Tuulilasi

Autojätit kehittävät edullista sähköautoa

Autojätit kehittävät edullista sähköautoa

Renault-Nissan ja Mitsubishi kertoivat viime marraskuussa aloittavansa kumppanuuden pienten sähköautojen valmistamiseksi Japanin markkinoille.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Mitsubishi
Mainos

Nyt tuo yhteistyö on kantamassa hedelmää.

Vuoden 2016 aikana valmistajien yhteisyrityksen on tarkoitus tuoda markkinoille sähköauto pieneen kei-autoluokkaan, kertoo Nikkei Asia Review.

Uutukaisen myötä Nissan Leafin ja Mitsubishi i-Mievin kaltaiset monen mielestä hankintahinnaltaan liian kalliit sähköautot saavat vahvan haastajan.

Uuden sähköauton hinnan kerrotaan asettuvan 1,5 miljoonan jenin paikkeille eli noin 11 000 euroon. Kyseessä on lopullinen hankintahinta erilaisten tukien ja verohelpotusten jälkeen.

Näin alas painuessaan sähköauton hankintahinta lähenisi oleellisesti tavallisten pikkuautojen hintatasoa ja olisi suurten autovalmistajien sähköautoista edullisin markkinoilla oleva malli. Esimerkisksi vertailukohtana toimiva Mitsubishi i-Miev (kuvassa) maksaa Japanissa ennen tukiaisia reilut 18 000 euroa ja halvimmillaan täysin tuin vajaat 13 000 euroa.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 12.8.2014