Tuulilasi

Autot ovat Suomessa ennätysvanhoja – ja vanhenevat lisää

16


Autot ovat Suomessa ennätysvanhoja – ja vanhenevat lisää

Romutettavan auton keski-ikä on Suomessa yli 20 vuotta, kun se on EU:ssa keskimäärin 15 vuotta.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Anssi Kienanen

Romutusikä on viime vuosikymmenen aikana kasvanut lähes kahdella vuodella.

Suomessa on EU:n toiseksi korkein autovero, joka toimii kuluttajalle kannustimena pitää ja korjata autoa mahdollisimman pitkään, jyrähtää Autotuojat ry.

Järjestön mukaan romutusiällä ja romutettavien ajoneuvojen määrällä on yhteys ensirekisteröintien määrään – mitä enemmän uusia ajoneuvoja hankitaan, sitä enemmän kannasta myös poistuu vanhoja autoja.

Vanheneminen kiihtyy

Autokannan keski-ikä on kasvanut viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana lähes 4 prosentin vuosivauhdilla.

Vuosina 2000 – 2008 ensirekisteröitiin keskimäärin 135 000 uutta henkilöautoa, mutta vuoden 2008 jälkeen uusia autoja on hankittu selvästi vähemmän, keskimäärin 110 000 vuodessa. Viime vuonna ensirekisteröintien määrä laski alle 104 000:n.

Ensirekisteröintien kehitys heijastuu autokannan keski-ikään, joka on kasvanut vuosina 2008–2013 noin 10 prosenttia.

Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli vuoden 2013 lopussa 11,2 vuotta.

Alueellisesti autokannan ikäerot ovat suuria, esimerkiksi monissa Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Itä-Lapin kunnissa yli 40 prosenttia autoista on yli 15-vuotiaita.

Autokannan keski-ikä kääntyy Autotuojien mukaan laskuun vasta kun ensirekisteröintien määrä kasvaa noin 150 000:een ja samaan aikaan autojen kierrätystahti kiihtyy.

Järjestön mukaan tässä auttavat esimerkiksi romutuspalkkiokampanja ja auton hankinnan verotuksen alentaminen.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 28.10.2014