Tuulilasi

Autojen sähköistymiselle Euroopassa yksi iso pullonkaula



Autojen sähköistymiselle Euroopassa yksi iso pullonkaula

EU on asettamassa uusia autojen päästörajoituksia marraskuussa. Koko maailma kohisee nyt sähköautoista, mutta ainakin Euroopassa niiden valmistuksen ja myynnin kasvulle on yksi selkeä ongelma.
Kuvat All Over Press

”Yksi mahdollisuus on, että valmistajille tulee autojen päästöihin nollatoleranssi”, sanoo EU:n ilmasto- ja energiakomissaari Miguel Canete.

Euroopassa sähköautojen osuus uusien autojen myynnistä on tällä hetkellä vain 1,7 %.  Eräät EU:n virkamiehet ovat pohtineet, onko Euroopalla mahdollisuus hankkia niin paljon litiumia lähivuosina, että määrä saadaan kasvatettua edes 5-10 prosenttiin.

”Emme voi odottaa massiivista räjähdystä sähköautojen myynnissä, sillä täällä ei ysinkertaisesti ole isoja akkutehtaita, eikä riittävästi litiumia ole saatavilla”, kertoo EU:n sisäpiirin lähde The Guardianille.

Lähde suhtautuu muutenkin skeptisesti siihen, että sähköautoista puhutaan nollapäästöisinä.

”Kun lasketaan mukaan akkutehtaiden päästöt sekä sähkön tuottaminen, eivät sähköautojen kokonaispäästölukemat enää olekaan niin kovin houkuttelevia.”

Julkaistu: 26.10.2017