Avioerosta toipunut Janne Niinimaa: Perheen aika voisi olla nyt
Puheenaiheet
Avioerosta toipunut Janne Niinimaa: Perheen aika voisi olla nyt
Viime kesänä eronnut Janne Niinimaa on alkanut miettiä perheen perustamista.
Julkaistu 7.7.2014
Apu

Janne Niinimaa, 39, erosi viime kesänä viiden avioliittovuoden jälkeen. Lapsirakkaaksi tunnustautuva Niinimaa sanoo, että oli helpottavaa, että vaikeaan tilanteeseen ei liittynyt lapsia.

- Muutimme urani aikana monta kertaa. En halunnut ajatella lapsia sellaiseen elämään. Nyt lähestyn neljääkymmentä. Nyt on alkanut tuntumaan, että voisin ajatella perheen perustamista.

 Niinimaa käy usein Tukholmassa tervehtimässä siskonsa alle kouluikäisiä lapsia. Vanhempi lapsista,  Clifford, 4, on ex-kiekkoilijan kummipoika.

- Olen vähän tällainen säälittävä aikamiespoika, joka ei osaa päättää mihin asettuisi, Niinimaa totesi hymynkare suupielessä lauantaina Kalastajatorpalla pidetyssä Bermudan kannu -tennisturnauksessa. Sisko lapsineen oli seuraamassa Jannen otteluita.

Kiekkouransa jälkeen Niinimaa on pyörittänyt Oulussa Club Teatriaa, jonka vuokrasopimus päättyi juuri.

- Olisi tarkoitus jatkaa ravintolabisnestä. Mietin nyt hetken, miten tästä jatketaan.

Kommentoi »