Tuulilasi

Autohullun päiväkirja: Neliveto on taas yliveto!

1


Autohullun päiväkirja: Neliveto on taas yliveto!

Tämän viikon tiistaina julkistettu Ford Focus RS on yksi ikonisimmista suorituskykyisistä perheautoista. Kahden aikaisemman etuvetoisen sukupolven jälkeen RS-merkki palaa nelivetoiseksi, ja tyylillä.
Teksti Max Lange
Kuvat Ford

Sain kunnian olla todistamassa uuden Focus RS:n julkistusta Fordin vanhassa moottoritehtaassa Kölnissä. Esillä siellä oli uusimman RS:n lisäksi lukuisia vanhemman sukupolven RS-malleja. Uutuus onkin 30. Fordin tekemä RS-malli.

Focus RS:n julkistustilaisuudessa toimittajia viihdyttämään oli tuotu Gymkhana-videoista ja WRC-rallipoluilta tuttu Ken Block. Pr-temppujen lisäksi hän on ollut kehittämässä uutta Focus RS:ää. Ainakin mainosvideolla prototyyppi-RS meni Ken Blockin käsissä melkoisessa latikaisessa.

Julkistuksen tärkein anti oli kuitenkin tieto, että Focus RS on nyt nelivetoinen. Spekulointi oli käynyt kuumana, että onko se neliveto vai etuveto. Brittimediassakin aivan viimeiset veikkaukset viittasivat etuvetoon, koska se olisi halvempi toteuttaa, ja painoa saataisiin näin alemmas. Toisin kuitenkin kävi.

Ford on iskenyt tämän nelivedon kehittämiseen paljon rahaa. Jopa niin paljon, että auton ulkoisien avujen kehittämisestä jouduttiin hieman tinkimään. Edellisestä sukupolvesta tutut lokasuojien levikkeet ovat nyt paljon maltillisemmat. Omasta mielestäni rahat ovat menneet sinne, minne pitääkin.

Focus RS:n neliveto ei perustu yleisesti alalla käytettyyn Haldexiin, vaan on merkin omaa tuotantoa ja kehitetty erityisesti tätä autoa varten. Kuten olettaa saattaa, on Ford keksinyt nelivetojärjestelmälleen nimeksi melkoisen sanahirvityksen: ”Ford Performance All-Wheel-Drive with Dynamic Torque Vectoring”.

Järjestelmä perustuu kahteen elektronisesti ohjattuun kytkinpakettiin, jotka sijaitsevat taka-akselilla. Ne säätelevät moottorista tulevaa vääntömomenttia etu- ja takapyörien välillä sekä erityisesti molempien takapyörien välillä. Tätä jälkimmäistä kutsutaan Torque Vectoring -järjestelmäksi.

Taka-akselilla oleva ohjausyksikkö säätelee voimaa, joka jaetaan taka-akselilla takapyörien kesken. Järjestelmä päivittyy jopa 100 kertaa sekunnissa. Sivuluisupotentiaalia korostaa se fakta, että taka-akselille voidaan jakaa jopa 70 prosenttia käytettävästä väännöstä. Tästä määrästä 100 prosenttia voidaan tarvittaessa antaa joko sisä- tai ulkopyörälle.

Mutka-ajossa voimaa annettaan erityisesti ulkoiselle pyörälle, jolloin auto kääntyy hanakammin mutkaan, ja se lisää tasapainoa ääritilanteissa. Ford lupaileekin, että järjestelmä eliminoi aliohjaamisen lähes kokonaan. Etuvetopohjaiset nelivedot ovat menneisyydessä tupanneet aliohjaamaan hävettävän paljon.

Toivottavasti Fordin lupaukset uuden etuvetojärjestelmän etevyydestä eivät ole pelkkää sanahelinää, vaan oikeasti kyse olisi ajajan autosta. Fordin pomot väläyttelivät, että nelivetotekniikkaa saatettaisiin käyttää myös merkin tulevissa malleissa.

Nyt julkistettu RS on ensikertaa myynnissä ympäri maailman. Tämä näkyy myös auton konservatiivisemmassa muotoilussa, koska Focuksen pitää miellyttää niin kiinalaista, yhdysvaltalaista kuin eurooppalaistakin ostajaa. Omasta mielestäni uutuus näyttää kuitenkin hyvältä.

Fordilta on myös hyvä veto, että RS:ää tarjotaan ainoastaan manuaalilaatikolla. Etenkin Yhdysvalloissa, jossa RS tulee myös myyntiin, on kysyntää manuaalivaihteisille urheiluautoille. Manuaalivaihteisto säästää myös tuotanto- ja kehityskustannuksissa.

Mitä tämä nelivetoinen Focus RS sitten tarkoittaa? Audi RS3 Sportback, Volkswagen Golf R ja nyt Ford Focus RS ovat kaikki nelivetoisia ja yli 300 hv automalleja. Nelivetotekniikka on kehittynyt jo sen verran pitkälle, että sen hyvät puolet ylittävät haittavaikutukset.

On itse asiassa mielenkiintoista, kuinka autoteollisuudessa on meneillään kaksi trendiä: etuvetoistuminen ja nelivetoistuminen. Nissan juuri julkisti etuvetoisen LMP1-kilpa-auton, ja BMW on siirtymässä haipakkaa edestä raapiviin malleihin. Neliveto puolestaan saa jalansijaa erityisesti suorituskykyisissä malleissa.

Kumpi olisi ollut parempi: etuvetoinen vain nelivetoinen Ford Focus RS?

Autohullun päiväkirja -blogin kirjoittaja on autohullu nuorimies, joka haaveilee tällä hetkellä Ken Blockin ajotaidoista.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Julkaistu: 5.2.2015