Image

Avaaja Sakari Melander: "Rangaistukset eivät ole niin lieviä kuin keskustelupalstoilta saa lukea."

1

Huumausainerikokset täytyisi määritellä uudelleen, sanoo rikosoikeuden professori Sakari Melander.
Teksti Oskari Onninen
Kuvat Antti Vettenranta

Haastattelu on julkaistu Image-lehden numerossa 2/2019

Onko rikokseksi määriteltyjen asioiden määrä kasvanut Suomessa tällä vuosituhannella?

En ole laskenut, mutta näppituntumani mukaan kyllä. Melkein aina rikoslakia uudistettaessa joko lisätään rangaistavien asioiden määrää tai tehdään jostakin voimassa olevasta säädöksestä ankarampi.

Samalla rikollisuus on laskussa. Mitä tästä ristiriidasta pitäisi ajatella?

Rangaistavaa käytöstä koskevan sääntelyn pitääkin muuttua niin, että se vastaa yhteiskuntatodellisuutta. Lainsäädäntö ei siis kiristy, vaan meillä kriminalisoidaan yhä enemmän asioita. Mutta ei ole ihan ongelmatonta, että lainsäädännön kehittämistä mietitään vain etsimällä järjestelmästä aukkoja, joita tilkitä. Pitäisi myös pyrkiä dekriminalisoimaan jotain.

Mitä voisi dekriminalisoida?

Huumausaineiden käyttörikos on hyvä esimerkki. Mikä perustelee nykyään sen, että ihmisiä pitää rangaista huumeiden käytöstä? Toinen esimerkki on uskonrauhan rikkominen. Sen pykälän voisi poistaa ja sisällyttää kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, sikäli kun tekoon sisältyy viharikoselementti. Tai sukupuolisiveyden julkinen loukkaaminen. Tuntuu hölmöltä, että se on rikosoikeudellinen asia.

Monissa Euroopan maissa pikkurikkeistä seuraa tarkastusmaksua muistuttava hallinnollinen maksuseuraamus. Pitäisikö Suomen ottaa mallia?

Rikosoikeudellinen rangaistus vaikkapa näpistyksestä on aika rankka toimenpide. Ne olisi syytä varata moitittavimmille teoille, tai järjestelmän uskottavuus kärsii. Mutta jos vähäisimmät teot siirrettäisiin hallinnollisen järjestelmän alaisuuteen, tingittäisiin toisaalta oikeusturvatakeista. Välimuoto on se, että pitäisi perata rikoslakia ja katsoa, ovatko kaikki siellä mainitut teot sellaisia, että niistä tarvitsee rangaista.

Oikeusministeri Antti Häkkänen on sanonut, että ”rangaistusten pitää tuntua”. Mitä ajattelet väitteestä?

Se sotii rationaalisesti toimivan rikosoikeusjärjestelmän vaikutusmekanismeja vastaan. Kyllä rangaistukset ”tuntuvat” jo nyt, erityisesti kun puhutaan vankeusrangaistuksesta. Rangaistuksilla tavoitellaan sitä, että rikoksia tehdään mahdollisimman vähän. En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että ”tuntumisella” on vaikutusta asiaan. Järjestelmä toimii, kun rangaistukset ovat oikeudenmukaisia ja sopusuhtaisia, ja kiinnijäämisriski on mahdollisimman korkea.

Moni muukin poliitikko on heitellyt rajuja ehdotuksia viime aikoina. Lietsotaanko sillä epäluottamusta oikeuslaitosta kohtaan?

En haluaisi ajatella, että vaalien lähestymisen vuoksi keskusteluun nostetaan ehdotuksia, jotka tiedetään etukäteen toteuttamiskelvottomiksi. Ehdottajat sanovat usein, että asiaa selvitettiin, mutta perus- ja ihmisoikeudet estävät. Niiden pitääkin estää tiettyjen asioiden läpi ajaminen! Poliitikkojen ei pitäisi luoda mielikuvaa, että oikeuslaitoksessa on jotain isommin vialla. Toivoisin vastuuta ja sitoutumista vallitseviin, hyviksi todettuihin näkemyksiin.

Julkista keskustelua seuratessa tuntuu, että moni haluaisi oikeusjärjestelmän toimivan retributiivisesti eli niin, että rangaistuksella sovitetaan rikos. Miksi?

Pitäisi ymmärtää, että rikosoikeutta käytetään ennaltaehkäisevän vaikutuksen vuoksi. Silti jotkut varmaan ajattelevat aidosti niin, että järjestelmä ei rankaise tarpeeksi ankarasti. He tuskin tietävät tarkalleen, miten järjestelmä toimii. Järjestelmä mahdollistaa ankarat seuraamukset tilanteissa, joissa rangaistus on oikeassa suhteessa tehtyyn tekoon nähden. Eivätkä rangaistukset ole yleisesti ottaen niin lieviä kuin keskustelupalstoilta saa lukea.

Mikä on rikoslain suurin ongelma?

Monessa mielessä meillä on hyvä rikoslaki, mutta sanon kolme asiaa. Ensinnäkin huumausainerikokset täytyisi määritellä uudelleen. Pitäisi miettiä rangaistustasoa ja sitä, mikä on rangaistavaa. Tuomiot ovat älyttömiä verrattuna vaikka henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin. Toinen on seksuaalirikoslainsäädäntö, joka olisi pitänyt miettiä kokonaisuutena uudelleen aikoja sitten – kuten lakivaliokuntakin on useasti korostanut. Ongelmia on esimerkiksi raiskauksen määrittelyn ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla. Kolmas asia on terrorismilainsäädäntö, joka on tällä hetkellä hyvin leveä ja lavea. Sitä kannattaisi järkevöittää kansainvälisten velvoitteiden sallimissa rajoissa.

Viittaako raiskauksen määrittely niin kutsuttuun suostumukseen?

Yhteisymmärrys siitä, mitä sukupuolisessa kanssakäymisessä tapahtuu, on keskeisin elementti, ja sen pitäisi näkyä lakipykälässä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi jo vuonna 2003 ratkaisun, jossa suostumus määritellään eurooppalaisella tasolla. Täällä on tosi pitkään ajateltu, että se kääntäisi keskustelun uhrin toimintaan ja lisäisi näyttövaikeuksia, mutta kukaan ei ole pystynyt sanomaan, millä tavalla se näin tekisi.

Julkaistu: 21.2.2019