Auto on monille suomalaisille tärkeä arjen mahdollistaja, käytännössä välttämättömyys. Teillämme huristelee yli kolme miljoonaa autoa – bussit, rekat ja pakettiautot mukaan lukien. Ilman niitä liikkumisen vapaus olisi vain kaunis ajatus perustuslaissa.

1960-luvun alun Suomessa, jolloin Tuulilasi alkoi ilmestyä, elettiin suuren murroksen keskellä. Kaupungistuminen ja autoilun kasvu olivat ajan ilmiöitä. Kun vuonna 1960 rekisterissä oli 183 409 henkilöautoa, vuosikymmenen loppuun mennessä luku oli noussut 638 760:een. Autoja tuli siis melkein yhdessä humauksessa lähes puoli miljoonaa lisää.

Autot ovat aina olleet Suomessa kalliita. Uusi Moskvitsh maksoi 60-luvun alussa 545 000 markkaa. Kuplasta piti pulittaa 575 000 isomummoa. Reilusti enemmän kuin mitä palkansaaja vuodessa tienasi. Silti kauppa kävi. Osamaksuhan oli jo keksitty. Vapaus liikkua, mennä ja tulla oman mielen mukaan – siitä on oltu valmiita maksamaan aina.

Vaikea sanoa, herättävätkö tämän ajan autot samanlaisia nostalgisia fiiliksiä vaikkapa sitten joskus 2080-luvulla. Ja tekeekö kukaan niistä enää hienoja pienoismalleja, jollaisen kurillamme valitsimme Tuulilasin 60-vuotisjuhlanumeron kanteen.

Alhaalla on toinen kuva kyseisestä "autosta". Täydet pisteet jokaiselle, joka hoksasi kannessa jotakin outoa. Tätä lehteä työstäneen työryhmämme kepponen meni nimittäin läpi lähes jokaiselle, myös itselleni.