi. Tarinaa ei ollut tarkoitus julkaista kirjan muodossa. – Elviira sai alkunsa siitä, kun minua pyydettiin kirjoittamaan televisiosarja suomalaiseen rannikkokaupunkiin. Hanke kuitenkin kariutui rahoituksellisiin asioihin. Samoin oli aiemmin käynyt Hämeenlinna-sarjan filmatisointisuunnitelmille. Minulle jäi oikeudet tekstiin, joten tarina kääntyi kirjaksi. Elviira-sarjan toinen osa, Pirunsaari, ilmestyy elokuussa. Trilogiaksi suunnitellussa Elviira-sarjassa pääosassa on ensimmäistä kertaa poliisi. Aiemmat teokset Bagge on tehnyt enemmän konnien näkökulmasta. Pikku enkeliä varten hän käytti konsultointiapuna poliiseja, jotta rikostutkinnan vaiheet tulisi kerrotuksi mahdollisimman uskottavasti. Vuosien varrella yhteyttä ovat ottaneet myös lain toisen puolen edustajat. – Tehdessäni Hämeenlinna-sarjaa minulle soitti entinen paikkakuntalainen konna, joka ei ollut täysin selvin päin. Hän sanoi tunnistavansa, keitä henkilöitä olin käyttänyt tarinan hahmojen esikuvina ja kehui niiden uskottavuutta. Minulla ei kyllä ollut aavistustakaan, keistä hän puhui, mutta päätin myötäillä, kun hän kerran oli tyytyväinen, kirjailija hymyilee.

Kirjoittamisen vastapainoksi Tapani Bagge opettaa dekkareiden kirjoittamista Oriveden opiston kurssilla. Baggen viime vuonna julkaistu teos Se murhaa joka osaa on opas rikosromaanien kirjoittamiseen. – Dekkarikursseiltani tulee vuosittain yksi tai kaksi sellaista henkilöä, jotka julkaisevat jossain vaiheessa kirjan. Kirjoittamalla eläminen on sitten toinen juttu. Bagge itse on kirjailijana täystyöllistetty. Helsingin kaupunginteatteriin on tekeillä lastennäytelmä, Seinäjoelle 1950-luvun musiikkiin pohjautuva esitys. Laulujen sanoituksia hän on kirjoittanut viime aikoina Matti Eskolle ja Pekka Tiilikaiselle. Mitä tavoitteita tai haaveita on kirjailijalla, joka on tehnyt alallaan jo lähes kaikkea? – Ehkä teen vielä sen runokokoelman. Kunhan siitä vain maksetaan riittävästi. 

Teksti Jesse Mäntysalo, kuvat Petri Mulari

Julkaistu: 15.6.2017