Image

Avaaja Charlotta Niemistö: "Muu elämä suunnitellaan nykyään työelämän ehdoilla."

1


Avaaja Charlotta Niemistö: "Muu elämä suunnitellaan nykyään työelämän ehdoilla."

Työ levittäytyy koko ajan enemmän vapaa-ajan puolelle. Se ei ole inhimillisesti kestävää, sanoo kauppatieteiden apulaisprofessori Charlotta Niemistö.
Teksti Venla Rossi
Kuvat Antti Vettenranta

Olet puhunut julkisuudessa kolmekymppisten loppuunpalamisesta. Eivätkö y-sukupolven edustajat olekaan vapaa-aikaa arvostavia reppureissaajia?

Riippuu, keneltä kysytään. Tutkimuksessamme haastatellut nuoret, asiantuntijatyötä tekevät ihmiset eivät näe itseään niin. Päinvastoin, he ovat työelämän suhteen hyvin samantyyppisessä oravanpyörässä kuin aikaisemmatkin sukupolvet. Lisäksi työ valloittaa yhä suuremman osan heidän vapaa-ajastaan. Nuoret asiantuntijat pyrkivät usein piilottamaan suuren työmääränsä ja uupumuksensa esimiehiltään ja jopa läheisiltään. Y-sukupolven kuvaus on ollut melko epätieteellistä ja saanut alkunsa management-tyyppisestä kirjallisuudesta. Eivät esimerkiksi perheen ja kunnianhimoisen uran yhdistämisen ongelmat ole hävinneet kolmekymppisten elämästä, vaikka heidän elämänsä olisikin nuorempana ollut liikkuvaa.

Mielestäsi työelämä perustuu yhä edelleen maskuliiniselle ihanteelle. Mitä se tarkoittaa?

Meillä on hyvin pitkään ollut malli ihannetyöntekijästä, joka on valmis panostamaan uraansa kaiken. Se on perinteisesti vaatinut vaimon, joka hoitaa kodin ja lapset. Tämä ihannetyöntekijän malli kummittelee yhä taustalla, vaikka pitkää päivää tekevätkin nykyään sekä naiset että miehet. Nuoret vanhemmat myös puhuvat paljon hoivavastuun jakautumisesta. Meidän tutkimustulostemme perusteella se vastuu ei käytännössä jakaudu tasaisesti.

Kuinka työ levittäytyy vapaa-aikaan?

Erityisesti perheelliset tekevät asiantuntijatyötä kahdessa vuorossa.Iltavuoro alkaa, kun lapset on saatu nukkumaan. Sähköposteja luetaan kännykästä silloinkin, kun ollaan perheen kanssa, mutta sitä ei edes mielletä työnteoksi. Iso osa haastatelluista teki melko säännöllisesti töitä sunnuntaisin. Ylipäätään tehdään paljon ylitöitä, joita ei raportoida johtajille. Ja kun ei tehdä, täytyy olla tavoitettavissa ja valmiina vastaamaan viesteihin. Monet olivat lopettaneet aikoihin sidotut harrastukset. Sen sijaan suosittiin kuntosalia ja juoksemista. Ne on helpompi sopeuttaa vaihteleviin työaikatauluihin.

Ovatko työntekijät saaneet mitään vastineeksi?

Siihen ei ole mitään yksiselittäistä vastausta. Asiantuntijatyössä tärkein positiinen kehitys lienee joustavuuden lisääntyminen. Työn irrottautuminen ajasta ja paikasta voi antaa paljonkin liikkumavaraa yksilölle. Yksilön todellinen tilanne ja neuvotteluasema joustoihin liittyen on kuitenkin monen tekijän summa ja viime kädessä kiinni siitä, kuinka korvaamaton työntekijä työnantajalle on.

Mitä työn levittäytymisestä seuraa?

Paljon suoraa työuupumusta, ja lisäksi paljon sitä, että ollaan riskirajoilla ilman diagnoosia. Olemme siirtyneet kulttuuriin, jossa tällainen työmäärä ja vapaa-ajan häviäminen ovat normalisoituneet. Muu elämä suunnitellaan työelämän ehdoilla. Se on sekä inhimillisesti että sosiaalisesti kestämätöntä. Ei olekaan ihme, että monet näkevät esimerkiksi perhevapaat tervetulleena taukona työelämästä. Tällä tavalla työurien pidentäminen ei todellakaan onnistu.

Mikä tähän on johtanut?

Ainakin uusliberalistisen kehityksen voimistuminen, joka Suomessa yhdistyi 1990-luvun lamaan. Se sai aikaan sen, että monissa organisaatioissa yritetään jatkuvasti toimia mahdollisimman vähillä ihmisresursseilla. Tutkimuksessamme kävi ilmi, että jotkut pienten lasten vanhemmat tekivät periaatteessa 80-prosenttista työaikaa, vaikka käytännössä tuntimäärä oli kokopäiväinen. Tämä on myös johtamisen kannalta hankalaa, kun ihmiset salailevat työmääräänsä.

Miksi he tekevät niin?

Jotta he eivät vaikuttaisi heikoilta ja tehottomilta, siltä, etteivät selviä töistään. Nykyään, kun ihmiset eivät enää ole samassa työpaikassa koko uransa ajan, yritysten vastuu työntekijöidensä hyvinvoinnista on murentunut. Monet kokevat, että pienikin heikkouden merkki vaarantaa heidän uransa, vie heidät pois niin sanotusta a-ryhmästä, johon on aina uusia tulijoita. Siksi monet peittävät todelliset tunteensa ja väsymyksensä.

Miten tilannetta pitäisi lähteä korjaamaan?

Tarvitaan monentasoista liikehdintää. Julkista keskustelua ja poliittisia päätöksiä. Äskettäin tiukennettiin vuorotteluvapaan ehtoja ja lyhennettiin sen kestoa. Perhevapaauudistuskin kaatui. Ajattelen kuitenkin, että myös organisaatioiden pitäisi ottaa vastuuta. Vähintäänkin niin, että kun ihminen tulee johonkin paikkaan töihin, hän ei jättäisi paikkaa vähemmän työkykyisenä. Monissa organisaatioissa tarvitaan ne ensimmäiset rohkeat, jotka uskaltavat puhua työuupumuksesta. Mitä ylempänä hierarkiassa he ovat, sen parempi. Johtaja voi toimia myös pienillä eleillä: olla lähettämättä sähköposteja yöllä tai viestittelemättä viikonloppuna.

Charlotta Niemistö johtaa Hankenin osuutta Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa WeAll-työelämähankkeessa.

Julkaistu: 25.4.2018